Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson on huolissaan siitä, että alueellinen tasa-arvo ei toteudu varhaiskasvatuksessa
Hallitus rajasi lasten subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen 20 tuntiin viikossa. Rajaus koskee perheitä, joissa vanhemmat eivät työskentele kokoaikaisesti tai opiskele, toimi yrittäjänä tai ole omassa työssä päätoimisesti.
– Koska kunnat voivat itse päättää, ottavatko ne rajaukset käyttöön, kasvavat lapsiperheiden alueelliset erot merkittävästi, Andersson huomauttaa.
– Riskinä on, että eri puolilla maata sovelletaan erilaisia kriteereitä perheen tuen tarpeen arvioimiseksi, koska minkäänlaista ohjeistusta siihen ei ole esitetty. Joissain, erityisesti pienemmissä kunnissa, vanhemman oma ilmoitus riittää. Toisissa kunnissa vaaditaan enemmän näyttöä, joka johtaa lisääntyneeseen byrokratiaan.
Leiman pelko
Anderssonin mukaan on ongelmallista, että rajaus ja siihen yhdistetty tarveharkinta nostavat kynnystä hakea kokopäivähoitoa niiden perheiden kohdalla, jotka siitä eniten hyötyisivät. Hänestä se leimaa vanhempia, koska se edellyttää, että vanhemmat itse osoittavat olevansa vanhemmuuden tuen tarpeessa.
– On ymmärrettävää, että vanhemmat haluavat pärjätä itse ja pelkäävät leimatuksi tulemista. Kuten asiantuntijalausunnossa sanotaan, kokopäivähoitopaikan hakeminen ei tähän asti ole ollut merkki vanhempien kyvyttömyydestä vastata lapsensa tarpeisiin. Tulevaisuudessa se pahimmillaan olisi.
Jos voimat loppuvat
Anderssonin mielestä kynnys uhkaa muodostua liian korkeaksi erityisesti niille vanhemmille, jotka eivät pysty tai jaksa ottaa selvää kokopäiväisen paikan hakemisesta.
Näitä ovat monet mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivät sekä maahanmuuttajat.
uutiskirje 
