Matkalla Alin kanssa

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Kävelin vaimoni Niinan kanssa läpi tungoksen ja läikkyvän oluen. Niina havaitsi kaksi vapaata paikkaa pöydässä, jossa istui kaksi nuorta miestä. He olivat maahanmuuttajia. Kun lähestyimme miehiä, he vilkaisivat meitä selvästi varautuneina. Kysyimme, onko heidän pöydässään tilaa meille. He nyökkäsivät kohteliaasti ja siirsivät tuolejaan sivummalle, tehden meille tilaa enemmän kuin tarvitsimmekaan.

Miehet olivat Irakista. Kättelimme. Toinen heistä oli Ali, ujonoloinen, rauhallinen ja kaikin puolin asialliselta vaikuttava kaveri.

Ali puhui englantia paremmin kuin toverinsa. Puhuimme yleisesti heidän tulostaan Suomeen ja heidän siihenastisista kokemuksistaan Suomessa. He molemmat kehuivat Suomen olosuhteita, suomalaisia ja Kajaania.

Ali kertoi opiskelleensa filosofiaa ja psykologiaa yliopistossa kotimaassaan. Minä ja Niina kerroimme olevamme teatterialalla. Sitten keskustelimme maahanmuuttajien opiskelumahdollisuuksista Suomessa.

Valomerkki välähti keskeyttäen tarinointimme. Ali pyysi meitä Facebook-kavereikseen. Suostuimme. Kättelimme ja toivotimme hyvät yöt.

Kului muutama päivä. Sitten Ali kirjoitti tervehdyksen Facebookissa. Vastasimme hänelle. Tästä alkoi jokaviikkoinen viestien vaihto, joka liikkui varsin yleisellä tasolle alkaen kuulumisten kyselemisestä ja päätyen jälleennäkemisen suunnitteluun. Kaikki jäi kuitenkin toistaiseksi suunnittelun asteelle.

Kerouac piristi

Joulu lähestyi. Ensikohtaamisestamme Alin kanssa oli kulunut kaksi kuukautta. Emme olleet kirjoitelleet toisillemme reiluun viikkoon. Huomasin Facebookista, että Ali ja minä olimme molemmat tykänneet Jack Kerouacille omistetusta sivustosta. Tämä havainto herätti mielessäni etäisen, ennustavan merkityksen hehkun kajastuksen.

Pari päivää ennen joulua Ali kirjoitti, että hänet oli siirretty Ouluun. Hänen uusi majapaikkansa oli suuressa turvapaikanhakijaleirissä. Hänelle ei ollut kerrottu äkillisen siirron syytä. Kyselimme paikan olosuhteista, ja ne vaikuttivat todella vankilamaisilta, jopa keskitysleirimäisiltä. Leirien olosuhteista, tai edes leireihin siirrosta, ei oltu mitenkään tarkemmin uutisoitu mediassa. Tätä siis hallituksen lupaamat uudet turvapaikanhakijapoliittiset käytännöt tarkoittivat.

Ali kirjoitti, että heitä asuu 22 miestä samassa huoneessa. Äkillinen joutuminen vankilamaisiin olosuhteisiin oli selvästi ahdistavaa. Leirillä ei voinut kuulemma keskittyä rauhassa mihinkään, ei lukemiseen, ei harrastamiseen, ei edes yksityiseen ajattelemiseen.

Sijoitin itseni mielessäni paikkaan, jossa lukeminen ja ajatteleminen olisi mahdotonta. Mielikuva herätti voimakasta ahdistusta. Lukemisen mahdollisuus, mielikuvituksen, sivistyksen ja ajattelun dialogi: niitä ei saa ihmiseltä ottaa pois.

Mieleeni tuli Kerouac. Kysyin Alilta, pitikö hän Ke-rouacin tuotannosta. Hän vastasi myöntävästi, hämmästyneenä ja innoissaan.

Seuraavan tunnin ajan kävimme kirjallista keskustelua, johon liittyivät Kerouacin lisäksi myös muut beat-kirjailijat, Bukowski ja toisen maailmansodan jälkeinen kirjallisuus yleisesti. Päätimme keskustelun yhdeltä yöllä. Ali vaikutti viestiensä perusteella selvästi piristyneemmältä kuin keskustelun aluksi. Kirjallisuus oli jälleen yhdistänyt yksilöitä.

Yhteinen Näky

Seuraavana päivänä lähdimme Niinan kanssa sukuloimaan joulunpyhiksi. Automatkan alussa keskustelimme Alin tilanteesta. Puhuimme nykyisestä Suomesta, täällä vallitsevasta asenneilmapiiristä, tietämättömyyden verkosta, hallituksen edistämästä informaatiopimennosta ja kasvaneesta vastakkainasettelun ja rakkaudettomuuden kulttuurista, jossa fanaattiset ääripäät hukuttavat alleen perusinhimillisyyden perusperiaatteet.

Lopulta vaikenimme ja ajoimme hiljaisuudessa. Aurinko laski Itä-Suomen vaaramaisemaan.

Yhtäkkiä näin Näyn. Näin, kuinka suomalainen pariskunta hakee turvapaikanhakijan piikkilangoin aidatun leirin edestä. Turvapaikanhakija nousee auton kyytiin. Auto kääntyy takaisin tielle. Kyydissä olevat ovat hetken hiljaa ja alkavat sitten puhua Kerouacista.

– Meidän pitäisi kuvata dokumentti, jossa haemme Alin pois sieltä leiriltä, Niina sanoi äkkiä.

– Ajattelin itse asiassa juuri samoin, vastasin.

Päätimme ehdottaa Alille jonkinlaista yhteistyöprojektia. Kaiken avain ja seuraava askel olisi se, että menisimme tapaamaan Alia Ouluun.

Hallituksen päätökset

Joulunpyhinä esittelimme Alille ideamme yhteisestä projektista. Hän innostui heti. Sovimme, että tulemme tapaamaan häntä uudenvuoden aatonaattona. Hän toivotti meidät sydämellisesti tervetulleeksi.

Halusimme saada lisätietoa hämärästä Oulun siirrosta. Meille selvisi, että siirtotoimenpiteet todella vaikuttivat olevan seurausta hallituksen viimeisimmistä päätöksistä. Päätöksistä oli kyllä uutisoitu ylimalkaisesti ”turvapaikkahakemusten käsittelyyn liittyvien linjausten tiukentamisena”, mutta mitä kyseinen uhkaus käytännössä tarkoitti, sitä ei kansa tiennyt.

Kajaanista oli siis siirretty turvapaikanhakijoita Ouluun ja Hyrynsalmelle. Heitä oli pyydetty nimeämään kolme sellaista vastaanottokeskuksen asukasta, joiden kanssa he haluaisivat asua jatkossakin. Kaikki, etenkään vastikään Kajaaniin saapuneet, eivät kuitenkaan olleet osanneet tai halunneet nimetä kolmea henkilöä lähes ventovieraiden ihmisten joukosta. Kielimuurin takia kaikki eivät edes selkeästi ymmärtäneet, mistä oli kyse. Kenellekään ei ollut selkeästi kerrottu, miksi heidän piti muuttaa. Käsky vain tuli ylemmältä taholta, vailla tarkempia perusteluja.

Ne asukkaat, jotka jakautuivat neljän hengen ryhmiin nimeämisten perusteella, siirrettiin Kajaanissa oleviin asuntoihin. Loput kuljetettiin kahdelle leirille, Ouluun ja Hyrynsalmelle. Siirrettävät saivat tietää vasta uudessa sijoituspaikassaan, mihin henkilöiden nimeäminen tai nimeämättä jättäminen oli heidät johtanut. Jotkut se oli johtanut neljän hengen yhteisasuntoihin, ja toiset, kuten Alin, leirille, yli kahdenkymmenen hengen yhteishuoneisiin.

Kun leireihin siirretyt saivat tietää asiasta, tapahtunut aiheutti tietenkin mielipahaa ja tunnetta epäreilusta kohtelusta.

Kerroimme Alille, että vaikka tapahtumat olivat hyvin epäselviä, niin siirto ja siihen liittyvä epätietoisuus johtuivat pohjimmiltaan hallituksen uusimmista päätöksistä. Hän kiitti tiedosta ja sanoi ymmärtävänsä.

Uuden vuoden aloitus

30. 12. 2015, yhdeksältä aamulla, lähdimme ajamaan Jyväskylästä kohti Oulua. Olimme ilmoittaneet Alille, että olisimme perillä yhden aikoihin iltapäivällä. Oli kaunis pakkasaamu.

Kärsämäen jälkeen Niina avasi Facebookin. Ali oli saanut tietää aikaisin aamulla, että saisi jossakin vaiheessa päivää tavata ensimmäisen kerran asianajajansa, joka hoiti hänen turvapaikkahakemustaan. Ali siis kutsuttaisiin tuohon tärkeään palaveriin jossain vaiheessa iltapäivää tai alkuiltaa, kunhan asianajaja saapuisi leiriin. Näin ollen Ali ei ehtisi tapaamaan meitä.

Myöhemmin illalla, kotona Kajaanissa, sovimme Alin kanssa uuden tapaamispäivän heti ylihuomiseksi, uudenvuodenpäiväksi. Silloin tulisimme Ouluun ja meillä olisi koko ilta, ja tarvittaessa myös yö, aikaa vaihtaa ajatuksia.

Olin uudenvuodenyön töissä. Kun tulin kotiin, avasin Facebookin. Alilta oli tullut yksityisviesti: Happy New Year, my friend!

Uudenvuodenpäivänä Niina herätti minut puolenpäivän jälkeen. Hän oli varannut meille hotellihuoneen Oulusta seuraavaksi yöksi. Kirjoitimme Alille varmistuksen, että saapuisimme Ouluun alkuillasta. Hän toivotti meidät jälleen tervetulleeksi Ouluun, jota kertoi pitävänsä hyvin kauniina kaupunkina.

Starttasimme auton kahden jälkeen iltapäivällä. Oulussa kirjoittauduimme hotelliin. Viestitimme Alille, että olemme saapuneet Ouluun ja olemme pian tavattavissa keskustassa. Päädyimme lopulta irlantilaistyyliseen baariin. Ilmoitimme sijaintimme Alille. Pian hän ilmestyi baarin eteen. Tervehdimme toisiamme ikkunan läpi ennen kuin hän astui sisään.

Rönsyileviä keskusteluja

Kättelimme muodollisesti. Sitten aloitimme keskustelun asiallisesti ja suomalaisittain hieman jäykästi ja miellyttävän jälleennäkemisen ilmapiiriä hienovaraisesti tunnustellen. Ali antoi meille tunisialaisen tyttöystävänsä lähettämiä, tunisialaiseen kansalliskulttuuriin liittyviä esineitä.

Keskustelimme eri kansojen musiikeista ja niiden välisistä yhtäläisyyksistä, Suomen ja Irakin palkkaluokista ja keskituloista, Suomen ja Venäjän välisistä suhteista, Saddam Husseinista, assyrialaisesta muinaiskulttuurista ja suomalaisten yökerhojen sisäänpääsypoliittisten päätösten mielivaltaisuudesta.

Keskustelu poikkesi jatkuvasti pakolaiskriisiin ja turvapaikanhakijatilanteeseen liittyviin konflikteihin, jotka leijailivat kaiken yllä ja työntyivät osaksi kaikkea. Ja välillä baarimikko, portsari tai satunnainen asiakas mulkaisi meitä.

Ali kertoi olevansa ateisti. Kerroimme hänelle suomalaisesta tapakristillisyydestä, ja miten me koimme suomalaisten yleisen, yhä epäluuloisemman suhtautumisen esimerkiksi islamiin. Puhuimme eri uskontojen ytimiä yhdistävistä aineksista, puhuimme rakkaudesta ja myötätunnosta. Sitten puhuimme siitä, kuinka erilaiset valtaapitävät tahot ovat historian saatossa muokanneet eri uskontoja omiin tarkoitusperiinsä sopiviksi.

Puolentoista tunnin ja muutaman juoman jälkeen päätimme vaihtaa baaria. Pakkanen oli kiristynyt. Alilla oli paitojensa päällä vain kevyt, hupparimainen pusakka. Ihmettelimme, miten hän tarkenee. Hän vastasi pärjäävänsä oikein hyvin. Hänellä oli kyllä talvitakki, mutta hän oli jättänyt sen leiriin, koska ei vielä tarvinnut sitä.

Muutamat vastaantulijat vilkuilivat meitä kiinnostuneina. Me vitsailimme ja astuimme maassa lojuvien roomalaisten kynttilöiden raatojen yli.