”Haluan, että monella tapaa osattomiksi jääneet ihmiset saavat samaa hyvää kuin muutkin”

VVA:n toimistolle Vaasankadulla kiivetään kiemuraiset portaat viidenteen kerrokseen. Sokkeloinen on myös itse toimisto. Erään käytävän päässä on toiminnanjohtaja Sanna Tiivolan työhuone.

Haastattelupäivänä Tiivola on herännyt hyvin varhain, jo aamuyöllä. Kun uni ei tullut, hän ryhtyi tekemään töitä. Niin hän yleensä tekee.

– Sitten menin uudestaan nukkumaan ja mies lupasi hoitaa lapsen kouluun.

Lyhyeksi jääneiden uniensa jälkeen Tiivola ajoi räntäsateessa Sipoosta Helsinkiin. Kurjasta aamusta huolimatta maanantai on alkanut tehokkaasti.

Aamupäivällä toiminnanjohtaja on perehdyttänyt uutta taloussihteeriä tämän tehtäviin ja talon asioihin. Uudesta työntekijästä Tiivola on vilpittömän iloinen. Palkkaamiseen haettiin rahoitusta Raha-automaattiyhdistykseltä ”vuosikausia”.

– Aina sanotaan, että hallinnosta pitäisi karsia, mutta meillä se ei päde. Toiminta alkaa olla jo niin isoa, että me tarvitaan lisää hallintoa. Meillä on 30 työntekijää ja minä olen tähän asti hoitanut monet asiat itsekseni.

Maanantaiaamuun on mahtunut uuden työntekijän lisäksi muitakin hyviä uutisia. Taiteen keskustoimikunnalta tuli rahoituspäätös VVA:n asumisyksiköissä tehtävästä taidelähtöisestä hankkeesta.

– Se on samalla mun opinnäytetyö ylempään ammattikorkeakoulututkintoon, jota opiskelen.

Tiivola opiskelee työnsä ohella Turun taideakatemiassa, vaikka päivätyössäkin riittäisi tekemistä.

Tyypillistä päivää ei ole

Toiminnanjohtajana Tiivola vastaa yhdistyksen operatiivisesta toiminnasta, hallitustyöskentelystä, budjetista, kansainvälisistä ja kotimaisista suhteista, henkilöstön asioista.

Tyypillistä työpäivää ei oikeastaan ole. Harvoin Tiivola ehtii toimistolla istumaan. Päiviin sisältyy monenlaisia asioita, monissa paikoissa. On erilaisia työryhmiä, verkostotapaamisia Suomessa ja ulkomailla. Hallintotöitä voi tehdä myös kotona.

– Teen nykyään vähän käytännön työtä, mutta kuitenkin aina kun voin. Joka aamu, jolloin tulen toimistolle, käyn Vepassa (Vertais- ja vapaaehtoistoiminnan keskus) kahvilla, ja tapaamassa ihmisiä.

Tiivola tapaa myös tukiasukkaina Y-säätiöllä asuvia ihmisiä.

– Yhtenä aamuna, ennen ministeriön asunnottomuustyöryhmän kokousta, kävin siivoamassa yhden ukon asunnon. Olimme edellisen päivänä käyneet yhdessä Ikeassa ostamassa sänkyä ja tiesin, ettei hän ota keltä tahansa apua vastaan. Luottamus ja kontakti oli hänen, niin kuin kaikkien meidän toiminnan piirissä olevien ihmisten kanssa tosi tärkeää.

Ruohonjuuritaso tasapainottaa hallinnollista työtä.

– Olen pohjimmiltani käytännön ihminen.

Monet ilonaiheet jäisivät näkemättä, jos Tiivola ei olisi myös käytännön työssä mukana. Esimerkkinä hän mainitsee VVA:n toiminta- ja virkistyspaikan Helsingin Vartiosaaressa.

– Siellä on ihan huikeaa toimintaa. Monet raskaasti päihteitä käyttävät ihmiset ovat siellä ihan toisia ihmisiä ja tekevät vaikka mitä. Korjaavat saunoja ja kattoja ja maalaavat taloja.

Jokainen kohdataan ihmisenä

Koulutukseltaan Tiivola on sekä sosiaalikasvattaja että teatteri-ilmaisun ohjaaja. Sosiaalikasvattajaksi valmistuttuaan hän työskenteli kaupungin asumisyksiköissä ohjaajana, mutta teatteri-ilmaisun ohjaajille oli tarjolla vain keikkatöitä ja epävarmaa leipää.

Jussi Roiha, VVA:n edellinen toiminnanjohtaja ja yksi perustajista, pyysi Tiivolaa töihin vuonna 2004, ja tämä jäi sille tielleen.

VVA ei ollut toimintaympäristönä tai muutenkaan vieras paikka, eikä asunnottomuuskaan. Tiivolan isä työskenteli kolmekymmentä vuotta asunnottomien tukiasuntolassa.

– Siellä mä pyörin lapsesta asti ja olin siellä myös jo nuorena töissä.

Sieltä tarttui asenne, että jokaista ihmistä kohdellaan samalla tavalla, inhimillisesti.

– Kohtaan aina ihmisen. En ajattele, että tämä on osaton.

On tilanne tai status mikä hyvänsä, ihmisellä on oikeus olemassaoloonsa ja oikeus saada tarvitessaan apua.

– Haluan että heikoille ihmisille annetaan samat mahdollisuudet kuin muillekin. Haluan, että ihmiset jotka ovat jääneet osattomiksi monesta ja monella tapaa, saavat samaa hyvää kuin muutkin.

Tiivolan ääni vähän sortuu ja silmiin nousevat kyyneleet.

– Tämä on minulle tosi tärkeää, ja tämä minua pohjimmaltaan motivoi.

Ihmiset ovat valoisia

Vaikka Sanna Tiivola näkee työssään elämän nurjaa puolta ja karua osattomuutta, hän sanoo, ettei koe sitä raskaana. Vain hallinnollinen työ uuvuttaa.

– Ihmiset ovat kuitenkin aina jollain tavalla valoisia. On vaikeita tilanteita ja ongelmia, mutta ihmiset eivät ole raskaita.

Aina kaikki eivät halua ottaa tai kykene ottamaan apua vastaan. Silloin luottamuksen rakentaminen on hidasta.

– Ei meidän ihmisistä monet välttämättä kiitä, eikä me sitä halutakaan eikä odoteta. Parhaita hetkiä ovat ne, kun ihmisen asiat menevät niin, että elämä paranee. Saa töitä tai saa asunnon ja elämä menee eteenpäin. Konkreettinen tulos.

Tiivola vaikuttaa aina tarmokkaalta ja hyväntuuliselta.

– Vapaaehtoistyöstä ja auttamisesta puhutaan nyt paljon. Siitä, miten auttajatkin saavat siitä paljon. Se on ihan totta.

On Tiivolalla toki myös työn ulkopuolisia voimanlähteitä. Hän käy säännöllisesti avannossa uimassa, eikä ole juuri koskaan kipeä.

– Lisäksi käyn laulutunneilla ja teen välillä teatterijuttuja. Ystävät ja perhe ovat perusta kaikelle.

– Musta on kiva tehdä kivoja asioita, ja haluan että muutkin saavat tehdä kivoja asioita. Siitäkin tässä työssä on kysymys.

Uudenlaisia asunnottomia

Asunnottomuuden hoitaminen on Tiivolan mukaan murrosvaiheessa. Siihen vaikuttaa muun muassa valtion viime vuonna päättynyt pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämis- ja poistamisohjelma.

– Sillä saatiin paljon sellaisia ihmisiä pois kaduilta, jotka olivat olleet siellä pitkään.

Nyt tilanne on uudenlainen: asunnottomissa on nuoria, perheitä ja maahanmuuttajia.

– Suurin osa on silti yhä yksinäisiä miehiä. Mutta jonkinlainen murros on tapahtumassa.

– Tänä aamuna Kalkkerssissa oli asiakkaita muun muassa Marokosta ja Virosta. Myös asumisneuvonnassa maahanmuuttajat ovat pikkuhiljaa lisääntyneet.

Tiivola ei näe tässä mitään ihmeellistä. Maailma muuttuu, ja se asettaa tiettyjä haasteita.

– Itse haluaisin, että ihmisistä puhuttaisiin heidän nimillään. Että tässä on Josef ja tässä Pena ja tässä Kirsi. Ei sillä ole väliä, onko turvapaikanhakija, asunnoton tai työtön. Kaikki ovat vain ihmisiä ja meidän toiminnan piirissä he ovat ihmisiä vailla asuntoa.

Palkittua ketteryyttä

Raha-automaattiyhdistys huomioi helmikuussa Vailla vakinaista asuntoa ry:n matalan kynnyksen toiminnan Vaikuttavaa -tunnustuspalkinnolla.

– Mahtavaa, että nyt juuri se työ, minkä vuoksi olemme olemassa, palkitaan, sanoo Tiivola.

Hän iloitsee RAY:n palkinnosta myös siksi, ettei toiminnan vaikuttavuudesta ole aina helppo raportoida ulospäin. Samasta syystä hän jännittää rahapeliyhdistysten yhdistymistä.

– Erityisesti ruohonjuuritason tekijän voi olla vaikea raportoida työstään sillä tasolla, jota rahoitus vaatii. Jos selvitystyö ja vaikuttavuuden arviointi lisääntyy, mikä sinänsä ei ole huono asia, toivon että siihen saadaan resursseja, jottei se ole käytännön työstä pois.

Tiivolan mielestä järjestöillä ylipäänsä on sellaista ketteryyttä, jonka ansioista voidaan reagoida tilanteisiin nopeasti ja päästä ihmistä lähelle. Tätä pitäisi hänen mielestään hyödyntää enemmän. Esimerkkinä hän mainitsee liikkuvan väestön sekä turvapaikanhakijat.

– Miksei kaupunki voisi vaikka antaa tiloja, ja me järjestöpuolella hoidettaisiin muu, hän pohtii.

Patja lattialla ei ole ratkaisu

Tiivola kertoo esimerkin siitä kuinka byrokratia ja käytänteet tulevat väliin, kun järjestöpuolelta koetetaan oikoa mutkia.

– Yökahvila Kalkkers siirrettiin Sininauhasäätiön yhteyteen, koska meillä oli hieno ajatus asumisen polusta: että siellä käyviä ihmisiä voidaan haastatella yöaikaankin ja siitä pääsisi sitten suoraan kämppään. Mutta siihen tuli väliin kaupungin SAS-käytäntö (selvitys-arviointi-sijoitus), eikä ihminen voinutkaan päästä kadulta suoraan kotiin.

– Pitäisi miettiä, miten ihminen, joka on avun kohteena, saisi parhaan avun. Monesti tilanteet ovat sellaisia että olisi hyvä pystyä auttamaan avuntarvitsijaa heti. Muuten hän ehtii ehkä mennä huonoon kuntoon ja tarvita enemmän palveluja tai jopa kuolla.

Sanna Tiivola ei usko, että asunnottomuutta voi koskaan kokonaan poistaa. Aina tulee olemaan tilanteita, jossa ihminen jää ilman kotia.

– Mutta jos meillä olisi vapaita kämppiä, paljon erilaisia asumisvaihtoehtoja ja asumismuotoja ja voitaisiin vain kysyä ihmiseltä, miten tämä haluaa asua ja mitä muuta apua tarvitsee.

Tiivola korostaa puhuvansa ihmisistä, jotka eivät itse kykene järjestämään itselleen asuntoa. Ihmisistä, joilla ei ole rahaa eikä muitakaan resursseja.

– Nyt kun ihmiselle ei ole tarjota sitä asuntoa tai asumisratkaisua, hän jää siihen tilanteeseen ja kaikki muutkin ongelmat kärjistyvät nopeasti.

Patja Kalkkersin lattialla voi olla hetkellinen ratkaisu, mutta se ei ole hyvä ratkaisu.