Kirjailija, runoilija, jazzpianisti Claes Andersson kuvailee päiväänsä: ”Kirjoitan, soittelen välillä pianoa ja tapailen ystäviäni.” Hän kuuntelee radiota ja pohtii maailman menoa entiseen tapaan, vaikka aktiivipolitiikka jäi taakse vajaa kymmenen vuotta sitten.
Euroopan ja Suomen suunta on päällimmäinen huoli. Eurooppa on vaarallisessa kehitysvaiheessa, hän sanoo. Tällä hän viittaa tapahtumiin entisissä itäblokin maissa, Unkarissa ja Puolassa. Tuorein huolenaihe on Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin kovat puhdistusotteet vallankaappausyrityksen jälkeen.
– Nämä maat ovat loittonemassa sellaisesta yhteiskunnasta, jota me haluamme kutsua demokraattiseksi. Nehän ovat kehittymässä yksivaltiuteen.
Hän vertaa Turkissa ja Unkarissa tapahtunutta muutosta Saksan 30-luvun tapahtumiin, jolloin Hitler sai parlamentaarisen enemmistön Saksassa.
– Se on pelottavaa. Vaikuttaa, että nämä maat kopioivat myös Venäjän tapaa toimia, vaikka ovat olevinaan Venäjä-vastaisia jollain tasolla, mutta samalla ihaillaan kuitenkin Putinia.
Hän pitää Euroopan unionin ja Turkin välistä sopimusta pakolaisten pysäyttämisestä Turkkiin katastrofaalisena, jopa hirveänä. Se jumiuttaa koko systeemiä.
Turkkilaisten kanssa tehdään yhteistyötä, mutta Anderssonin sanoin: ”Sehän on menossa nopeaa vauhtia autoritaariseksi, melkein fasistiseksi systeemiksi.”
”Trumpin nousu kammottavaa”
Republikaanien Donald Trumpin nousua hän pitää kammottava esimerkkinä, miten enemmistö ihmisistä USA:ssa on lähtenyt mukaan katteettomaan populismiin. Suomi on säästynyt kaikkein pahimmalta, vaikka selkeästi rasistiset perussuomalaiset saavat mellastaa.
– Mutta saa nähdä miten pitkään. Ehkä se oli suuri onni, että perussuomalaiset otettiin hallitukseen. Se on Urho Kekkosen vanha menetelmä saada jokin vaaralliseksi katsottu puolue pasifioitua, kuten hän teki kommunisteille.
Andersson puuttuisi kaikkiin rasistisiin puheisiin: tehdään rikosilmoitus, käsitellään ja julistetaan tuomio.
Perussuomalaisten puheenjohtajan, ulkoministeri Timo Soinin hän näkee nauttivan vallastaan ja siitä, että saa tavata ulkomailla merkkihenkilöitä ja edustaa.
– Eihän Soini ole sanonut mitään provokatiivista. Välillä tyynnyttelee kotimaisia kannattajiaan, Andersson hymähtää.
”Onhan meillä vielä toimiva yhteiskunta”
Andersson arvostelee Suomessa vallitsevaa vahvaa taloushegemoniaa. Lähes kaikki ekonomistit toistavat samaa sanomaa valtion velkaantumisesta.
– Täällä pidetään yllä paniikkitunnelmaa, että kaikki romahtaa. On näköjään tehokasta, että laitetaan liikkuvia numerokylttejä, joissa näytetään velan kasvua, hän viittaa eduskuntavaalien aikaiseen keskusteluun.
Hän harmittelee, että vasemmistoliiton esityksiä elvyttämisestä pidettiin vastuuttomana. Ihmiset eivät ehtineet ennen vaaleja sisäistää puolueen tavoitteita.
Hänestä väitteet, että meillä ei ole enää hyvinvointiyhteiskuntaa, eivät pidä paikkaansa.
– Mielestäni ei kannata liioitella, että tämä yhteiskunta olisi mennyt hirveästi huonompaan suuntaan. Onhan meillä vielä toimiva yhteiskunta. Meillä on terveydenhoitoa ja koululaitos, joka toimii. Niitä on kiristetty, mikä on huonoa.
Hallituksen tekemiä leikkauksia hän pitää ”erittäin oikeistolaisena politiikkana”. Ne naamioidaan huoleksi Suomen yhteiskunnan tilasta, velkakriisistä ja lisääntyvästä vanhojen ihmisten määrästä.
Sen varjolla voi tehdä ”kaikkea, joka tekee pahaa monille ja hyödyttää sitten näitä, jotka pärjäävät hyvin tai erittäin hyvin. Hallitus suosii verotuksessa ja muissa suurissa ratkaisuissaan hyväosaisia jatkuvasti.”
”Rumba työehtosopimuksista kiristystä”
Hallituksen välinpitämättömyydessä kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kohtaan Andersson näkee ” sadistisia piirteitä”. Se ei välitä, että on köyhiä ihmisiä, joilla menee huonosti tai jos välittääkin, se ei tee mitään heidän hyväkseen.
Hän muistuttaa, että erittäin huonossa taloudellisessa ja sosiaalisessa tilassa oleva joukko koostuu erillisryhmistä, työttömistä, prekaareista, sairaista, yksinhuoltajista ja osa opiskelijoistakin voi huonosti.
Andersson odottaakin, että ennemmin tai myöhemmin täytyy tulla voimakas vastareaktio, kuten on tullut esimerkiksi Kreikassa ja Espanjassa.
– Hallitus tekee selkeästi luokkapolitiikkaa, vaikka näin ei puhutakaan. Koko tämä rumba työehtosopimuksen ympärillä oli kiristystä. Nyt esitetään yrittäjien verotuksen helpottamista. Veroparatiiseista ei kukaan ole innostunut. Ministereitäkin on mukana, hän toteaa viitaten liikenne- ja liikenneministeri Anne Berneriin (kesk.).
Andersson on tuohtunut suomalaisten asenteista turvapaikanhakijoita kohtaan. Perheiden yhdistämistä on tiukennettu ja tulotaso säädetty niin korkealle, ettei siitä selviä moni suomalainenkaan.
Hankalimpana hän pitää sitä, että ihmiset joutuvat odottamaan kuukausia toimettomina ennen kuin pääsevät yrittämään. Hän perääkin nopeita kanavia turvapaikanhakijoille töihin pääsemiseksi.
– Me näemme turvapaikanhakijat ongelmana, hankaluutena, jonkinlaisena uhrauksena sen sijaan, että heidät nähtäisiin mahdollisuutena. Tänne tulee uusia terveitä ihmisiä, jotka ovat hyvinkin koulutettuja ja motivoituneita tekemään duuneja.
”Vastavoima löytyy punavihreästä blokista”
Anderssonin mukaan hallituksen vastavoima löytyy punavihreästä blokista. Tarvitaan blokki, jossa ovat vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit ja ”ehkä vihreät”.
– Se vaatii kunnon enemmistöä seuraavissa eduskuntavaaleissa.
– Olen huomannut ilokseni, että vasemmistoliitossa ei käytetä enää vanhanaikaista kabbalaa. Ei ole puhetta ”otetaan rikkailta ja annetaan köyhille”. Se ei riitä tänä päivänä.
Hänestä vasemmistoliiton pitäisi mahdollisimman selkeästi pukea sanoiksi uusi analyysi, joka menisi perille. Pitää esittää, kenen puolella puolue on, keitä haluaa tukea ja ketkä tarvitsevat tukea ja apua. Aikaisemmin oli iso yhtenäinen luokka, työväestö, johon oli helppo vedota ja tehdä työtä näiden ihmisten eteen.
– Tätä ei enää ole vaan nyt on pirstoutuneita ryhmiä, joilla on huonot oltavat tässä yhteiskunnassa. Proletariaatin rakenne on aivan toisenlainen: Työttömiä, prekariaattia, opiskelijoita, yksinhuoltajia ja eläkeläisiä, joilla menee huonosti.
Hän painottaa, ettei ole yhtenäistä porukkaa, jonka saisi samoilla argumenteilla kannattajiksi vaan jotkut samastuvat oikealle yläluokkaan.
– On hirveän tavallista, että ihminen äänestää vastoin omaa etuaan. Äänestää vaikka kokoomusta, vaikka on selvästi pienipalkkainen työntekijä. Siinä on jonkinlainen psykologinen mekanismi. Tuntee itsensä jonkun verran paremmaksi äänestäessään porukkaa, jonka ajattelee olevan fiksumpaa tai ainakin varakkaampaa.
– Työväestö on vähän kutistuva luonnonvara. Ei ole enää isoa teollisuusproletariaattia olemassakaan. Kun työelämän rakenteet ja tuotantomenetelmät ovat muuttuneet. Ei ole enää raskasta työtä, jolla kuvattiin duunareita. Kaikki on automatisoitu ja robotisoitu.
”Demareilta puuttuu imua”
Andersson teki yhteistyötä sosiaalidemokraattien kanssa Paavo Lipposen ykköshallituksissa 90-luvun puolivälin jälkeen ollessaan vasemmistoliiton puheenjohtaja ja kulttuuriministeri. Hänellä oli toimiva yhteys pääministeri Lipposeen.
Tuolloin SDP miellettiin valtionhoitajapuolueeksi ja yhdeksi vakaaksi valtapuolueeksi. Tänä päivänä puolue rimpuilee kannatuksensa kanssa ja parhaillaan käydään keskustelua puheenjohtajan Antti Rinteen vaihtamisesta.
Mitä demareille on tapahtunut?
– Suuremmassa mittakaavassa puolueessa on tapahtunut sama kuin vasemmistoliitossa. Demarit tukeutuivat vahvasti työväen identiteettiin ja työväenluokkaan, joka alkoi kutistua ja muuttua. He eivät ole löytäneet omaa identiteettiään. Imua ei ole, Andersson toteaa.
– Rinteen heikko puoli on, että hän ei osaa puhua eikä esiintyä. Se ei ole koskaan aidon tuntuista. Tuntuu, että hän jännittää.
Yhtenä syynä Andersson näkee yksilöllisyyttä palvovan järjestelmän: jokainen olkoon oma yrittäjänsä, jokainen pärjätköön omin neuvoin ja omalla duunillaan. Yhteishenkeä puuttuu kaiken kaikkiaan yhteiskunnasta.
– Se on sama juttu Ruotsissa. Demarit saivat puolet äänistä vuosikymmeniä, ja nyt he ovat tasoissa maltillisen kokoomuksen kanssa.
”Kutsuvat meikäläisiä dinosaurukseksi”
Hän arvioi arvojen ja rakenteiden muutoksen näkyvän myös arjessa. Digitalisoituminen on läpäissyt koko yhteiskunnan.
– Matkustan raitiovaunussa joka päivä tai kun matkustan junassa tai bussissa, jokainen istuu ja räplää iPadia tai puhelinta. Olen ihmetellyt, että mitä suomalaiset tekivät aikaisemmin. Se on melkein koomista.
Andersson sanookin, että se vaikuttaa käsitykseen itsestä, muista ja koko yhteiskunnasta.
– En tiedä, onko myönteistä vai kielteistä, mutta ihminen muuttuu syvällisesti. Mihin suuntaan? Suunnat ovat molempiin päin.
Hän kertoo seuraavansa lapsenlapsiaan. Nelivuotias on kiinni koko ajan skypessä tai jossain muualla.
– He elävät digitaalista elämää. Hehän kutsuvat dinosaurukseksi meikäläisiä, kun emme pysty seuraamaan. He saavat tietoa ja impulsseja ja ovat jatkuvasti kavereiden kanssa yhteyksissä. Se on puolet elämää.
Hän muistuttaa, että turha ryhtyä moralisoimaan tai surkuttelemaan.
– Aina kun tulee uutta, vanhemmat povaavat maailmanloppua. Ihminen kuitenkin sopeutuu uuteen tilanteeseen ja todellisuuteen.
Tuore kirja painossa
Runoilija, kirjailija, jazzpianisti Claes Anderssonin uusi kaunokirjallinen teos Hiljaiseloa Meilahdessa (WSOY) ja ruotsiksi Stilla dagar i Mejlans (Förlaget) ilmestyy lähipäivinä. Kirja kertoo mielisairaalasta, Putinista ja kuolemasta.
uutiskirje 
