Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön muutoksilla on pyritty laajentamaan palvelun käyttäjän valinnanvapautta. Valinnanvapaudesta sosiaalipalveluissa on kuitenkin huomattavasti vähemmän tietoa kuin terveydenhuollossa. Valtiotieteiden lisensiaatti Kirsi Kuusinen-James väittää tuoreessa väitöskirjassaan Setelipeliä: Tutkimus palveluseteliä säännöllisessä kotihoidossa käyttävien iäkkäiden henkilöiden valinnanvapaudesta, että palvelusetelien käyttäjien valinnanvapaus on rajallista ja ”kuluttajansuoja” puutteellista.
Palvelusetelijärjestelmän etuna iäkkäiden ihmisten mielestä on se, että palvelusetelin antaman taloudellisen lisätuen turvin voi jatkaa tutun palveluntuottajan kanssa. Lisäksi he pitävät tärkeänä mahdollisuutta ostaa lisäpalveluja samalta palveluntuottajalta, mikä taas ei ole mahdollista kunnallisen kotihoidon asiakkaille.
Yksilön ”myytävä” itsensä
Iäkkäiden mielestä valinnanvapaus on kuitenkin liian vähäistä, sillä se rajoittuu vain palveluntuottajan valintaan. He eivät voi valita palvelun sisältöä, palvelutuotantopaikkaa, henkilöä, käyntiaikaa eivätkä palvelun kestoa.
– Säännöllisen kotihoidon palvelusetelijärjestelmä ei automaattisesti vahvista yksilön osallisuutta eikä itsemääräämisoikeutta, Kuusinen-James toteaa.
Kunta päättää siitä, otetaanko palveluseteli käyttöön ja mihin palveluihin ja millä ehdoin sitä on mahdollista käyttää. Aloitteen palvelutarpeen arvioinnista tekee usein omainen tai työntekijä.
Palveluohjaaja päättää, kenelle palveluseteliä tarjotaan. Yksilön on ensin myytävä itsensä haavoittuvana avuntarvitsijana päästäkseen palvelujen piiriin, ja sen jälkeen täysivaltaisena kuluttajana saadakseen palvelusetelin. Valinnan sisällön lisäksi siis se, kuka voi valita, on tarkoin rajattu. Läheisten apu setelin käytössä on monesti tarpeen tai jopa edellytys setelin saannille.
Näennäiskuluttajana näennäismarkkinoilla
Palvelusetelin saamisen ehdot, vähäinen tieto eri vaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista sekä yksilön vastuista osoittivat, että palvelusetelikäyttäjälle on näennäismarkkinoilla tarjolla kuluttajan roolin sijaan näennäiskuluttajan rooli.
– Palvelujen laatu ei suoraan kohene, koska palveluntuottajia ei vertailla, palveluista ei valiteta eikä tuottajia vaihdeta, Kuusinen-James kritisoi.
– Siten setelin tuoma valinta ei karsi pois heikkolaatuisia palveluja, eikä yksilön valinta toimi hyvänä laadunvalvonnan välineenä palvelun järjestäjälle.
Käynnissä jako kahteen
Verovaroin tuetuilla sosiaali- ja terveyspalveluilla on perinteisesti pyritty kaventamaan hyvinvointi- ja terveyseroja sekä lisäämään asiakkaiden välistä yhdenvertaisuutta.
Palvelusetelin käyttö yksilön valinnanvapauden lisäämisen välineenä säännöllisessä kotihoidossa sisältää kuitenkin riskejä eriarvoisuuden lisääntymisestä. Tulokset kertovatkin näiden riskien realisoitumisesta. Käynnissä on palvelun käyttäjien polarisaatio vähemmän apua tarvitseviin tai parempituloisiin palvelusetelikäyttäjiin sekä runsaasti palveluja tarvitseviin kunnallisten palvelujen asiakkaisiin.
– Oikeus valita palveluntuottaja vaikuttaa olevan tärkeämpää kuin yhdenvertaiset valinnanmahdollisuudet, iäkkäiden merkityksellisenä pitämien vaihtoehtojen tarjoaminen tai valintojen seuraukset, Kuusinen-James sanoo.
lehti 