Euroopan Unionin johdon piirissä odotettiin Hollannin vaaleja pelonsekaisin tuntein. Brexitin ja Yhdysvaltojen presidenttivaalien tulosten oli nähty ennustavan jopa ”lännen loppua” ja ”liberalismin kauden päättymistä” kuten saksalaisen Der Spiegel -lehden kolumnisti Jakob Augstein asian ilmaisi. Gallup-tulokset ennakoivat vielä vuoden alkupuolella, että Geert Wildersin johtamasta Vapauspuolueesta (Partij voor de Vrijheid – PVV) tulee maan suurin puolue. Pelättiin oikeistopopulismin jytkyä Hollannissa. Se oli liberaalin Euroopan kauhuvisio.
Vaalitulosten selvitessä helpotuksen huokaus oli suuri. Wildersin puolue kasvatti kannatustaan, mutta jäi huomattavasti suurempien gallup-ennusteiden tuloksista.
Hollannin pääministeri Mark Rutten johtama keskustaoikeistolainen VVD-puolue säilytti asemansa Hollannin suurimpana puolueena, mutta kirvelevällä vaalituloksella. Rutte totesi, että brexit-äänestyksen ja Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen hollantilaiset äänestivät ”vääränlaista populismia” vastaan.
Samalla linjalla olivat EU-maiden valtapuolueiden edustajat. EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker onnitteli Ruttenia ”selvästä voitosta”. Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen varapuheenjohtaja Ralf Stenerin mukaan Hollannin vaalitulos on ”signaali koko Euroopalle”. Ranskan ulkoministeri Jean-Marc Ayraultin mukaan ”äärioikeiston nousu on pysäytetty”. Pääministeri Juha Sipilälle ”Hollannin tulos oli helpotus ja vastuullisuuden voitto”.
Samanlaista analyysiä tarjoaa myös valtamedia. ”Populismiaalto tyyntyy”, totesi Pekka Mykkänen Helsingin sanomissa (17.03.2017). Hänen mielestä Hollannin vaalitulos oli ”voimakas viesti maailman populisteille”.
Merkitsivätkö Hollannin vaalit todellista, väliaikaista vaiko näennäistä voittoa oikeistopopulismista? Rutte luonnehti hallituspuolueiden voittoa ”torjuntavoitoksi”. Oliko se luonteeltaan Pyrrhoksen voitto? Termi ”Pyrrhoksen voitto” on vakiintunut fraasina menestykselle, josta on maksettava hyvin raskas hinta ja joka jättää voittajan heikompaan tilaan kuin missä hän oli ennen menestystä.
”Torjuntavoiton” hinta
Hollannin vaaleihin projisoitiin paljon. Pahimmissa visioissa Wilders nähtiin jopa maan pääministerinä, joka sulkee moskeijat, kieltää Koraanin ja karkottaa osan maan muslimiväestöstä sekä järjestää kansanäänestyksen Hollannin EU-jäsenyydestä, joka johtaa ketjureaktioon ja viime kädessä EU:n hajoamiseen. Tosin tämä kauhukuvitelma ei ollut realistinen, koska Wildersin kannatus ei olisi koskaan riittänyt hallituksen muodostamiseen ilman muiden puolueiden tukea. Muut puolueet ovat selvästi ilmaisseet, että ne eivät tee Wildersin PVV-puolueen kanssa yhteistyötä.
”Vielä yksi tällainen voitto, niin olen hukassa”, totesi Epeiroksen kuningas Pyrrhos voitettuaan roomalaiset vuonna 279 eaa raskaiden tappioiden jälkeen.
Näin voisi myös Hollannin pääministeri Mark Rutte todeta. Hallituskoalitio menetti lähes puolet paikoistaan parlamentissa. Se oli lajissaan Hollannin historian suurin tappio. Oikeistoliberaalinen VVD menetti 5,2 prosenttia äänistä ja kahdeksan paikkaa. Todellisen romahduksen koki maan sosiaalidemokraattinen PvdA (Partij van de Arbeid), joka kärsi rökäletappion. Puolue sai vuoden 2012 vaaleissa 24,8 prosenttia äänistä ja 38 edustajaa. Nyt sen kannatus oli vain 5,7 prosenttia ja paikkojen määrä väheni yhdeksään.
Volkskrant-päivälehden kolumnisti ja entinen PvdA:n kansanedustaja Robert Oudkerk ehdotti puolueen lakkauttamista ja ”uuden sosiaalidemokraattisen liikkeen” synnyttämistä.
Hollannin vaalitulokset osoittavat konkreettisesti sen, miten oikeistopopulismi murtaa läntisessä Euroopassa toisen maailmansodan jälkeistä puoluejärjestelmää, joka perustui sosiaalidemokraattien ja konservatiivien väliselle erolle. Itävallassa tämä kehitys on edennyt pitkälle ja Ranskan vaaleissa tämä kehitystrendi näyttäisi jatkuvan. Positiivista tässä synkässä kehityksessä on vasemmistolaisen Groen Linksin menestys. Puolue kasvattaa paikkamääräänsä neljästä 14:ään.
Maltillinen oikeisto radikalisoituu
Hollannin vaalien yksi huolestuttavimmasta seurauksista on historioitsija Pepijn Brandonin mukaan se, että ”vihapuhe ja rasismi tunkeutuivat poliittiseen järjestelmään”. Kamppaillessa äänistä äärioikeiston Geert Wildersin kanssa maltillisen oikeiston puolueet ottivat omaan ideologiseen arsenaaliinsa rasismin ja muslimivastaisuuden. Brandon arvioi, että maltillisessa oikeistossa on tapahtunut valtava radikalisoituminen.
Hallituspuolue VVD vaati, että maahanmuuttajien on käyttäydyttävä ”normaalisti” tai lähdettävä maasta. Puolueen kannatusta lisäsi myös hallituksen ”suoraselkäinen” linjaus, kun se esti turkkilaisministereitä kampanjoimasta perustuslain muutoksen puolesta maassa.
Kristillisdemokraattinen puolue (Christen Democratisch Appèl, CDA) edusti vaalikampanjan aikana avoimesti muslimivastaista linjaa. Puolue ilmoitti puolustavansa maan ”juutalais-kristillistä traditiota” ja toimivansa naisten vapautumisen puolesta. Tämä oli merkittävä käänne puolueen politiikassa. Aikaisemmin CDA on vaatinut täydellistä aborttikieltoa ja vastustanut samaa sukupuolta olevien avioliittoa.
Historioitsija Brandonin mukaan puolue löysi muslimivastaisen linja ja hyödynsi oikeistopopulistien argumentaatiota vaalitaistelussa. Hollantilainen politiikantutkija Paul Dekkerin analyysin mukaan vaalien Wildersin nostamat teemat (identiteetti, kulttuurinen sopeutuminen, muslimien rikollisuus ja islam sekä kaksoiskansalaisuus) nousivat keskeisiksi keskustelunaiheiksi vaalien aikana. Hänen arvionsa mukaan Ruttenin keskustaoikeistolainen VVD ja kristillisdemokraatit omaksuivat Wildersin teemat osaksi omaa linjaansa. Tässä mielessä Hollannissa eteni uusoikeiston kulttuurisen hegemonian strategia, jonka tavoitteena on ideologisen hegemonian saavuttamisen poliittisen voimasuhteen muuttamiseksi.
Tulevaisuudessa huolenaiheena ovat myös nuoret äänestäjät. Institut I&O Researchin ennen vaaleja toteutetussa tutkimuksessa 27 prosenttia alle 25-vuotiasta nuorista ilmoitti äänestävänsä Wildersiä. Puolueen kannatus oli suurin siinä ikäryhmässä.
Vaalien tulos ja Euroopan äärioikeisto
Wilders ja Euroopan äärioikeisto oli Hollannin vaalitulokseen pettynyt. Wilders julisti ennen vaaleja: ”On aika muutoksille – britit tekivät se ensin, amerikkalaiset myös. Ja me tulemme myös sen tekemään. Kuinka kauan te olette vielä johtajana omassa talossa?”
Tunnuksena oli ”Nederland weer van ons!” (Hollanti on kuuluva meille!) Tähän tavoitteeseen nähden Wildersin menestys oli vaatimaton. Wildersin puolue sai 20 paikkaa ja vain noin 13 prosenttia äänistä.
AfD:n puolueen puheenjohtaja Frauke Petry myönsi, että ”olisi toivonut suurempaa voittoa”. Hänen mukaansa Wilders käsitteli ”oikeita teemoja” ja oli siten pakottanut muita puolueita oikeaan suuntaan. Wilders ei tavoittanut kuitenkaan Petryn mukaan aina ”oikeita äänenpainoja”.
Puolueen varapuheenjohtaja ja EU-parlamentaarikko Beatrix von Stroch nosti omassa arviossaan esiin sen, että hallituskoalition kannatus puolittui ja sosialidemokratia ”romahti”. Hänen mukaansa nämä seikat osoittavat, että äärioikeistolainen ”käänne Euroopassa jatkuu”.
Ranskalaisen Kansallisen rintaman (FN) puheenjohtaja Marine Le Penin mukaan vaalitulos ei ollut erityinen ”pettymys”, koska hallituspuolueet menettivät selvästi. Hänen mukaansa vaalit olivat osoitus siitä, että ”meidän yhteiset ideat etenevät Euroopassa”. Puolueen varapuheenjohtaja Florian Philippot julisti vaalien osoittavan, että ”EU:n järjestelmä, joka tulee aina vain totalitaarisemmaksi, elää viimeisiä aikojaan”.
Saksalaisen äärioikeiston johtavassa Junge Freiheit -lehdessä Thorsten Brückner totesi omassa arviossaan, että ”yksikään instituutti ei ennustanut voittoa” Wildersille. Hänen mukaansa Rutten paras ”vaaliavustaja istui Ankarassa” ja ennen kaikkea Erdoganin ”natsi-syytökset maata vastaan” tuottivat ”solidaarisuusefektin” pääministerin puolueelle.
Brücknerin mukaan merkittävää on se, että ”sosiaalidemokraatit taistelevat poliittisesta olemassaolostaan”. Kaikkiaan Brücknerin mielestä vaalit ovat ” vakava kehotus muille eurooppalaisille oikeistopuolueille” miettiä ”harkittuja poliittisia konseptiota”. Ei riitä, että keskitytään ainoastaan ”refleksinomaisiin reaktioihin taistelussa EU:ta ja illegaalista maahanmuuttoa vastaan”.
Brücknerin mielestä eurooppalaisen äärioikeiston tulisi ottaa oppia Sveitsin oikeistopopulistisesta kansanpuolueesta (Schweizerische Volkspartei, SVP), sillä poliittiseen menestykseen vaaleissa ei riitä ”Geert Wildersin islamin vastainen retoriikka”.
lehti 