Vasemmistoliitto on mukaan Tampereen kaupungin valtuustosopimuksessa.
– Ryhmä päätti perusteellisen pohdinnan jälkeen lähteä mukaan, mikäli budjettisopimuksessa saadaan sovituksi panostuksista pitkäaikaistyöttömyyden ja nuorisotyöttömyyden hoitoon, ryhmän puheenjohtaja Marjatta Stenius-Kaukonen sanoo.
Hän toteaa, että päätös oli vaikea.
– Säästötavoitteet ovat kovat, mutta valtuustoryhmä ei halua seurata sivusta, kun palveluja yksityistetään. Haluamme käyttää voimamme kaupungin omien palvelujen turvaamiseen ja henkilöstön aseman puolustamiseen.
Yksi Vasemmistoliiton seitsemästä valtuutetusta, Ilkka Järvelä, vastusti sopimusta.
Tampere säästää valtuustoryhmien vuoden 2012 loppuun ulottuvan sopimuksen mukaan 45 miljoonaa euroa henkilöstökuluista, mikä saattaa merkitä lomautuksia. Lisäksi sopimus sisältää verojen ja maksujen nostoja.
Myös SDP suostui mukaan Tampereella valtaa pitävän XL-ryhmän tarjoamaan sopimukseen. Demareissa sopimukseen päädyttiin äänestystuloksella 10 – 6.
Rahaa hukkaan
Pitkäaikaistyöttömien osalta Vasemmistoliitto ajaa puolueen ympäri maata ylläpitämää tavoitetta, jossa kunnat käyttäisivät rahansa pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen sen sijaan, että maksavat työllistämissakkoa Kelalle, kun eivät pysty täyttämään velvoitteitaan. Tampere lienee maksamassa sakkoja tältä vuodelta lähes 11 miljoonaa euroa.
– Se on nyt hukkaan heitettyä rahaa, jonka kaupunki voisi käyttää työllistämiseen, Stenius-Kaukonen sanoo.
Nyt valtuustosopimus antaa tähän mahdollisuuden. Myös nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi Vasemmistoliitolla on malli, johon muutkin ovat suhtautuneet myönteisesti.
Stenius-Kaukosen mukaan valtuustosopimusneuvotteluja käytiin hyvässä hengessä koko ajan. Hän yllättyykin kuullessaan, että Aamulehden mukaan demarit ovat käärmeissään siitä, että Vasemmistoliitto otettiin mukaan.
– Uskomaton juttu. Ohhoh. Olemme mielestäni olleet hyvässä sovussa.
Kova paperi
– Tämä on henkilöstön suuntaan tosi kova paperi, Stenius-Kaukonen sanoo sopimuksesta.
– Mutta olemme mukana, koska haluamme jarruttaa kokoomuksen hurjaa pyrkimystä yksityistää ja ulkoistaa palveluja.
Edessä on työteliäs kevät.
– Joka asiasta joudutaan varmasti vääntämään.
Tampereen veroprosentti nousee prosenttiyksikön verran eli 19 prosenttiin.
– Se on kohtuullinen Pirkanmaalla, Stenius-Kaukonen arvioi.
– Toinen vaihtoehto olisi ollut leikata palveluja entistä enemmän. Nyt puolet hoidetaan veronkorotuksella.
Hän muistuttaa, että paperi sisältää pieniä hyviä asioita, kuten sen, että hyvinvointipalvelujen maksuja ei koroteta indeksikorotuksia enempää.
– Sopimuksesta on saatu pois pahimpia kohtia. Kokoomuksen mukaan sitä olisi tiukennettu alkuperäisestä, jos vasemmistoa ei olisi saatu sopimukseen.