Helsingin yliopiston tutkijat julkaisivat viime viikolla tutkimuksen, jossa he olivat käyneet läpi hallitusohjelmia 1950-luvusta tähän päivään. Yksi tutkimuksen johtopäätöksistä oli, että hyvinvointivaltio on hiljalleen hävinnyt politiikkaa ohjaavista ohjelmista. Erityisen selvästi tämä näkyi Alexander Stubbin vuoden 2014 ja Juha Sipilän vuoden 2015 ohjelmissa.
Koulutuspolitiikka on hyvä esimerkki tästä kehityksestä. Vaikka koulutusleikkaukset ovat nakertaneet Suomen kansainvälistä mainetta koulutuksen huippumaana, on koulutusjärjestelmämme edelleen yksi maailman parhaista. Se on kaikille opiskelijoille yhteinen, maksuton ja julkinen. Varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin opetuksen laadusta vastaavat pedagogisen korkeakoulututkinnon saaneet opettajat, joilla on ollut siihen mahdollisuus muun muassa maksuttoman korkeakoulutuksen takia.
Siitä huolimatta, että suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuudet ovat vahvasti ankkuroituja hyvinvointivaltion peruslähtökohtiin, kohdistuu myös koulutukseen kovia poliittisia paineita. Nykyinen hallitus näkee esimerkiksi koulutusviennissä vahvan kaupallisen potentiaalin, ja tutkimuksen osalta hallitusohjelmassa linjataan, että tutkimustulosten vaikuttavuutta ja kaupallistamista vahvistetaan.
Vaikutusvaltainen rummutus muuttaa asiat yleensä poliittiseksi todellisuudeksi.
Vuonna 2007 annettiin esitys korkeakoulujen oikeudesta myydä omaa osaamistaan ulkomaille tilauskoulutuksena. Syksyllä 2015 hallitus päätti ottaa käyttöön lukukausimaksuja EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta. Sitäkin perusteltiin suomalaisen osaamisen ”kaupallistamisella”. Eduskuntakäsittelyn yhteydessä monet kokoomuslaiset vannoivat, että suomalaisille lukukausimaksut eivät koskaan tulisi kyseeseen. Tänä keväänä hallitus antoi esityksen IB-lukiokoulutuksen järjestämisestä tilauskoulutuksena.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos aloitti puolestaan tänä vuonna oman kampanjansa kaikkia koskevien lukukausimaksujen puolesta. Tukea tälle esitykselleen he ovat saaneet suorasanaisemmin vihreiden kansanedustaja Antero Vartialta, mutta myös Elina Lepomäen kaltaisilta edustajilta, jotka tiedostavat puolueen kannan olevan kielteinen mutta kannattavan ”avointa keskustelua” asioista. Lepomäki nimittäin tietää hyvin, että kun tarpeeksi vaikutusvaltaiset tahot rummuttavat jotain asiaa tarpeeksi, muuttuvat ne yleensä poliittiseksi todellisuudeksi.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton puheenjohtaja.
uutiskirje 
