Vasemmistonuorilla on nyt uusi puheenjohtaja, Hanna-Marilla Zidan, ja minulla on ollut jo hetki aikaa sulatella kaikkea sitä, mitä kahdesta vuodesta on jäänyt käteen. Mitä on olla ”nuorisopoliitikko”, ja miksi Vasemmistonuoret tekee nuorisotyötä Vasemmistoliitolle?
Vaikka nuorisojärjestöjen puheenjohtajat helposti leimataan nuorisopoliitikoiksi, on vaikea määritellä sellaista politiikan osa-aluetta, joka koskettaisi vain nuoria tai ei heitä lainkaan. Varsin konkreettinen osoitus tästä oli viime syksynä Moskovassa, kun tapasimme sikäläisiä nuorisojärjestöjä, ja keskustelun vetäjä yritti ohjata meidät puhumaan hänen mukaansa nuorille sopivista aiheista – kuten koulutuksesta – mutta me puhuimme ajankohtaisista ja meitä kaikkia koskettavista asioista: ilmatilaloukkauksista, Syyriasta, Suomen Nato-jäsenyydestä.
Vasemmistonuorissa käydään paljon keskustelua siitä, missä suhteessa toimitaan ”kaduilla ja kabineteissa”, ja hyvä niin. Sloganin molemmat osat ovat aivan järjestön ytimessä tehden siitä ainutlaatuisen järjestön. Se ei ole broilerikasvattamo, mutta tekee silti Vasemmistollekin elintärkeää nuorisotyötä.
Nyt kun itsekin eläköidyn maailman parhaasta nuorisojärjestöstä, koitan omaksua uuden roolin.
Mikäli Vasemmistonuoret ei kasvata puolueeseen uusia toimijoita, ne tulevat jostain muualta. Viime aikoina vähän huolestuttavakin kehityssuunta on ollut politiikasta kiinnostuneiden nuorten liittyminen suoraan puolueeseen eikä välttämättä lainkaan Vasemmistonuoriin. Tällöin puolueen ja nuorisojärjestön välinen luonteva yhteys heikkenee ja järjestöt saattavat kehittyä aivan eri suuntiin.
Kuluneen kahden vuoden aikana olen kaikkein eniten arvostanut niitä Vasemmiston toimijoita, jotka vielä 70-vuotiainakin sanovat äänestävänsä aina nuorta; jotka ovat valmiita asettamaan omat tavoitteensa syrjään tukeakseen jonkun nuoren kampanjointia; jotka varmistavat, että media haastattelee sitä ehdokaslistan ainoaa alle 30-vuotiasta; jotka käyttävät asemaansa ja arvovaltaansa siihen, että järjestävät nuorten tapaamisen.
Nyt kun itsekin eläköidyn maailman parhaasta nuorisojärjestöstä, koitan omaksua uuden roolin. Vaikka nuorilla minun mielestäni jo nyt on monia vähän kummallisiakin ajatuksia, lupaan parhaani mukaan koittaa olla se poliitikko, joka kuuntelee nuoria ja tekee politiikkaa heidän kanssaan. Eivät nuoret automaattisesti ole oikeassa tai tiedä paremmin, mutta siinä vaiheessa, jos poliitikko uskoo löytäneensä totuuden ja lakkaa kuuntelemasta uusia ajatuksia, taitaa vain olla parempi siirtyä muihin hommiin.
Kirjoittaja on entinen Vasemmistonuorten puheenjohtaja.
uutiskirje 