Varsinkin oikeiston suunnalta on viime aikoina peräänkuulutettu näkyvästi lakia ja järjestystä. Puhe on liittynyt tiettyihin turvapaikanhaki-joiden pakkopalautuksia vastustaneisiin mielenosoituksiin.
Esimerkiksi kokoomuksen poliisikansanedustaja Kari Tolvanen on vaatinut lainvoimaisten tuomioiden ja viranomaisen päätösten kunnioittamista. Mielenosoitukset sellaisia vastaan ovat kuulemma ”omiaan rapauttamaan tuomioistuinten arvovaltaa”.
Toinen kokoomuksen kansanedustaja, Pauli Kiuru, vaati jopa mediaa valitsemaan puolensa: poliisin virkatehtävien ja laillisten päätösten toimeenpanon arvostelu ei ole sopivaa, sillä sellainen johtaa Kiurun teorian mukaan lumipallovaikutukseen ja uhkaa lopulta koko ”laillista järjestystä”.
Liian kireäksi viritetty järjestelmä ei tunnista suojeluun oikeutettuja, vainottuja ihmisiä.
Samanhenkisiä kannanottoja on nyt kuultu paljon.
Sokea usko lakiin, tuomioistuinten päätöksiin ja poliisiin ei kuitenkaan ole moraalisesti kestävä eikä järkevä asenne. On karkea virhe ajatella, että se on ainoa vaihtoehto täydelle ”anarkialle” – kaaokselle ja sekasorrolle. Tilanne pitää arvioida tapauskohtaisesti. Varmasti on hyväksyttävää kävellä päin punaisia, jos sillä pelastaa ihmishengen.
Historia on täynnä esimerkkejä, natsi-Saksasta Neuvostoliittoon, joissa tottelemattomuus ja lain rikkominen ihmisoikeuksien suojelemiseksi on ollut varmasti oikein. Kansalaistottelemattomuus on ollut olennainen osa myös Suomen historiaa: esimerkiksi vuoden 1905 laiton suurlakko oli keskeinen tekijä maamme itsenäistymis-prosessissa.
Lain rikkominen voi olla moraalisesti oikeutettua myös ”länsimaisissa demokratioissa”. Tunnettu esimerkki on Yhdysvalloissa pitkään voimassa ollut rotuerottelulaki, jota kansalaisoikeusliike Martin Luther King keulakuvanaan vastusti väkivallattoman kansalaistottelemattomuuden avulla. Syrjinnän kieltävä kansalaisoikeuslaki säädettiin lopulta vuonna 1964.
Myös turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksiin Suomessa liittyvällä arvostelulla ja protesteilla on vankat perusteet.
Vuosi sitten julkaistu Helsingin Sanomien ansiokas, laaja reportaasi Maahanmuuttovirastosta (Migri) oli karua kertomaa. Nimettömänä haastatellut Migrin työntekijät kertoivat, kuinka viraston ”tulostavoitteita” on nostettu: turvapaikkapäätöksiä – mieluiten kielteisiä – pitää tehdä yhä enemmän yhä nopeammin. Puhutteluun käytettävää aikaa on rajoitettu. Laatuhan siitä kärsii.
Turvapaikkalinjaa on myös kiristetty. Migri on väittänyt, että Irakin, Afganistanin ja Somalian turvallisuustilanne olisi parantunut. Tälle ei ole kuitenkaan pystytty esittämään minkäänlaisia perusteluja. Väite on ristiriidassa monien kansainvälisten arvioiden kanssa. Käyttöön on otettu myös uusi, jo surullisen kuuluisa ”maan sisäisen paon” ajatus.
Turvapaikanhakijoiden puhutteluja ovat tehneet usein epäpätevät ihmiset. Tulkkauksen ja hakijan saaman oikeusavun laatu on ollut paikoin luokattoman kehnoa. Tuloksena on heikkolaatuisia, puutteellisia ja epäluotettavia puhuttelupöytäkirjoja. Tuomioistuimet tekevät päätöksiään usein pelkästään niiden pohjalta. Päätökset ovat silloin aivan yhtä huonolaatuisia.
Suomessa on mennyt kaikkien kolmen oikeusasteen läpi ja saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen useita ihmisiä, jotka YK:n kidutuksenvastainen komitea on myöhemmin todennut kidutuksen uhreiksi ja määrännyt palautukselle täytäntöönpanokiellon. Liian kireäksi viritetty järjestelmä ei selvästikään tunnista luotettavasti suojeluun oikeutettuja, vainottuja ihmisiä.
Suomen ”nuiva” linja näyttäytyy Euroopassa yleisestä linjasta poikkeavana: kielteisiä päätöksiä tehdään suhteessa huomattavasti enemmän kuin muualla. Pakkopalautuksia myös hoppuillaan omituisesti: eräskin afgaaninuorukainen palautettiin keskellä yötä, kun heti aamulla palautukselle tuli täytäntöönpanokielto.
Kyseenalaisen jyrkentyneen linjan taustalla on mitä ilmeisimmin poliittinen ohjaus. Perussuomalaisten mieliksi Sipilän hallitus on halunnut tehdä Suomesta mahdollisimman epähoukuttelevan kohteen turvapaikanhakijoille. Tämä ajatus ”vetovoimatekijöiden” poistamisesta on suoraan Jussi Halla-ahon työkalupakista.
On häpeällistä, että keskusta ja kokoomus ovat hyväksyneet tällaisen ihmisoikeuksille pitkät haistattavan linjan vain voidakseen ajaa rauhassa oikeistolaista talouspolitiikkaansa. Vielä surullisempaa on, että edes Halla-ahon johtamien perussuomalaisten ulospelaamisen jälkeen linjaa ei haluta korjata inhimillisempään suuntaan. Vaikka motiivina ei ehkä olekaan suoranainen rasismi, sisäsiistimmälle oikeistolle näyttää sopivan hyvin, että julkisia menoja karsitaan – vaikka sitten ihmisoikeuksien kustannuksella.
On surkuhupaisaa, että tämä sama oikeisto, joka nyt puhuu ääni vapisten lain kunnioittamisesta, vaatii toisaalla, että perustuslain tulkinnassa pitäisi voida olla tarpeen mukaan joustava. Perustuslain vakavasti ottavia asiantuntijoita nimitellään halventavasti perustuslakifundamentalisteiksi.
Perustuslaki koko oikeusjärjestelmän korkein laki, jolle kaikki muut lait ja päätökset ovat alisteisia. Oikeiston lakikäsitys on kuitenkin nurinkurinen ja ristiriitainen: yksittäisiä lakeja ja tuomioistuinten päätöksiä pitäisi kunnioittaa sokeasti, mutta niiden perustana olevaa perustuslakia pitäisi voida venyttää ja väännellä mielin määrin aina oikeiston poliittisten mielihalujen mukaisesti.
Jos alemmanasteinen säädös tai tuomioistuimen päätös on ristiriidassa perustuslain tai kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa, viranomainen ei saisi soveltaa sitä. Ehkä laki onkin joissakin tapauksissa todellisuudessa pakkopalautusten vastustajien puolella?
uutiskirje 