Toimittaja Lauri Nurmen kirja perussuomalaisten hajoamisesta vahvistaa ja syventää tietoa siitä, millaista valtapeliä puolueen ympärillä alettiin käydä keväällä, kun alkoi näyttää siltä, että puoluekokous äänestää väärin. Keskustan ja kokoomuksen sisäpiirissä kartoitettiin ja jaettiin tulevia loikkareita.
Perussuomalaisista ensin ”uuvateiksi” ja sitten ”sinisiksi” eronneet perustelivat loikkaustaan sillä, että puolue vallattiin Jyväskylän puoluekokouksessa kesäkuussa. Nurmi osoittaa, että suljetuista junttalistoista huolimatta puheenjohtajan vaihdos eteni tavanomaisesti. Tyytymättömyys kupli eduskuntaryhmän sisällä ja kentällä, ja purkautui laillisessa puoluekokouksessa. Samaa reittiä tapahtui Alexander Stubbin kaatuminen omassa puolueessaan edellisenä kesänä.
Osapuolet kiistävät, että suunnitelmia olisi tehty etukäteen. Nurmen kirjassa ne paljastuvat sitaattien kera. Pääministeri Juha Sipilä valehteli eduskunnalle tökerösti, valtiovarainministeri Petteri Orpo kiersi totuutta taitavammin.
Tosiasiaksi jää, että Timo Soini oli valmis ottamaan rasistitkin puolueeseensa varmistaakseen vuoden 2011 jytkyn. Sen jälkeen Soini yritti heittää heidät sivuun, mutta käenpoikanen kasvoikin liian isoksi.
Soini on esiintynyt kovana johtajana, mutta hänen luottomiehiinsä kuuluvan puolustusministeri Jussi Niinistön mielestä olisi pitänyt olla vielä kovempi. Kun kansanedustaja Olli Immonen julkaisi kesällä 2015 taistelumanifestinsa, olisi hänet pitänyt todella ”harjata” eikä vain puhua harjaamisesta, ”laittaa kerrasta poikki”.
Tähän lomailevasta Soinista ei ollut.
Nyt eletään poliittisen rappion huipulla. Hallituksessa on kaksi puoluetta, jotka juonittelivat kolmannen selän takana. Kolmas osapuoli hallituksessa ei ole puolue, vaan epämääräinen ryhmä, jolla ei ole mitään valtakirjaa toimilleen. Sen kansanedustajia ja ministereitä roikkuu nyt kiinni vallassa niiden samojen perussuomalaisten äänillä, joita he nyt vastustavat ja halveksivat. Tällainen hallitus on demokratian irvikuva.
uutiskirje 
