Ranskan toistaiseksi suurimman vasemmistopuolueen rivit ovat harvenemassa. Lähes 50 000 jäsentä on viihtynyt puolueessa vain kaksi vuotta. Jäsenmaksut on jätetty maksamatta ja jäsenyys menetetty. Lisää puoluerekisteristä pyyhittäviä tulee varmasti kun aletaan tarkistaa jäsenmaksutilannetta vuodenvaihteen jälkeen.
Sosialistipuolue on kokenut lähihistorian aikana kaksi suurta innostuksen aaltoa, jolloin puolueeseen oli lähes tunkua. Ensimmäinen liittymisaalto johtui François Mitterrandin karismasta vuonna 1981, toinen kolme vuotta sitten. Silloin imurina oli Ségolène Royal.
Sosialistien tähdet:
Mitterrand ja Royal
Vuoden 1981 toukokuussa sosialistien, kommunistien ja pienen radikaalivasemmistopuolueen tukema François Mitterrand valittiin Ranskan ensimmäiseksi vasemmistopresidentiksi historiallisissa vaaleissa oikeiston ehdokasta vastaan. Voitto oli selvä, mutta jännitys kesti viime sekunneille. Tulos julkistettiin kello 20 uutisissa.
Sosialistipuolue sai silloin ennätysmäärän uusia jäseniä, joita alettiin kutsua nimellä ”kello 20.10 -jäsenet”.
Heidän ansiostaan sosialistipuolueesta kehittyi Ranskan suurin vasemmistopuolue kommunistipuolueen osoittaessa heikentymisen merkkejä. Uudet jäsenet pysyivät puolueessa ainakin Mitterrandin kuolemaan saakka tämän hallittua Ranskaa kaksi presidenttikautta eli yhteensä 14 vuotta. Sittemmin presidenttikautta on lyhennetty seitsemästä viiteen vuoteen.
Tarjoushinta:
jäsenyys 20 eurolla
Toinen liittymisaalto koettiin vuoden 2006 keväällä, kun sosialistipuolueen silloinen puheenjohtaja ja silloinen Ségolène Royalin aviomies, keksi tarjota puoluejäsenyyttä 20 eurolla. Tarjouksesta tuli täydellinen menestys, puolue sai 75 000 uutta jäsentä. Jäsenmäärä kohosi silloin 220 000:een.
Edessä olivat vuoden 2007 presidentinvaalit. Sosialistipuolueen enemmistö valitsi ehdokkaakseen naisen, puheenjohtajan ex-vaimon. Ségolène Royal hävisi niukasti Nicolas Sarkozylle, mutta Royalin vaalikampanjaa pidettiin yleisesti onnistuneena.
Royalin ihailijat pysyivät puolueessa, varsinkin kun ihailun kohde järjesti 4 000 ihmistä keränneen jättitapahtuman Pariisissa. Pinnalliseksi ja narsistiseksi koettu tapahtuma laski Royalin uskottavuutta ja taistelu puolueen johdosta käynnistyi. Puoluejohtajuudesta ikänsä haaveillut Martine Aubry voitti puheenjohtajakilvan Roaylia vastaan niukasti, ehkä jopa vaalivilppiä käyttäen.
Siitä alkoi uusi ”ei ainakaan Royal” -kampanja, joka tähtäsi Ségolène Royalin syrjäyttämiseen.
Edessä ovat myös vuoden 2012 presidentinvaalit. Sekä Aubry että Royal pyrkivät Sarkozyn vastustajaksi. Mutta moni mieskin haaveilee samasta.
Musta hevonen ja
haikaloja
Maailman valuuttarahaston (IMF) pääjohtaja, ranskalainen Dominique Strauss-Kahn (DSK) olisi mielipidetiedustelujen mukaan paras ehdokas. Hän on yhä sosialistipuolueen jäsen, mutta IMF:n pääjohtaja Sarkozyn päätöksellä. Tämä syö miehen uskottavuutta. Muuten puolue on pattitilanteessa, sillä Aubry-Royal-solmua tuskin kukaan pystyy selvittämään.
Eniten tilanteesta kärsivät sosialistipuolueeseen edellisen presidentinvaalikampanjan alla liittyneet jäsenet, jotka ovat avoimesti kertoneet pettymyksestään Libération-lehden sivuilla.
Moni on yrittänyt käydä puolueen kokouksissa. Mutta ilmapiiri koetaan sulkeutuneeksi, kieli on uusille jäsenille käsittämättömäksi koodattua. ”Haikalojen maailma ilman solidaarisuutta”, purkautui eräs jäsen Libération-lehdelle.
Sosialistipuoleen jäsenmäärä on yhä 150 000. Vielä 1970-luvulla vasemmiston mahtipuolueena ollut kommunistit kirii hyväksi kakkoseksi vajaalla 100 000 jäsenellään. Vihreillä ja Olivier Besancenotin Uudella antikapitalistisella puolueella on molemmilla 9 000 jäsentä. Myöskin uusi Jean-Luc Mélenchonin perustama Vasemmistopuolue ilmoittaa 6 000 jäsentä.
Presidentti Sarkozyn perustamaan UMP-puolueeseen kuului pari vuotta sitten 270 000 maksanutta jäsentä.
Luvut osoittavat, että ranskalaiset eivät ole kovin innokkaita puoluejäseniä, onhan maassa yli 60 miljoonaa asukasta.
lehti 