Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys ry:n kanssa yhteistyössä tehty historiallinen dokumentti on korostuneen maakunnallinen juttu, mutta ei pelkästään sitä. Elokuva käsittelee vähemmän tunnettuja tapahtumia 28. 1. 1918 Ylistarossa.
Suomi oli juuri itsenäistynyt ja räjähdysherkässä tilassa. Ylistaron ja muutaman muun seudun paikkakunnan tammisunnuntaisten tapahtumien katsotaan aloittaneen Suomen sisällissodan valkoisten puolelta.
Aiheen rajaus on selkeä, elokuvassa ei ole pyritty sodan kokonaisvaltaiseen erittelyyn. Tässä mielessä jos halutaan nimetä sopiva teos, niin se on Seppo Rustaniuksen erinomainen dokumentti Uhrit 1918 (2008), väkevän tunnevoimainen ja molemmat osapuolet fiksusti huomioiva esitys myös kansalaissodaksi mielellään kutsutusta yhteenotosta ja sen jälkiselvittelyistä.
Visuaalisen harmaa yleisilme on nappiin osuva.
Antti Tuurin käsikirjoitus nojaa eri lähteistä koottuihin vankkoihin historiallisiin faktoihin.
Salaisen operaation kuvaus etenee jäntevästi ja sitä käydään läpi yksityiskohtaisen tarkasti. Käy esimerkiksi ilmi, miten päätös tuli korkeimmalta taholta. Vaasassa päämajaansa pitävä valkoisten ylipäällikkö Mannerheim käskytti paikalliset suojeluskunnat riisumaan Etelä-Pohjanmaan venäläisvaruskunnat aseista.
Tammisunnuntain pontimena oli valkoisten tuntema pelko siitä, että Suomeen jääneet venäläiset sotilaat liittyisivät Venäjän bolsevikkivallankumouksen mainingeissa punaisten riveihin.
Tällä kertaa juonipaljastus ei ole mikään salaisuus: operaatio onnistui jokseenkin vaivattomasti, kaikki varuskunnat ja niiden 5 000 sotilasta riisuttiin aseista neljässä päivässä.
Tämä vaihe nähdään elokuvassa vapaussotana, mikä eteläpohjalaisesta valkoisesta näkökulmasta on tavallaan itsestäänselvyys. Maakunta- ja itsenäisyysaate on sillä suunnalla Suomea edelleen vahvoilla, vastaavasti antipatiat venäläisiä kohtaan juontavat juurensa jo 1700-luvun alun isovihan päiviin.
Elokuvaan Tammisunnuntai 1918 muotoutuu johdonmukaisesti ja taiten rekonstruoitu, omalla painollaan merkittävä historiallinen episodi.
Ilmeikkään arkistomateriaalin (valokuvat ja erilaiset filmikatkelmat) tueksi on luotu nautittavasti dramatisoitua ajankuvaa. Näytellyissä osuuksissa on hillitty profiili – sotahuutoja, karjuntaa tai pauketta ei tapahtumien elävöittämisen nimissä nähdä. Visuaalisen harmaa yleisilme on nappiin osuva.
Asiansa pääpiirteissään esimerkillisen koruttomasti ajavan elokuvan heikko lenkki on epilogi. Siinä käydään lyhyesti ja ympäripyörein vedoin läpi tammisunnuntaista laajentunut sisällissota ja sen syvälle ulottuneet haavat kansan keskuudessa.
Samalla kurkotetaan melkoisella pikakelauksella ajassa pitemmälle ja muistetaan tietysti myös tarunhohtoiset viime sodat. Syntyvä vaikutelma ”Suomen tiestä” on kovin kapea ja osittain vesittää itse pääaiheen, jossa vasta ammuttiin lähtölaukaus nuoren valtion verisiksi yltyneille sisäisille välienselvittelyille.
Tammisunnuntai 1918 (Suomi 2018). Ohjaus Ilkka Vanne. Käsikirjoitus Antti Tuuri. Kesto 50 min. Ensi-ilta pe 26.1.
uutiskirje 
