Sekä Venäjä että Georgia pelasivat uhkapeliä

Tutkija Arto Luukkanen analysoi elokuisen kriisin taustoja

Suomalaista keskustelua elokuisesta Georgian kriisistä käytiin sotapropagandan sumussa, väittää Renvall-instituutin tutkija Arto Luukkanen, jonka pamfletti Georgian sota – miten mahdottomasta tuli mahdollinen (WSOY, Barrikadi-sarja) julkistettiin maanantaina.

Pamfletissa Luukkanen syyttää vanhempaa suomalaista tutkijapolvea suomettuneisuudesta ja Venäjän kantojen myötäilystä. Julkistamistilaisuudessa hän lisäsi, että suomalaista keskustelua ohjasi molempien osapuolten sotapropaganda. Luukkasen mukaan Georgia-keskustelusta tuli Nato-keskustelun jatke: Kaukasuksen tapahtumilla perusteltiin joko Natoon liittymisen tarvetta tai sen haitallisuutta.

Itse Georgian tapahtumien taustoista Suomessa esiin nousivat taistelu energiasta sekä Venäjän halu suojella omia kansalaisiaan. Luukkanen sanoi halunneensa tuoda pamfletillaan esiin historiallisemman näkökulman. Hänen mukaansa venäläinen imperiumi on jo pitkään joutunut vetäytymään entisten sosialistimaiden ja sittemmin myös entisten neuvostotasavaltojen siirtyessä läntiseen leiriin.

– Miksi Venäjän reaktio oli niin raivokas ja nopea? Venäjä halusi tehdä lopullisen torjunnan lännen, etenkin Naton laajenemiselle, Luukkanen kysyi ja vastasi.

Hän sanoi olevansa varma siitä, että Venäjä oli osannut varautua tilanteeseen ja suunnitellut hyökkäystään jo etukäteen.

Georgian tapahtumia kutsutaan yleisesti 080808-kriisiksi, myös Luukkasen kirjassa. Siitäkin kuitenkin käy ilmi, että konflikti alkoi jo 7.8. kun Georgian joukot tunkeutuivat tykistön tukemina Etelä-Ossetian eteläisiin kyliin. Seuraavana päivänä ne etenivät pääkaupunkiin Tšinvaliin, jota venäläiset rauhanturvaajat puolustivat. Tämän jälkeen Venäjä käynnisti oman operaationsa.

Saakašvilin
mysteeri

Pamfletissa kerrotaan edelleen, että Georgian presidentti Mihail Saakašvili oli vielä 7.8. alkuillasta ilmoittanut yksipuolisesta tulitauosta sekä neuvottelujen aloittamisesta heti seuraavana päivänä Etelä-Ossetian ja Abhasian tilanteen rauhanomaiseksi ratkaisemiseksi. Vain joitakin tunteja myöhemmin hän kuitenkin ilmoitti, että Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan palautetaankin järjestys voimatoimin.

Mitä liikkui tuolloin Saakašvilin mielessä? Mitkä olivat hänen motiivinsa? Luukkasen mukaan tämä on suuri mysteeri, johon ei ehkä löydy rationaalista selitystä.

– Oliko skenaario se, että jos Venäjä saapuu isommilla joukoilla, pyydetään länsi apuun, Luukkanen spekuloi.

– Georgialaiset kokivat, että Venäjä on kuristanut kurkulla jo pitkään, hän tulkitsi georgialaisten tuntoja.

Sekä Georgia että Venäjä pelasivat kriisissä uhkapeliä, Luukkanen ynnäsi.

Uhkakuvat pois
yhteistyöllä

Venäjän ulkopolitiikasta yleisesti Luukkanen totesi, että siinä on tällä hetkellä ”tietty draivi”, mutta sen sisältöä on vaikea tarkasti määritellä. Helsingin Etyj-kokouksessa Venäjän turvallisuusaloite ei edennyt, mutta Luukkanen arveli Venäjän edelleen tarjoavan Euroopalle jonkinlaista poliittista avausta. Luukkasen mielestä siihen kannattaa tarttua, jotta Venäjän politiikka muuttuisi ja sitä ohjaavat kylmän sodan aikaiset uhkakuvat hälvenisivät.

Luukkanen korostaa pamfletissa erityisesti EU:n ja Venäjän välistä yhteistyötä. ”EU:n olisi päästävä sopimukseen nykyisen epädemokraattisen ja sekurokraattisen Venäjän kanssa voidakseen tulevaisuudessa päästä keskustelemaan demokraattisen Venäjän kanssa”, teoksessa linjataan.

Tässä myös Suomella voisi olla Luukkasen mukaan tärkeä rooli.