Eilina Gusatinsky
Olin pari viikkoa sitten Pietarissa seminaarissa, jossa pohdittiin kansalaisjärjestöjen ja median suhteita. Taas kerran sain todeta, että on mielettömän vaikea löytää ymmärrystä – puhuttiin millä kielellä tahansa. Voisin masentua, onhan nyt vuoden pimein aika. Mutta tuskin se auttaa. On pakko puskea eteenpäin ja yrittää saada aikaan muutoksia.
Aktivistit joutuvat ratkaisemaan Venäjällä hyvin erilaisia ongelmia. Ystäväni Viipurista saa jatkuvasti uhkailuja kirjoituksiensa vuoksi. Hän työskentelee Vyborgskie vedomosti -lehdessä, jonka omistavat pääosin toimittajat, joten voi puhua riippumattomasta julkaisusta. Se ilmestyy kaksi kertaa viikossa noin 5 000–7 000 kappaleen painoksena. Asukkaita kaupungissa on yli 87 000, joten periaatteessa painosmäärä voisi olla suurempi, mutta jakelun järjestäminen on vaikeaa.
Pitäisikö jääräpäisesti hakea vain todisteita siitä, että elämä Venäjällä on sietämätöntä?
Viipurissa on toiminut jo 15 vuotta rock-klubi nimeltään Kochegarka. 1990-luvun puolivälissä silloinen kaupunginjohto vuokrasi nuorille entisen melkein tuhoutuneen lämpöhuoneen, joka 500 hengen porukalla kunnostettiin ja saatiin aikaan vaatimaton mutta hieno paikka, jossa järjestetään konsertteja ja festareita. Ajan myöten klubin ympärillä on kehittynyt myös muuta toimintaa.
Siellä kokoontuu runoilijakerho Fortochka. Toiset tekevät dokumenttielokuvia. Myös antifasistit ja skinit kutsutaan väittelemään rasismista, ja ihme kyllä siinä tilaisuudessa vältetään tappelut – toisin sanoen pyritään yhdessä parantamaan maailmaa.
Sieltä lähti esimerkiksi liikkeelle pyrkimys helpottaa katulasten elämää. Nuoret punkkarit, rokkarit ostivat parikymmentä vuohta ja jakoivat saatua maitoa vähäosaisille. Kesäisin he järjestivät leirejä lapsille – orvoille ja niille, joilla oli vaikeat perheolot. Tuskin kovin usein saa nähdä punkkarin lypsävään vuohta!
No, sosiaalinen toiminta löytää nykyään harvoin tukea Venäjällä. Viereen rakennettiin hieno yökerho. Nyt omistajat haluavat laajentaa toimitilojaan. Nuorten kokoontumispaikka on vaaralliseen lähellä. Keinoja on monenlaisia: lahjonta, uhkailut, tuhotyöt.
Ystäväni jaksaa taistella klubin puolesta, sekä artikkeleilla että läsnäolollaan. Hän järjestää toimittajavierailuja, lehdistötilaisuuksia, tempauksia ja paljon muuta. Puhuimme pitkään hänen kanssaan. Huomasin, ettei hän pysty kuuntelemaan ja kuulemaan minua.
Yritin selittää hänelle näkemyksiäni toimintatavoista kertomalla venäjänkielisten vaikuttamismahdollisuuksista Suomessa. Hänen silmissään olen (ja olen aina ollut) ruikuttaja, kun hänen mielestään Suomessa kaikki toimii moitteettomasti ja muutenkaan ei ole mitään syytä puhua ongelmista, koska niitä ei ole eikä edes voi olla.
Enkä minä puhunut ongelmista ollenkaan. Yritin vain selittää, miten saa äänensä kuuluviin, jotta pienenkin ryhmän tarpeet otettaisiin huomioon. Se ei tapahdu itsestään, kukaan ei osaa ajatella kaikkien puolesta. Se vaatii kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, mutta se on välttämätöntä.
Kuinka monta kertaa olen joutunut kuuntelemaan luentoja siitä, että Suomi on oikeusvaltio? Olen itsekin laittanut lehteen käännettyjä poliisin ohjeita, miten pitää toimia, jos joutuu vaikeuksiin, kuinka tehdä rikosilmoitus, mistä saa oikeusapua ja niin edelleen. Sain heti palautteen lukijoilta, ettei se välttämättä toimi eikä minulla ollut vastauksia, kuka pystyy auttamaan oikeasti. Pari kertaa kirjoitin kolumnissani tässäkin lehdessä törkeimmistä tapauksista eikä kukaan ottanut yhteyttä antaakseen neuvoja tai kysyäkseen lisätietoja tapahtumista.
En valita. Jos ei onnistu suoraan, pitää vain etsiä uusia keinoja. Etsiä niitä, jotka kuuntelevat ja kuulevat, joiden kautta voi vaikuttaa. Se on pitkä tie, joka tuskin tuo mainetta ja kunniaa, mutta jos tärkeintä on saada muutoksia aikaan, niin mikäs siinä?
Luulen, että Viipuristakin löytyy vaikutusvaltaisia ihmisiä, jotka hoksaavat miten mainio juttu tuon klubin olemassaolo on kaupungin maineelle. Siitä voisi kehittyä jopa Viipurin käyntikortti, valtava kokemus, jota voisi jakaa muiden kaupunkien kanssa. Jotta se onnistuisi, pitää koota voimia, etsiä ymmärtäväisiä ihmisiä, hakea tukea muilta järjestöiltä. Voi olla, etten tunne kokonaistilannetta, ja Viipurissa ovat todellakin vallassa vain raha-ahneet roistot.
Toiset kansalaisjärjestöjen edustajat Luoteis-Venäjältä kertoivat muuttuneesta ilmanpiiristä, joka liittyy yhteistyöhön länsimaisten järjestöjen kanssa. Varsinkin ulkomaalaisesta rahoituksesta on tullut silmätikku paikallisille päättäjille. Pelottavinta on se, että järjestöt tekevät paljon sosiaalista työtä, hoitavat asioita, josta valtio olisi periaatteessa vastuussa. Ilman apu- ja projektirahoja monien toiminta tyrehtyisi. Partnerit Pohjoismaista ovat yhtä huolissaan ja ihmeissään tilanteesta.
Myönnän kyynisyyteni, mutta minulle tuli mieleen, olisivatko ne yhtä ymmärtäväisiä, jos kansalaisjärjestöt Ruotsissa tai Suomessa toimisivat Venäjältä saaduilla rahoilla? Usein törmään esimerkiksi sellaiseen käsitykseen, että lehtemme on viidennen kolonnan rakentaja ja saa käskyjä suoraan Kremlistä. Voin vain kuvitella, miten Spektrille kävisi, jos saisimme vaikkapa Russkij Mir -säätiöltä projektirahoituksen. No, tietysti lännen aikeet ovat aina pyhiä eikä niitä voi verrata ainakaan venäläisten toimintaan.
Oli mielenkiintoista seurata, miten ulkomaalaiset osallistujat ohjastivat venäläisiä. ”Teillä oli 1990-luvulla paljon vapaampaa ja parempaa”, sanoi suomalainen toimittaja. ”Kyllä-kyllä”, toisti yleisö.
Mukana oli varttuneempi eläkkeelle jäänyt toimittaja, joka oli käynyt Pietarissa viimeksi 20 vuotta sitten. Hän kiinnitti huomiota, millainen kehitys on tapahtunut siinä ajassa: valtavia muutoksia, myös elämän tasossa ja laadussa.
Pitäisikö se sivuuttaa kokonaan ja jääräpäisesti hakea vain todisteita siitä, että elämä Venäjällä on sietämätöntä? Sehän sopisi tämän päivän agendalle, mutta olisi kaukana todellisuudesta, jossa tavalliset ihmiset yrittävät elää ja auttaa toisiaan. Ja se onnistuu, puhuttiin heistä mitä tahansa. Olisi kuitenkin parempi nähdä positiivisenkin kehitys kaikkien ongelmien ohessa.
Vai mitä?
Kirjoittaja on Spektr-lehden päätoimittaja.
lehti 