Sotaleikit vaihtuvat sirkukseen

Roosa Hannikainen, Arja Wuoti ja Pipsa Toikka vievät iloa ja naurua sinne, mistä se puuttuu.

Klovnit ilman rajoja on osa kansainvälistä organisaatiota, joka tarjoaa psykososiaalista apua ja vie iloa sekä naurua lapsille sinne, mistä se puuttuu. Barcelonassa vuonna 1993 perustetun järjestön toi Suomeen vuonna 2009 esiintyvä taiteilija ja klovni Roosa Hannikainen.

– Käytyäni Kööpenhaminassa teatterikoulun otin yhteyttä Ruotsin Klovnit ilman rajoja -järjestöön, ja kysyin voinko tehdä projektin heidän kauttaan. Ugandasta palattuni mietin, miksi tekisin tätä Ruotsin kautta, kun voin yhtälailla perustaa järjestön Suomeen. Juttelin muutamien ihmisten kanssa, jotka innostuivat ajatuksesta ja perustimme järjestön yhdessä.

Hannikaisella on aina ollut selvää ihmisoikeustyön tekeminen.

– Isäni on kansainvälisen oikeuden professori ja tekee ihmisoikeustyötä. Itselleni oli lapsesta asti selvää, että haluan tehdä jotain vastaavaa. Totesin, että en ole hyvä koulussa, mutta olin jo hiffannut, että minusta tulee esiintyjä. Se oli täydellinen yhdistelmä – klovnit ilman rajoja, ei poliittista toimintaa, mutta auttamistyötä.

– Ihmisten auttaminen on rakennettu sisääni. Se on syyni olla olemassa, en varmaan pystyisi elämään itseni kanssa, jos en tekisi jossain määrin sellaista työtä, jossa voin auttaa ihmisiä.

Hyödyksi toisille

Klovnit ilman rajoja -järjestön nykyinen puheenjohtaja Pipsa Toikka komppaa Hannikaista ja sanoo, että hänen olemassaoloonsa kuuluu olla jollakin tavalla hyödyksi muille ihmisille.

– Tein aiemmin paljon töitä taiteen perusopetuksessa ja silloin ajattelin, että sairaalaklovnit ovat kiinnostavia ja tekevät hyvää duunia. Kun sitten hoksasin tämän rajattoman toiminnan, niin otin yhteyttä silloiseen puheenjohtajaan, joka oli sitä mieltä, että keikalle vaan. Sitten tähän juuttui mukaan.

Toikka on kulttuurin sekatyöläinen, jolla oli jo valmiiksi vankka tausta esiintymiseen.

Arja Wuotin tilanne oli toisenlainen. Hän on palveluesimies, klovniharrastaja ja jokapaikanhöylä, joka on myös pitänyt klovnikahvilaa Syötävässä puistossa, Helsingissä.

– Minulle klovnius tuli sydämeen, kun kävin katsomassa Romanian matkasta tehdyn esityksen. Se herätti siihen, kuinka paljon apua kaivataan. Syntyi tunne, että haluan mukaan. Hätää kärsivien ihmisten ja varsinkin lasten viihdyttäminen on tärkeää, hän sanoo.

Matkoilta tultuaan klovnit pitävät aina esityksen kohdemaan tilanteesta ja itse matkasta, siten jaetaan tietoa ihmisille.

Kaatopaikkoja ja kriisialueita

Suomen klovnien kohteita ovat olleet Uganda, Nepal, Bosnia-Hertsegovina, Viro, Puola, Venäjän Karjala, Romania, Kreikka, Benin, Madagaskar, Sri Lanka ja Intia.

Klovnit esiintyvät kovin erilaisissa jopa äärimmäisissä olosuhteissa. Toikka kertoo, että hänelle on jäänyt erityisesti mieleen Romania. Siellä ihmiset asuivat isolla kaatopaikalla, jonka vieressä oli lääketehtaan myrkkyhajottamo.

– Se oli marraskuuta, ja parivuotiaat pikkulapset kävelivät pyllyt paljaina todella paksun lian ja saastan peitossa. Yksi pikkutyttö tuli viereeni, enkä voinut olla kavahtamatta, koska lapsi haisi niin pahalta. Mutta kun tullaan lavalle ja laitetaan nenät päähän, niin vaikka haju tulee jollakin tavalla sinne nenän sisään, niin se kuitenkin katoaa ja maailmaa muuttuu ihan toisenlaiseksi. Lasten silmät alkavat säihkyä ja he iloitsevat meidän kanssamme.

”Lasten silmät alkavat säihkyä ja he iloitsevat kanssamme.”

– Koko sen kolmen vartin shown ajan he olivat puoliksi ilmassa, niin innoissaan he olivat. Jollain tavalla jäi tuntemukseksi se puhdas ilo. Se, miten se on mahdollista ympäristössä, joka on täynnä saastaa ja missä ihmiset elävät vailla minkäänlaisia kunnon elinehtoja. Se oli aika rajua, Toikka kertoo.

– Olen ollut Nepalissa, jossa lapset olivat todella likaisia. Mutta kun he tulivat koskemaan, niin se puhdas ilo oli aivan käsittämätöntä. Miten he siinä tilanteessa pystyvätkin olemaan niin läsnä, nauttimaan ja iloitsemaan ihan yhtä lailla kuin lapset täällä, Hannikainen jatkaa.

Vaikeissa paikoissa vieraillessaan klovnit joutuvat kohtaamaan myös oman epätäydellisyytensä. Likaisten lasten kosketus saattaa laittaa miettimään, saako siitä jonkin sairauden.

– Joutuu käymään itsesi kanssa läpi sitä, että näin ei saisi ajatella. Tässä työssä joutuu käymään läpi myös inhimillisiä puolia, koska tämä on aluksi uutta, outoa ja vierasta.

Olosuhteiden rankkuuden vuoksi klovniksi ei voi ryhtyä jokainen, joka haluaa tehdä hyvää.

– Tässä on todella tärkeää, että on vahva ammatillinen kokemus pohjalla. Ympäristöt ovat vaikeita ja siellä ammatillisen vahvuuden on oltava tosi vahva. Yleisöä saattaa olla satoja tai tuhansia, pitää osata hallita kokonaisuuksia ja niitä olosuhteita, Hannikainen huomauttaa.

Jokaisen päivän tapahtumat puretaan jo kohteessa. Matkan jälkeen koko projekti käydä läpi vielä omin joukoin tai tarvittaessa ammattilaisen avulla.

Kotona vastaanottokeskuksissa

Klovnit ilman rajoja -järjestön päätyötä ovat ulkomailla tehtävät projektit. Joillakin sisarjärjestöillä niitä voi olla jopa kymmenen vuodessa, Suomen järjestöllä yleensä yksi tai kaksi. Lisäksi on kotimaan toimintaa.

– Pakolaisaallon tultua ajateltiin, että nyt maailma tuli tänne ja meillä on myös Suomessa ihmisiä, jotka tarvitsevat apua. Kävimme paljon vastaanottokeskuksissa esiintymässä ja sitä on tarkoitus myös jatkaa, kertoo Hannikainen.

Suomen lasten ja nuorten säätiön rahoittama projekti tavoitti useita Etelä-Suomen vastaanottokeskuksia. Näissä esiintymisissä on tullut esille lasten hätä.

– Metsälän vastaanottokeskuksessa lapset tarrautuivat kiinni. He tulivat ihan iholle ja repivät vaatteista. Oli häkellyttävää huomata, että lapset ovat hirveän energisiä ja siinä näkyi se valtava tarve kontaktille, Arja Wuoti kertoo.

Tänä kesänä klovneilla on myös kolme unelmakahvilaa Helsingin kulttuuritaloilla. Vuotalossa, Malmitalossa ja Kanneltalossa voi kokeilla sirkusvälineitä, oppia erilaisia temppuja ja maistella eksoottisia herkkuja.

Toiminnan merkitys

– Tietysti haluaisin totaalisen parannuksen. Pelastaa lapset, viedä heidät kotiin, pukea ja kylvettää, mutta sitä en voi tehdä. Sen sijaan voin tuoda lapsen elämään edes hetken iloa. En oleta, että voin tehdä yhtään enempää, Hannikainen kuvailee.

– Usein myös kyseenalaistan omaa työtäni. Voiko olla, että me joskus jopa pahennamme tilannetta sillä, että annetaan tikkaria ja otetaan sitten pois, hän jatkaa.

– Plan on vakuuttunut siitä, että toiminnalla on syvempääkin merkitystä. Esimerkiksi lapset, jotka leikkivät sotaa alkavat klovnivierailujen jälkeen leikkimään sirkusta, Toikka vastaa ja kertoo pojasta, joka esiintyjien kivittämisen sijaan innostui jonglööraamaan kivillä.

”Voin tuoda lapsen elämään edes hetken iloa, en oleta, että voin tehdä yhtään enempää.”

Klovnit ilman rajoja -järjestö tekee raskasta työtä, mutta ajatus siitä, että klovnit luovat maailmanlaajuisen perheen auttaa jaksamaan.

– Kun laitan punaisen nenän päähän täällä vastaanottokeskuksessa, niin samaan aikaan jossain Sudanissa ystäväni tekevät samaa työtä ja kaikki me tuemme toisiamme, Toikka kuvailee.

Klovnit ilman rahoja

Suomen Klovnit ilman rajoja -järjestön suurin ongelma on rahoituksen puute. Vapaaehtoisuuteen perustuvaan toimintaan on haettu apurahoja niin säätiöiltä kuin Helsingin kaupungiltakin.

– Urhoollisesti ollaan haettu joka ainoasta lähteestä, mutta hiljasta on. Voitaisiin olla klovnit ilman rahoja, Roosa Hannikainen naurahtaa.

Nyt on kuitenkin saatu avustus, jolla voidaan palkata osa-aikainen tuottaja. Tavoitteena on saada järjestölle myös palkattu toiminnanjohtaja.

Esimerkiksi Ruotsissa on paljon yksityisiä ja yrityslahjoittajia. Kattojärjestö toivoisi, että myös Suomessa saataisiin varoja yksittäisiltä lahjoittajilta ja yrityksiltä. Pienen jäsenmäärän takia aika riitä aktiiviseen varainhankintaan.

– Kun olisi sellainen pieni mutta tasainen rahoitus, niin voitaisiin tehdä paljon paljon enemmän, Roosa Hannikainen huokaa.

Ero Ruotsiin on valtava. Siellä on seitsemän palkattua työtekijää ja 250 artistia rekisterissä.

– Heillä saattaa olla useampia matkoja kuussa, meillä pari vuodessa. Ideaali olisi tilanne, jossa voitaisiin akuutisti lähettää joku kriisipaikalle, Pipsa Toikka sanoo.