Maanantaina julkistettu selvitys yhteistoimintalain uudistamisesta tarjoaa Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malisen mukaan hyvän lähtökohdan lain kokonaisuudistukselle. Malisen mukaan maan seuraavan hallituksen on otettava lain uudistaminen osaksi hallitusohjelmaa.
Merkittävimpänä esityksenä Malinen pitää työvoiman vähentämistä koskevan sääntelyn siirtämistä osaksi työsopimuslakia, samalla kun vuoropuhelua, yrityksen toiminnan kehittämistä ja henkilöstön vaikutusmahdollisuuksista säädettäisiin kokonaan uusi laki. Esityksessä on muitakin tärkeitä elementtejä, joiden avulla yhteistoimintalaki saadaan uudistettua vastaamaan paremmin nykypäivän työelämän tarpeita.
– Selvityksen esitys mahdollistaisi yhteistoiminnan kehittämisen vastaamaan sitä, mitä yhteistoiminnalla aidosti tarkoitetaan. Tämä olisi erittäin positiivinen uudistus.
– Nykyinen laki on alusta asti nähty yrityksissä lähinnä irtisanomislakina, jolloin lakitekstissä olevat, työelämän kehittämiseen liittyvät kirjaukset, ovat jääneet pahasti paitsioon. Pron kanta on ollut jo pitkään se, että työelämän kehittämisen kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää saada yhteistoimintalaki sellaiseen muotoon, että työelämää voitaisiin kehittää paikallisesti entistä paremmin, Malinen sanoo.
Katarina Murron ja Rauno Vanhasen tekemässä selvityksessä ehdotetaan lisäksi, että taloudellisia ja tuotannollisia irtisanomisperusteita täsmennetään ja muutosturvaa parannetaan silloin, kun irtisanominen tapahtuu tuotannollisilla tai töiden uudelleenjärjestelyiden perusteella. Selvityksen mukaan yt-lain tulisi jatkossa koskea vähintään kymmenen henkeä työllistäviä yrityksiä. Nykyisessä laissa raja kulkee 20 hengessä.
– Lain uudistaminen jää seuraavan hallituksen pöydälle. Pidämme tärkeänä, että keväällä valittava uusi hallitus tarttuu välittömästi toimeen, ja ryhtyy uudistamaan yt-lakia tämän selvityksen pohjalta, Malinen sanoo.