Maatalous kuormittaa
Suurin rehevöittävä ravinnekuormitus aiheutuu ruoantuotannosta maatalouden kautta ja kulkeutuu mereen jokien mukana.
Ihmisen aiheuttamasta kokonaisfosforikuormituksesta noin 60 prosenttia ja typpikuormituksesta noin 50 prosenttia tulee maataloudesta.
Suomen osuus on 10 prosenttia kaikesta Itämereen kulkeutuvasta fosforikuormasta.
Pistemäisistä lähteistä (teollisuus, jätevedenpuhdistamot ja kalankasvatuslaitokset) tuleva ravinnekuormitus on vähentynyt. Myös vaarallisten aineiden määrä meressä ja öljypäästöt ovat vähentyneet, siksi meren tila on paikoin päässyt tervehtymään.
Alkusyksy toi Itämeren- ja vesiensuojeluun miljoonapotin, kun tähän myönnettiin 15 miljoonan euron lisärahoitus ensi vuodelle. Hallituksen näin käynnistämälle ohjelmalle on luvassa vielä 30 miljoonaa euroa vuoteen 2021 asti. Vesiensuojeluohjelmalla vähennetään ravinnekuormitusta.
WWF:n Itämeri-asiantuntija Jenny Jyrkänkallio-Mikkola pitää vesien hoitoon osoitettua lisärahoitusta varsin tervetulleena. Hän huomauttaa, että samaan aikaan maaseutuohjelman ympäristötoimia rahoitetaan kuitenkin yli 200 miljoonalla eurolla vuosittain. Tästä summasta puolet on kansallisista rahoitusta.
– Maaseutuohjelman ympäristötoimet pitävät sisällään myös esimerkiksi monimuotoisuuden lisäämisen ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtääviä toimia. Kokonaisrahamäärään nähden 15 miljoonaa euroa ei ole kovin paljon. Olennaista on, mihin se kohdistetaan.
Toimenpiteitä vesistöjen tilan parantamiseksi on jo tehty paljon. Erityisesti niillä aloilla, joilla ravinnekuormituksen vähentäminen on vaivattomampaa, tuloksia on saavutettu. Jätevesien puhdistamisessa on edistytty tiukan lainsäädännön vuoksi.
Sen sijaan hajakuormituksen vähentäminen on vaikeaa, ja työtä on paljon vielä edessä. Makeissa vesissä elävien selkärankaisten kannat ovat pienentyneet maailmanlaajuisesti 80 prosenttia 1970-luvulta lähtien, mikä vaatii nopeaa reagointia.
– Vesienhoidon on oltava pitkäjänteistä ja sille tulee ohjata riittävät resurssit, sanoo Jyrkänkallio-Mikkola.
Lisärahoituksen avulla tehtävät toimenpiteet tulisi hänen mukaansa kohdistaa juuri ravinnekuormituksen hotspot-alueille eli niiden alueiden kunnostamiseen, joista Itämereen valuu eniten ravinteita.
– Lisäksi suojavyöhykkeiden määrää tulisi merkittävästi lisätä alueilla, joilla ne ovat erityisen tarpeellisia ja talviaikaisen kasvipeitteisyyden kokonaisalaa kasvattaa.
Lupaavia keinoja
Jyrkänkallio-Mikkolan mukaan ensisijaisesti tulisi nyt panostaa sisävesien parempaan tilaan, sillä sieltä Itämeren suojelun tulee lähteä.
– 90 prosenttia Itämeren fosforikuormasta tulee jokien mukana. Siksi valuma-alueiden kuormitusta vähentämällä parannetaan sisävesien laatua ja sitä kautta Itämeren tilaa.
Kipsi- ja kuitukäsittely sekä kalkitus ovat lupaavia keinoja vähentää fosforin määrää merkittävästi. Lopullisena ratkaisuna niitä ei voida pitää, mutta kokeilemisen arvoisina kuitenkin.
Makeissa vesissä elävien selkärankaisten kannat ovat romahtaneet maailmanlaajuisesti 1970-luvulta lähtien.
Kipsiä levitetään nelisen tonnia hehtaarille eli kyse ei ole ihan pienestä määrästä. Siksi maanviljelijöiden näkökulmasta käsittelyt on syytä tehdä sellaisiksi, ettei niistä koidu viljelijöille kustannuksia.
Toinen ongelma on, että kipsiä ei voida käyttää joka alueella.
– Kipsi ei sovellu esimerkiksi valuma-alueille, joissa on järviä. Lisäksi niillä alueilla, joilla kipsin käyttö on suotavaa, sen vaikutus lakkaa noin viidessä vuodessa, jolloin sitä pitäisi lisätä uudestaan, toteaa Jyrkänkallio-Mikkola.
Hän kuitenkin kokee toimet kokeiltavan arvoisina keinoina pienentää fosforin määrää niillä alueilla, jotka siihen soveltuvat.
Ensisijaisen tärkeää maatalouteen ja vesien suojeluun on kuitenkin saada sisällytettyä niin kestäviä ratkaisuja, että kipsin ja kalkin kaltaisia tekohengitysmenetelmiä ei tarvita.
Pakolliset suojavyöhykkeet
Jyrkänkallio-Mikkolan mukaan suojavyöhykkeiden pakollisuutta olisi syytä arvioida erityisen herkillä alueilla. Toki samalla on mietittävä, kuinka tämä maanomistajalle korvataan, ja miten toimenpiteestä tehdään maanomistajalle mahdollisimman vaivaton. Kaikkialle niitä ei ole välttämätön perustaa.
Esimerkiksi Varsinais-Suomessa savisen maaperän peltojen kaltevuus on monin paikoin niin jyrkkä, että kovilla sateilla ravinteita ja kiintoaineksia huuhtoutuu lähivesistöihin helposti. Kuormituslähdekartassa erityisesti Varsinais-Suomi erottuu fosforikuormituksen osalta.
– Juuri tällaisilla alueilla saattaa olla tarpeen miettiä pakollisten suojavyöhykkeiden tarpeellisuutta, Jyrkänkallio-Mikkola ehdottaa.
Myöskään kosteikkojen perustamiseen ei tällä hetkellä ole mahdollista saada tukea. Tilanne saattaa pahimmillaan säilyä tällaisena vuoteen 2023 asti, ennen kuin seuraava maatalouden tukijärjestelmä tulee voimaan.
– Tämä on kestämätöntä vesien suojelun kannalta. Uusia vesiensuojeluohjelmia tulisi voida tehdä joka vuosi. Aikaa ei ole tuhlattavissa, Jyrkänkallio-Mikkola harmittelee.
Altis häiriöille
Itämeren sijainti mantereen päällä eikä mannerten välissä tekee siitä hyvin matalan ja siten alttiin rehevöitymiselle. Valuma-alueella asuu noin 90 miljoonaa ihmistä ja tämä on neljä kertaa isompi kuin itse meri, mikä lisää alttiutta häiriöille.
Itämeriasiantuntija on vakavasta tilanteesta huolimatta toiveikas, vaikka pessimistisiä kommenttejakin ajoittain kuulee
Kansallisella tasolla kunnallinen jäteveden puhdistus on Suomessa varsin mallikasta. WWF:n Baltic Sea Scorecard- raportin mukaan Suomi on Itämeren maista toiseksi paras toimenpiteiden toteuttamisessa, mutta erityisesti hajakuormituksen vähentämisessä on paljon töitä tehtävänä.
Suurin fosforikuormitus tulee Puolasta, Venäjä on kakkosena ja Suomi huolestuttavasti kolmas.
– Kyllä luotan siihen, että Itämeren parantaminen on mahdollista. Näkisin ennen kaikkea tarpeellisena toteuttaa ne ravinteiden vähentämistoimet, joihin olemme sitoutuneet. Vielä niihin ei ole kerta kaikkiaan päästy, Jyrkänkallio-Mikkola huomauttaa.
Varsinkin itäisellä Suomenlahdella on alkanut näkyä toipumisen merkkejä sen jälkeen, kun Pietarin jätevesikuormitusta saatiin vähennettyä. Tällä hetkellä suurin fosforikuormitus eli yli 40 prosenttia tulee Puolasta, Venäjä on kakkosena ja Suomi huolestuttavasti kolmas.
Tähän mennessä suurimpia riemuvoittoja on pistekuormituksen vähentäminen.
– Siinä olemme onnistuneet todella hyvin muun muassa siksi, että jätevesien puhdistamista on kehitetty ja puhdistamot toimivat keskimäärin hyvin. Lisäksi Pietariin on saatu onnistunut jäteveden puhdistusjärjestelmä, mikä näkyy Suomenlahden tilassa. Nämä ovat erittäin suuria asioita Itämeren kannalta, Jenny Jyrkänkallio-Mikkola toteaa.
Ympärysmailla suuri vastuu
Itämeren suojelukomission (HELCOM) suojeluohjelmalla Baltic Sea Action Plan (BSAP) Itämeren rantavaltiot ovat sitoutuneet Itämeren tilan merkittävään parantamiseen vuoteen 2021 mennessä.
WWF:n arvioinnin mukaan Itämeren elpymisessä ei ole tähän mennessä saavutettu tavoitteita, vaan meren tila on paikoin jopa huonontunut. Suojelutoimet laahaavat pahasti tavoitteiden perässä kaikissa Itämeren maissa.
Suomi sijoittui arvioinnissa toiseksi parhaaksi Ruotsin saavuttaessa paalupaikan. Suomi sai parhaat pisteet puhtaamman meriliikenteen edistämisestä, mutta kalastusta ja merieläimiä koskevissa toimissa riittää vielä tekemistä.
Maatalous kuormittaa
Suurin rehevöittävä ravinnekuormitus aiheutuu ruoantuotannosta maatalouden kautta ja kulkeutuu mereen jokien mukana.
Ihmisen aiheuttamasta kokonaisfosforikuormituksesta noin 60 prosenttia ja typpikuormituksesta noin 50 prosenttia tulee maataloudesta.
Suomen osuus on 10 prosenttia kaikesta Itämereen kulkeutuvasta fosforikuormasta.
Pistemäisistä lähteistä (teollisuus, jätevedenpuhdistamot ja kalankasvatuslaitokset) tuleva ravinnekuormitus on vähentynyt. Myös vaarallisten aineiden määrä meressä ja öljypäästöt ovat vähentyneet, siksi meren tila on paikoin päässyt tervehtymään.
uutiskirje 
