Kainuun Vasemmisto esittää, että Pohjois- ja Itä-Suomessa otetaan käyttöön kattava palkkojen syrjäseutulisä osaavan työvoiman turvaamiseksi. Esitystä järjestö perustelee sillä, että esimerkiksi Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän henkilöstöstä jää vanhuuseläkkeelle 10 lähivuoden sisään noin 900 henkilöä ja tuoreen tutkimuksen mukaan sotepalveluiden tarve kasvaa Kainuussa niin, että vuoteen 2030 mennessä pelkästään niihin voidaan tarvita kaikkiaan jopa yli 1 500 uutta työntekijää.
Kuhmossa piirikokoustaan pitäneen Kainuun Vasemmiston mukaan maakunnan oma työvoima ei riitä koska eläkkeelle jää joka vuosi enemmän kuin nuoria tulee työikään.
”Meillä on jo nyt se tilanne, että on olemassa esimerkiksi koulupsykologin virka ja siihen varattuna sopimusten mukainen palkka, mutta ei ole yhtään ainoaa hakijaa. Kainuuseen tarvitaan lisää muuttajia ja hyvin palkattu työ on monelle tärkein muuton syy”, piirikokous totesi.
Kainuun Vasemmiston mukaan paluumuuttoa tukeva syrjäseutulisä, työntekijöiden oikeus muuntokoulutukseen työaikana osaamistason nostamiseksi ja koulutusmahdollisuuksien lisääminen jokaisessa maakunnassa tulee ottaa painopisteeksi seuraavassa hallitusohjelmassa.
Sotkamolainen alueluottamusmies Jouko Korhonen jatkaa Kainuun Vasemmiston puheenjohtajan tehtävässä vuonna 2019. Korhonen on toiminut piirijärjestön puheenjohtajana vuodesta 2013 alkaen.
Ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Miikka Kortelainen Kajaanista ja 2. varapuheenjohtajana Taina Matero Suomussalmelta.
”Keskustan puheet ja teot kuin yö ja päivä”
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston mukaan keskustan puheet ja teot eroavat tänään toisistaan kuin yö ja päivä. Pääministeri Juha Sipilä esitti lauantaina tuhatta lähinnä yrityksiin sijoitettavaa uutta opettajaa ammatilliseen koulutukseen. Resurssien lisäys on kannatettavaa, mutta on erittäin nurinkurista, että hallitus on leikannut tällä vaalikaudella yli 200 miljoonaa euroa ammatillisesta koulutuksesta, Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston piirikokous muistutti.
Leikkaukset ovat johtaneet ryhmäkokojen ja lähiopetuksen määrän laskuun, mikä on monessa paikassa romahduttanut ammatillisen opetuksen tason.
Keskusta on myös kuluvalla vaalikaudella leikannut useaan otteeseen lapsilisien indeksikorotukset. Nyt Sipilä esittää lisäyksiä lapsilisiin. Miksi hallitus ei ole nyt nousukauden aikana parantanut pienituloisten perheiden asemaa, kysyi Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto.
Piirin puheenjohtajana jatkaa 38-vuotias sairaanhoitaja Olli Kohonen Oulusta. Myös varapuheenjohtajat valittiin jatkokaudelle. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Heidi Haataja Limingasta ja 2. varapuheenjohtajaksi Sari Janatuinen Kempeleestä.
”Ammatillisen koulutuksen alasajo näivettää maakuntia”
Myös Pohjanmaan vasemmisto otti viikonloppuna kantaa hallituksen ammatillisen koulutuksen reformin aiheuttamiin ”harvennushakkuisiin” Vaasan vaalipiirin alueella. Koulutuspaikkojen vähentäminen on nopeuttanut opetuksen keskittämistä, mikä puolestaan johtaa opiskelijoiden muuttoon kasvukeskuksiin opintojen perässä. Työikäisen väestön vähentyminen heikentää palveluita ja vaikeuttaa osaavan työvoiman saantia jo alueen keskisuurissa kaupungeissa. Seuraavassa aallossa siirtyvät työnantajat ja työpaikat.
Pohjanmaan Vasemmisto myös paheksui pääministerin puheita vapaavuorelais-vihervasemmistolaisesta keskittämispolitiikasta, sillä koulutusta keskittävän kärkihankkeen lisäksi Sipilän hallitus tullaan muistamaan myös terveydenhuollon keskittämisestä.
Piirijärjestön puheenjohtajana jatkaa Kauko Niemi Kokkolasta. Varapuheenjohtajiksi valittiin Aino Akinyemi Vaasasta, Immanuel Grönlund Seinäjoelta ja Roy Pietilä Kokkolasta.