Äärioikeiston kannatuksen nousu ei johtunut maahanmuuton lisääntymisestä vaan porvarihallitusten toteuttamien rakenteellisten uudistusten ja finanssikriisin aiheuttamasta eriarvoisuuden kasvusta. Tämä käy ilmi Ernesto Dal Bôn, Olle Folken, Torsten Perssonin ja Johanna Ricknen tutkimuksesta elokuulta 2018, jonka voi suomeksi kääntää ”taloudelliset häviäjät ja politiikan voittajat: Ruotsin radikaali oikeisto”.
Sen mukaan muutokset tulonjaossa ja työmarkkinoilla auttavat ymmärtämään ruotsidemokraattien (SD) 2010-luvulla saavuttamia ”jytkyjä” paremmin kuin maahanmuuttoon liittyvät kysymykset.
Tutkimus osoittaa, että SD:n kannattajat ja poliitikot tulevat selvästi muita puolueita suuremmassa määrin sellaisista ryhmistä, jotka kuuluvat vuonna 2006–2014 Ruotsia hallinneen porvariallianssin harjoittaman uudistuspolitiikan häviäjiin.
Työlinjan katteettomat lupaukset
Vuonna 2006 neljän oikeistopuolueen muodostama allianssi voitti valtiopäivävaalit lupaamalla poistaa Ruotsia piinaavan suurtyöttömyyden. Porvariallianssin mielestä kuuden prosentin tasolle jämähtänyt työttömyys johtui työn tekemisen riittämättömistä kannustimista.
Tämän analyysin pohjalta se ryhtyi purkamaan liian anteliaaksi viritetyn hyvinvointivaltion kannustinloukkuja kasvattamalla johdonmukaisesti tuloeroja työtätekevien ja sosiaalisten tulonsiirtojen varassa elävien välillä.
Porvariallianssin uudistuspolitiikan kovan ytimen muodostivat ansiotuloverojen alentaminen, työttömyys- ja sairausvakuutuspäivärahojen leikkaaminen sekä niiden saantiehtojen kiristäminen.
Työlinjan pääarkkitehdin, valtiovarainministeri Anders Borgin, johtaman rahaministeriön ennusteiden mukaan työntarjontareformien ansiosta työttömyys alenisi ja samalla tuloerot kapenisivat. Ennusteet osoittautuivat pian pelkiksi tyhjiksi lupauksiksi. Tulonjako- ja työllisyystilastot paljastavat, että työpolitiikka kasvatti tuloeroja ennennäkemättömällä vauhdilla ja lisäsi samalla työttömyyttä
Osattomaksi jätettyjen protesti
Ennen porvariallianssin kahdeksan vuotta kestäneen valtakauden alkua natsitaustainen SD oli vielä politiikan marginaalissa muukalaisvihaa lietsova kansankodin häirikkö. Sen kannatus ei yltänyt lähellekään valtiopäivien neljän prosentin äänikynnystä.
Vuoden 2010 valtiopäivävaaleissa SD sai 5,7 prosenttia annetuista äänistä ja 20 edustajaa valtiopäiville. Sen jälkeen puolueen kannatus on ollut nosteessa. Jo vuodesta 2014 lähtien SD on ollut Ruotsin kolmanneksi suurin puolue. Viime syyskuun valtiopäivävaaleissa puolue keräsi 17,6 prosentin äänisaaliin.
SD:n kannatuskäyrä kääntyi nousuun kun porvariallianssin uudistuspolitiikan vaikutukset alkoivat tuntua ruotsalaisten arjessa.
SD:n kannatuskäyrä kääntyi nousuun, kun porvariallianssin uudistuspolitiikan vaikutukset alkoivat tuntua ruotsalaisten arjessa. Tutkimuksen mukaan työntarjontareformit heikensivät monien äänestäjäryhmien taloudellista asemaa.
Työttömyysturvan leikkaaminen ja hyväosaisia suosineet veronalennukset kasvattivat elintasokuilua työpolitiikan voittajien ja häviäjien välillä. Tutkimuksen mukaan työlinjan ohella yhteiskunnallista eriarvoisuutta lisäsi vuonna 2008 puhjenneen globaalin finanssikriisin heikentämä työllisyystilanne.
Vaara työpaikan menettämisestä lisääntyi jonkin verran myös työmarkkinoiden sisäpiiriläisten keskuudessa, mutta työttömyys ja riski joutua työttömäksi kasvoi ennen kaikkea epävarmoissa työsuhteissa olevien palkansaajien keskuudessa ja matalapalkka-aloilla.
Tutkijoiden mukaan työlinjan ja finanssikriisin yhteisvaikutuksesta Ruotsin työmarkkinat jakautuivat sisäpiiriläisiin, ulkopiiriläisiin ja epävarmoihin sisäpiiriläisiin.
Tutkimus osoittaa, että SD:n kannatus on selvästi suurempaa kunnissa, joissa asuu paljon työmarkkinoiden ulkopiiriläisiä ja epävarmoja sisäpiiriläisiä. Puoluetta äänestäneiden osuus on kaikkein suurin sellaisten ryhmien keskuudessa, joiden taloudellinen asema on vuosina 2006–2014 heikentynyt eniten sisäpiiriläisiin verrattuna.
Miksi kasvun kakun jaossa näppejään nuolemaan joutuneet ryhmät ovat enenevässä määrin äänestäneet SD:tä, eivätkä kasvun hedelmien tasaisempaa jakamista kannattavia työväenpuolueita? Tutkimuksen mukaan tätä kehitystä selittää pitkälti, että suuri osa kansalaisista on menettänyt luottamuksensa perinteisiin puolueisiin sosiaalidemokraatit ja vasemmistopuolue mukaan luettuina.
Pettymys harjoitetun politiikan tuloksiin puolestaan edesauttoi perinteisten puolueiden arvostelun varaan politiikkansa rakentaneen SD:n sanoman perillemenoa.
Vastuuttomat päättäjästrutsit
Vaaran uhatessa strutsi upottaa päänsä hiekkaan. Samalla tavoin käyttäytyivät useimmat poliittiset päättäjät herättyään karuun todellisuuteen, jossa demokratian ja ihmisoikeudet kyseenalaistavat autoritääriset puolueet ovat joko päässeet tai yrittävät päästä vallan kammareihin.
Poliittisen eliitin mielestä oikeistopopulististen puolueiden suosion räjähdysmäinen kasvu johtuu siitä, että ne tarjoavat vaikeisiin ongelmiin helpolta kuulostavia ratkaisuja.
Heidän selityksensä on uskottava ainoastaan siinä tapauksessa, että sattuu pitämään rajojen sulkemista, tummaihoisten ja vääräuskoisten maahanmuuton kieltämistä, turvapaikanhakijoiden vankileireihin sulkemista ja ihmisoikeuksia turvaamaan tarkoitetuista kansainvälisistä sopimuksista irtisanoutumista helppoina ratkaisuina.
Itse asiassa ajatus siitä, että äärioikeistolaiset puolueet olisivat menestyneet vaaleissa niiden tarjoamien, parempaa tulevaisuutta lupaavien, helpolta kuulostavien poliittisten vaihtoehtojen ansiosta, on täysin absurdi.
Toimivien ratkaisujen tarjoamisen sijasta äärioikeiston syyttävä sormi on osoittanut kohti vähemmistöjä, kuten aina ennenkin, ja pyrkinyt leimaamaan heidät syntipukiksi mihin tahansa todelliseen tai kuviteltuun ongelmaan.
Äärioikeiston äänestäjät tulevat enimmäkseen tulonjakotaistelussa tappiolle jääneistä ryhmistä. Siitä huolimatta oikeistopopulistit eivät yritä parantaa oman kannattajakuntansa taloudellista asemaa tasoittamalla tuloeroja rikkaiden ja köyhien välillä. Jakopolitiikan alueella oikeistopopulistit ovatkin kunnostautuneet ainoastaan ehdottamalla tulojen uudelleen jakamista maahanmuuttajilta kantaväestölle.
Tutkimuksen mukaan työntarjontareformit heikensivät monien äänestäjäryhmien taloudellista asemaa.
Oikeistopopulististen puolueiden näkövinkkelistä eriarvoisuuden kaventamisessa ei ole mitään järkeä. Tämä johtuu siitä, että rasistien lisäksi pettyneet, katkeroituneet ja näköalattomat ihmiset ovat niiden potentiaalista kannattajakuntaa. Käytännön politiikassa äärioikeisto on sekä Suomessa että Ruotsissa antanut tukensa taloudellista eriarvoisuutta kasvattavalle vero- ja sosiaalipolitiikalle.
Uusliberalismin nuiva perintö
Vaihtoehtoisten faktojen varassa vihaa ja eripuraa kylvävät äärioikeistolaiset puolueet ovat saaneet käyttövoimansa useimmissa maissa kolmen viime vuosikymmenen aikana harjoitetusta talous- ja yhteiskuntapolitiikasta. Markkinauskovaisten ekonomistien suosittelemista julkisten menojen leikkauksista, työttömyysturvan huonontamisesta ja veroalennuksista valmistettujen politiikkacocktailien pitkään jatkuneen nauttimisen jälkeen tuloerot ovat revenneet ja sosiaalinen turvattomuus on kasvanut.
Poliittiset eliitit eivät kuitenkaan ymmärrä tai halua myöntää, että heidän harjoittamallaan eriarvoisuutta aiheuttaneella markkinavetoisella talouspolitiikalla olisi osaa tai arpaa äärioikeiston vaalimenestykseen.
Demokraattien presidenttikisan finaaliin Yhdysvalloissa päässyt Hillary Clinton on traaginen esimerkki siitä, kuinka vähän poliittiseen eliittiin kuuluva pahimmillaan ymmärtää siitä sosiaalisesta todellisuudesta, jota hän itse on ollut ratkaisevasti muokkaamassa. Kärsittyään nöyryyttävän vaalitappion rasistiselle, USA:n rikkaimpaan promilleen kuuluvalle, muurien rakentamisesta päiväunia näkevälle republikaanien törkyturpaehdokkaalle Clinton kehotti eurooppalaisia torjumaan oikeistopopulismin uhan panemalla rajat kiinni turvaan pyrkiviltä pakolaisilta.
lehti 