Energiamarkkinaviraston mukaan kotitalouksien sähkölaskuun tuli viime vuoden aikana 1,6 prosentin ja sähkölämmittäjille 1,1 prosentin korotus.
Sähkösopimuksen kustannus koostuu sähköenergiasta ja sen siirrosta, jotka hinnoitellaan erikseen.
Siirtohinnat nousivat vuoden 2009 aikana kotitalouksille keskimäärin 6,6 prosenttia ja sähkölämmittäjätalouksille 6,0 prosenttia. Sähköenergian julkinen vähittäishinta laski viime vuonna keskimäärin pari prosenttia.
Kiinteiden maksujen osuus kotitalouskäyttäjän sähkölaskusta oli tämän vuoden alussa noin 21 prosenttia, ja ne ovat 2000-luvun ajan nousseet voimakkaammin kuin kulutukseen perustuvat maksut. Tämä näkyy eritoten sähkön siirrossa, jossa kiinteiden maksujen osuus on kotitaloudelle noin 43 prosenttia.
Energiamarkkinaviraston tilaston mukaan sähkön hinta kotitalouksille on Suomessa halvempi kuin valtaosassa Eurooppaa. Ääripäässä Tanskassa hinta on Suomeen verrattuna kaksinkertainen, tilaston toisella laidalla Virossa vajaan kolmanneksen edullisempi ja euroalueella keskimäärin noin kolmanneksen kalliimpi.
Kuluttaja voi kilpailuttaa sähköntoimittajansa esimerkiksi Energiamarkkinaviraston sähkönkilpailutussivuston avulla.