Teollisuuden kiinteiden investointien määrä romahti Elinkeinoelämän keskusliiton investointitiedustelun mukaan viime vuonna 2,4 miljardiin euroon. Vuonna 2008 investointeihin käytettiin vielä neljä miljardia euroa. Investointien määrä putosi kaikilla teollisuudenaloilla, eniten metsäteollisuudessa.
Tänä vuonna investointien kokonaismäärä laskee vielä viime vuodestakin hieman, vaikka ne pienemmissä yrityksissä alkavat kääntyä jo nousuunkin. Nousua odotetaan lähinnä tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa, jossa ne viime vuonna putosivat lähes puoleen, ja myös elektroniikka- ja sähköteollisuudessa.
Kysyntä on tärkein investointeihin vaikuttava tekijä. Rahoituksen saatavuus hankaloitti investointeja viime vuonna, mutta nyt rahan saannin arvioidaan vähän helpottuneen.
Vanhoja koneita korvataan
Tämän vuoden investoinneilla lähinnä korvataan vanhaa kapasiteettia. Kapasiteetin kasvattamista tavoitellaan vain viidesosalla investoinneista, mikä on poikkeuksellisen vähän.
Keskimääräistä enemmän kapasiteetin kasvattamiseen investoidaan kone- ja laiteteollisuudessa sekä elektroniikka- ja sähköteollisuudessa. Tekstiili- ja vaatetusteollisuuden kasvavat investoinnit menevät vanhojen uusimiseen.
Ulkomaille tehtyjen investointien määrä putosi viime vuonna 1,6 miljardiin euroon. Sitä edellisenä vuonna määrä yritysostot mukaan luettuna oli jopa yhdeksän miljardia euroa.
Suomalaisperäisen tehdasteollisuuden työntekijämärästä 45 prosenttia työskenteli viime vuonna kotimaassa ja loput ulkomailla. Teknologiateollisuudessa kotimaan työntekijöitä oli vain vajaat 40 prosenttia, metsä- ja kemianteollisuudessa puntit olivat tasan.