Selvityshenkilö Aulikki Kananoja totesi (HS 16.2.) viisaasti lastensuojelulapsista: ”Meillä pitäisi olla vastuu seurata näiden lasten ja nuorten elämänkulkua aivan kuten vanhemmilla on vastuu seurata omien lastensa elämänkulkua.”
Lastensuojelun piirissä, kotoaan pois sijoitetut lapset ovat lapsia, joiden vanhemmat eivät ole jaksaneet tai kyenneet vanhemmuuteen. Osa toipuu, mutta osa lapsista joutuu kasvamaan kodin ulkopuolella aikuisuuteen saakka.
Olosuhteissa on korjattavaa, kuten otsikoihin noussut Pohjolakodin koulukotitapaus Muhoksella osoitti. Nuorten kohtelu oli asiatonta, heidän ihmisoikeuksiaan loukkaavaa.
Hyvää Pohjolakodin casessa oli se, että se toimi unilukkarina perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) suuntaan. Saarikko lupasi korjauksia lastensuojeluun.
Tavoitteena 25 lasta – nyt 40–50 lasta per työntekijä
Ongelmat nimittäin eivät ole poistuneet mihinkään. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) harkitsee Vaasan kaupungille 200 000 euron uhkasakkoa. Se on vaatinut kaupunkia täyttämään lastensuojelun määrärajat heinäkuun loppuun mennessä.
Lastensuojelulasten asiakasmäärät ovat kasvaneet Vaasassa, kuten koko Suomessa. Vaasassa lastensuojeluilmoitusten sekä palvelutarpeen arviointien määrät ovat kasvaneet kaikkia ennusteita huomattavasti nopeammin.
Lastensuojelussa on edelleen 40–50 lasta sosiaalityöntekijää ja lapsiperheiden sosiaalityössä jopa 80–90 asiakasta sosiaalityöntekijää kohden. Viime perjantaina julkaistun ylisosiaalineuvos Aulikki Kananojan ehdotuksen mukaan asiakasmäärä tulisi lastensuojelussa olla yhdellä sosiaalityöntekijällä enintään 25 lasta.
Tilanne on hälyttävä. Sosiaalityöntekijät kuormittuvat yhä vaikeammissa perhetilanteissa. Pitkällä aikavälillä ammattilaisia on vaikea saada. Jo nyt ongelmia on ollut muun muassa pääkaupunkiseudulla.
Lastensuojelun lapsia on paljon
Vuosittain selvitetään 80 000 lapsen ja perheen tilannetta. Valtaosa näistä ei päädy huostaanottoon, mutta kiireellisesti sijoitettujen lasten ja nuorten määrä on kasvanut.
Saarikko linjasi Pohjolakodin kohun jälkeen, että lapsen äänen kokemuksista ja arjesta koulukodeissa tai perhesijoituksissa pitäisi aina kuulua. Lupaukselle pitäisi löytyä katetta.
Nuoren kokemus on, että lapset ja nuoret ohitetaan heitä itseään koskevan tiedon tuottajina.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksessa osa haastatelluista lapsista ja nuorista kertoi kohdanneensa sijaishuoltopaikassa turvattomuutta, omien kokemustensa vähättelyä ja osattomuutta päätöksenteossa.
Toki huostaanotto ja sijaishuoltopaikassa asuminen voi tarkoittaa ilmapiiriltään turvallista, rentoa ja kannustavaa kasvuympäristöä. Lapset kertoivat myös lisääntyneestä materiaalisesta hyvinvoinnista ja sen merkityksestä.
Kuuleeko kukaan huostaanotettuja lapsia?
Haastatellut lapset ja nuoret ottavat vain harvoin itse yhteyttä omaan sosiaalityöntekijäänsä, ja he tapaavat sosiaalityöntekijää yleensä asiakassuunnitelmaneuvotteluissa puolen vuoden välein.
Oma sosiaalityöntekijä jää vieraaksi ja kaukaiseksi. Tutkimus nostaakin lapsen näkökulmasta esiin sosiaalityöntekijöiden arjessa olevan rakenteellisen vääristymän. Yhdeltä sosiaalityöntekijältä vaaditaan aivan liian paljon.
Nuoren kokemus on, että lapset ja nuoret ohitetaan heitä itseään koskevan tiedon tuottajina. Siitä, mitä nuorelle kuuluu, kertovat useimmiten muut kuin nuori itse.
”Kenen puoleen huostassa olevan lapsen tulisi kääntyä, jos hän kokee epäoikeudenmukaista kohtelua tai ihmettelee sijaishuoltopaikan käytäntöjä? Jos valtakunnan tasolla ei olla valmiita määrittelemään sosiaalityöntekijäkohtaista asiakasmäärää, pitäisikö siis sosiaalityöntekijän vastuut ja rooli suhteessa huostassa olevaan lapseen ajatella tulevaisuudessa jotenkin toisin?”, pohtii THL:n erikoistutkija Riitta Laakso THL:n verkkosivuilla.
Huostaanotettujen lasten ja nuorten haastatteluista nousevat havainnot korostavat sitä, ettei valvontaa voi jättää pelkästään laitosten omavalvonnan varaan ja siksi laitosten ja perhehoidon valvonnan kehittämistä tulee vahvistaa. Omavalvonta ei ole toiminut vanhustenhoivassakaan.
uutiskirje 
