Amnesty Internationalin Suomen osaston tutkimus Oikeuksien arpapeli kertoo, että raiskauksen uhrien oikeuksien toteutuminen riippuu siitä, miten lakia milloinkin tulkitaan. Raiskauksia koskeva lainsäädäntö ei Suomessa ole ajan tasalla. Tutkimuksen perusteella viranomaiset tarvitsevat lisäkoulutusta raiskausten uhrien kunnioittavasta kohtaamisesta. Nyt haitalliset raiskausmyytit vaikuttavat edelleen uhrien kohteluun ja rikosprosessien etenemiseen.
Suomessa seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuu vuosittain rikosuhritutkimusten perusteella arviolta 50 000 naista. Suurin osa ei koskaan ilmoita seksuaalisesta väkivallasta poliisille. He, jotka ilmoittavat, kohtaavat liian usein järjestelmän, joka sivuuttaa, kiistää ja hiljaisesti hyväksyy naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan, Amnestyn tutkimus osoittaa.
Vuonna 2017 poliisin tietoon tuli 1 245 raiskausrikosta. Niistä 71 prosenttia selvitettiin ja 70 prosenttia lähetettiin syyttäjälle. Vain yksi kolmasosa ilmoitetuista rikoksista päätyi oikeuskäsittelyyn. Lopulta langettava tuomio annettiin vain 209 tapauksessa.
– Vain 17 prosenttia tapauksista johti tuomioon. Rankaisemattomuus seksuaalisesta väkivallasta on siis Suomessa edelleen hyvin yleistä, sanoo tutkimuksen tehnyt tutkija Otava Piha.
Vain kyllä tarkoittaa kyllä
Amnesty analysoi tutkimusta varten yli 300 viranomaisen ratkaisua. Käräjäoikeuden tuomioista sekä syyttäjän ja poliisin päätöksistä kävi ilmi, että on monenlaisia tapauksia, joissa uhri ei ole antanut suostumustaan, mutta nykyinen raiskauksen tunnusmerkistö ei täyty.
Piha sanoo, että vain kyllä tarkoittaa kyllä.
– Seksi ilman suostumusta on raiskaus. Suomen lainsäädäntö ei vastaa kansainvälisiä standardeja eikä ole linjassa esimerkiksi Istanbulin sopimuksen kanssa. Uhrien oikeusturvan takia olisi tärkeää muuttaa raiskausrikosten määrittely suostumusperustaiseksi. Tällä hetkellä lakia on mahdollista tulkita monella tavalla, ja eri tulkinnoissa suostumuksen merkitys vaihtelee. Uhreille tämä tarkoittaa sitä, että oikeuden toteutuminen on kiinni siitä, kuka lakia tulkitsee.
Määritelmä puutteellinen
Tutkimus osoitti, että raiskauksen määritelmä on puutteellinen. Suomessa raiskaukselle on kaksi määritelmää: ensimmäisen mukaan uhri pakotetaan väkivallalla sukupuoliyhteyteen ja toisessa tekijä käyttää hyväksi uhrin kykenemättömyyttä puolustaa itseään tai ilmaista tahtoaan. Kykenemättömyys aiheutuu tiedottomuudesta, sairaudesta, vammaisuudesta, pelkotilasta tai muusta avuttomasta tilasta. Raiskausta ei siis määritellä uhrin suostumuksen puutteen perusteella.
Selviytyjät kertovat viranomaisten taitamattomuudesta ja ymmärryksen puutteesta
Tutkimukseen haastateltiin myös seitsemää raiskauksesta selviytynyttä naista, jotka kertoivat kokemuksistaan rikosprosessin aikana ja kohtaamisistaan muun muassa poliisien, syyttäjien ja puolustusasianajajien kanssa.
Traumaattinen rikosprosessi
Monet haastatellut kertovat siitä, että pitkittynyt rikosprosessi ja oikeudenkäynti ovat olleet hyvin traumaattisia kokemuksia.
“Joutuu kerta toisensa jälkeen kertomaan ihmisille, että mitä tapahtui ja oliko sormia siellä ja oliko sormia täällä ja kukaan ei suostu sanomaan, että uskooko ne vai eikö ne usko”, kuvailee yksi haastatelluista.
“Haluaisi sellaisen inhimillisen vuorovaikutuksen, että sanokaa nyt joku, että tämä on ihan kamalaa, että kaikki ei ole vain sellaisia kivikasvoja siinä tilanteessa.”
Selviytyjät kertovat kohdanneensa epäasiallista ja uhria syyllistävää kohtelua niin poliisien, terveydenhuollon ammattilaisten, asianajajien kuin tuomarien suunnalta.
”Mitä olen itse tehnyt väärin?”
Myös raiskausmyytit ovat vaikuttaneet poliisien päätöksiin olla tutkimatta, syyttäjien päätöksiin olla syyttämättä ja tuomareiden päätöksiin olla tuomitsematta. Tällaisia uhria syyllistäviä myyttejä ovat esimerkiksi se, ettei uhri ole hakeutunut heti raiskauksen jälkeen hoitoon, hän on nukkunut tekijän vieressä tai uhri on kertonut raiskauksesta läheisilleen vain vähän.
“Siellä käräjäoikeudessa jo koko ajan kyseltiin vaan, että mitä olen tehnyt väärin, että minä en estänyt sitä raiskausta. Kuinka paljon olin juonut, miksi en pyytänyt apua, miksi en mennyt taksiin. Ja kukaan ei kysynyt siltä tekijältä, että miksi lähdit seuraamaan tätä ihmistä tai miksi kuvittelet, että on ok lähteä taluttamaan jotakuta tai estää sitä menemästä taksiin. Ja siinähän oikeudessa hyvin pitkälti minua yritettiin leimata suunnilleen huoraksi ja löyhämoraaliseksi ja vaikka mitä tämmöistä”, kuvailee eräs haastateltu.
Uhrin ensikohtaaminen ratkaisevaa
Suuri tarve lainsäädännön muutokselle, viranomaisten koulutukselle ja lisäresursseille
– Tutkimus teki selväksi, että poliisien haastattelut, prosessin pitkä kesto, oikeuskäsittelyt ja lopulta annetut tuomiot ovat olleet raiskausten uhreille raskaita kokemuksia, riippumatta siitä, saiko tekijä lopulta rangaistuksen, Piha sanoo.
Selviytyjien tarinat kertovat, että on viranomaisten valmius kohdata raiskauksen uhreja vaihtelee ja on joiltain osin hyvinkin heikko. Tarve poliisien, syyttäjien ja tuomareiden lisäkoulutukselle on suuri.
“Kuulustelussa poliisi tärisi, hänellä oli epämukava olo kuunnellessaan kertomustani… Kaikki poliisit, erityisesti miehet, pitäisi saada koulutukseen siitä, miten kommunikoidaan raiskauksen uhrien kanssa”, kertoi yksi selviytyjä.
Uhrin kohtaaminen silloin, kun hän kertoo ensimmäisen kerran viranomaisille kokemastaan väkivallasta, vaikuttaa paljon siihen, jaksaako hän ajaa asiaansa eteenpäin.
Ei ihmetekoja, mutta ymmärrystä
– Amnestyssa päämääränämme on vähentää seksuaalista väkivaltaa Suomessa, ja lopulta lopettaa se kokonaan. Tämä päämäärä ei toteudu niin kauan, kun tekijä todennäköisesti ei saa rikoksestaan rangaistusta. Siksi on tärkeää, että seksuaalisesta väkivallasta ilmoitetaan poliisille ja että poliisi ja oikeuslaitos osaavat toimia kunnioittavasti ja uhrin toipumista tukevalla tavalla, Piha sanoo.
– Kunnioittava kohtaaminen ei vaadi ihmetekoja tai poikkeuksellisia taitoja, mutta se vaatii ymmärrystä raiskauksista ja raiskauksen uhrin kokemuksesta. Selviytyjät kertoivat myös tarinoita hyvistä kohtaamisista poliisien ja syyttäjien kanssa. Koulutuksen myötä viranomaisilla olisi valmius kohdata uhrit ilman, että heille jää kokemus syyllistämisestä tai viranomaisten piittaamattomuudesta.”
Koulutuksen järjestäminen vaatii resursseja myös yhteiskunnalta. Esimerkiksi Suomessa on tällä hetkellä vain yksi seksuaalirikosten uhreille tarkoitettu Seri-tukikeskus, kun Euroopan neuvoston suosituksen mukaan niitä pitäisi Suomen kokoisessa maassa olla 13.
uutiskirje 
