Työelämän laadun parannuksia miettivä Jukka Ahtelan johtama työmarkkinajärjestöjen työryhmä on päässyt yksimieliseen ratkaisuun ja se esitellään pääministeri Matti Vanhaselle (kesk.) illalla. Ratkaisun sisältöä ei ole kerrottu julkisuuteen.
Eläkepolitiikkaa käsittelevä Jukka Rantalan työryhmä on edelleen erimielinen. Vaikka lähentymistä on yön aikana tapahtunut, pääongelma on edelleen eläkeputki. Työnantaja vaatii sopimusta sen poistamisesta ja palkansaajajärjestöt eivät sitä hyväksy.
SAK:n hallitus kokoontui aamulla ja totesi, että työelämäryhmän esitykset riittävät hallituksen tavoitteeseen eläkkeellesiirtymisajan pidentämisestä kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä. Muiden palkansaajajärjestöjen hallitukset kokoontuvat iltapäivällä.
Aikaisemmin järjestöt pitivät selvänä, että molemmissa työryhmissä pitää saada myönteinen lopputulos. Jos toinen kaatuu, molemmat kaatuvat. Nyt kuitenkin on päätetty, että Ahtelan työryhmän esitys annetaan hallitukselle, vaikka eläkeryhmässä ei saavutettaisi yksimielisyyttä.
Maanantaina arvioitiin, että eläketyöryhmälle annettaisiin vielä lisäaikaa. Työryhmän uusista kokouksista ei kuitenkaan vielä päätetty. Asia ratkeaa työmarkkinajärjestöjen johtajien ja pääministerin tapaamisessa illalla.