Kuvanveistäjä Jasmin Anoschkin näyttely upouudessa Galleria Halmetojassa Helsingissä ehti saavuttaa suurta suosiota, kunnes gallerian ovet jouduttiin koronapandemian vuoksi sulkemaan. Mutta ei hätää, hänen riemastuttavien veistostensa kanssa voi kommunikoida myös virtuaalisesti gallerian nettisivuston välityksellä.
Taiteen pariin Anoschkin hakeutui jo varhain. Pienestä pitäen hän näperteli kaikenlaista koristeellista ja haki muotoja. Lukio jäi kesken, kun nuori taiteilijanalku pääsi Kuvataideakatemiaan mielessään kehkeytyminen taidemaalariksi. Maalaaminen jäi sivuosaan, kun hän hakeutui kuvanveiston professori Radoslaw Grytan oppiin.
– Hän ja erityisesti keramiikan opettaja Maija Vainonen olivat todella tärkeitä opettajia. Erityismaininnan ansaitsee professori Lauri Anttila, joka piti aivan fantastisia luentoja. Olin kahdeksantoistavuotias tyttö Kuvataideakatemian kiehtovassa maailmassa. Kaikki se tieto ja opetus, jota sain, oli ihmeellistä ja mukaansatempaavaa.
”Taiteelle saa toki nauraa, mutta ei ole pakko.”
Sittemmin mielikuvitusta ruokkivien, milloin surumielisten, milloin riehakkaiden, sielukkaiden eläinten muovaamisesta on muodostunut hänen taiteensa ydin, karnevalistinen kokonaistaideteos, kuten Veikko Halmetoja upeassa kirjassaan Golden Menstruation Jasmin Anoschkin (2019) luonnehtii. Kirja ilmestyi Anoschkin taannoisen New Yorkin näyttelyn yhteydessä.
Sielun etsijä
– Saven muovautuessa käsissäni vaikkapa eläinhahmoksi tavoittelen aina olennon sielua. En päätä ennakkoon, millainen hahmo tuleman pitää. Savi houkuttelee ja koukuttaa minut taiteelliseen prosessiin, jota ei oikein voi verbalisoida.
Taiteilijan tätä kertoessa veikeät eläinhahmot höristelevät suuria korviaan Arabian tehtaalla sijaitsevan ateljeen nurkissa ja tasoilla valppaina ja myötätuntoisina kutsuen dialogiin kanssaan.
Anoschkinin teokset ovat saavuttaneet suurta suosiota. Niitä löytyy merkittävien museoiden kokoelmista ja yksityiskodeista. Leikkimään houkuttelevat hahmot ovat myös taiteen kriitikoiden suosikkeja.
– Ihmiset ostavat niitä vaikkapa voimaeläimiksi, inhimillistäen ja projisoiden tunteitaan niihin, taiteilija tietää.
Epätäydellisyyden ideologia viehättää taiteilijaa. Vilpittömyydessään viehättävät teokset antavat myös vahvoja signaaleja tarkistella omia arvoja ja asenteita.
– Hyvä, jos niin tapahtuu! Eiväthän kaikki ihmisetkään ole täydellisiä. Teoksieni ideologia pohjautuu siihen, että kaikki ovat epätäydellisyydessään täydellisiä ja kaikenlaiset ihmiset ja eläimet saavat harrastaa mitä lystäävät. Toivottavasti teokseni houkuttelevat katsojia näkemään itsensä ja muutkin kauniina, yhdenvertaisina ja hyväksyttävinä puutteineenkin. Kunnioittamaan ja olemaan ylpeitä itsestään sellaisina, kun ovat.
Äkkiseltään luulisi, että Anoschkinin teokset pyllistäisivät anarkistisuudessaan kuvataiteen konventioille. Mutta kyllä ne myös kommunikoivat pop-taiteen, perinteisen kuvanveiston ja ekspressionismin kanssa leikitellen ja ironisoiden. Anoschkin on kuvataiteen häpeilemätön villikko ja aivan valloittava persoona. Kaiken takana on kuitenkin erinomainen piirustustaito ja muotojen hallinta.
Hänen veistoksensa saavat hyvälle tuulelle absurdilla humoristisuudellaan. Anoschkin viis veisaa taiteen ylevyydestä.
– Taiteelle saa toki nauraa, mutta ei ole pakko. Mutta minulle saa nauraa, vaikka aivan vakavissani taidettani teenkin.
Hervottoman hauskoja jumppavideoita Facebookissa jakava Anoschkin murtaa tietoisesti kliseistä taiteilijakuvaa.
Moottorisahaveistäjä
Savitöiden lisäksi Anoschkin veistää puusta eläinhahmoja ja muitakin otuksia. Piirustuskoulun käynyt äiti on aina kannustanut tytärtään taiteellisessa työssä kaiketi nähdessään Jasminin omassa haaveammatissaan. Rakennusmestari-isä suhtautui varauksellisemmin moiseen vouhotukseen ja toivoi tyttärelleen vakaampaa ammattia. Nähtyään Jasminin innostuksen myös puun veistämisessä, isä ostaa päräytti moottorisahan ja opetti tyttärensä käyttämään sitä.
– Aina käydessään työhuoneellani hän toi tullessaan jonkin työkalun. Lopulta hän rakensi unelmieni täyttymyksen, vaaleanpunaiseen väriin sonnustautuneen talon ateljeineen ja kannustaa taiteenpaloani kaikin tavoin.
Anoschkin myös leikittelee teostensa hulvattomilla nimillä. Teosten taustalla on piiloviisasta, vakavaakin kommentointia myös yhteiskunnan nykytilasta muun muassa rasismista ja naisten asemasta sekä luonnon- ja eläinsuojelusta.
– Ihmisten osattomuus ja hätä huolestuttavat minua. Olen miettinyt, mitä voisin tehdä. Vastaukseni tähän on taide. Mutta, ei taidetta voi pakkosyöttää. Nykyinen tekniikka mahdollistaa virtuaalitaidenäyttelyt. Niiden välityksellä taidetta voisi viedä vaikkapa vanhustentaloihin ja muihin hoitolaitoksiin.
Anoschkinista on hienoa, että kuka tahansa voi astella ilmaisiin gallerianäyttelyihin, jos vain rohkenee astua sisään.
– Mutta on perheitä, jotka eivät lainkaan kuluta kulttuuria. Miten heidän lapsensa löytäisivät kulttuurin pariin? Taiteen kulutus on usein vanhempien osviitan mukaista mallioppimista ja tuo esiin sosiaalisen eriarvoisuuden. Koulut ja päiväkodit ovat tässä suhteessa avainasemassa. Taidetta kun tarvitaan elämyksiin, kokemuksiin ja tajunnan ja katsomusten laajentamiseen.
Golden Menstruation Jasmin Anoschkin (2019) Toimittanut Veikko Halmetoja.
lehti 