Varhain aamulla puoli tusinaa alkuperäiskansa guajajarojen jäsentä pakkaa reppuihinsa ruokaa, karttoja ja drooni-laitteita. He valmistautuvat partioimaan Brasilian Maranhãon osavaltion Carun territorion sademetsässä.
He jättävät hyvästit lapsilleen, tietämättä milloin tapaavat uudelleen tai tapaavatko ollenkaan. He heilauttavat reppunsa olalleen ja lähtevät partioimaan kodikseen kutsumassaan osassa 173 000 hehtaaria laajasta sademetsästä.
Carun alkuperäiskansaterritoriossa Amazon hiipuu kohti Brasilian koillisrannikkoa. Siellä sijaitsevat Maranhãon viimeiset yhtenäiset koskemattomat sademetsäalueet. Se on myös kasvavan uhan alla: tätä Brasilian kolkkaa ovat viimeiset kymmenen vuotta raadelleet maan korkein metsäkato ja maariidat.
Metsän vartijat
Alkuperäiskansojen jäsenten partioita kutsutaan Metsän vartijoiksi. Ne pitävät huolta, että suojelusäännöksiä kunnioitetaan ja että metsurit pysyvät poissa alkuperäiskansojen alueilta.
Erityisesti Brasiliassa, missä koskemattomien metsien suojeleminen on yksi halvimmista, helpoimmista ja tehokkaimmista keinoista taistella ilmastonmuutosta vastaan, heidän työnsä kirjaimellisesti auttaa pelastamaan maailmaa.
Kotiseudun rajoilla partioiminen tunkeilijoiden varalta ei ole uutta guajajaroille, heillä on siitä yli 500 vuoden kokemus. Nykyään he käyttävät satelliittiteknologiaa ja koordinoivat toimensa ulkopuolisen lainvalvonnan kanssa. Lähestymistapa on suhteellisen uusi, mutta sen käyttö on lisääntynyt viime vuosina.
”Kautta maan yhä uusia tällaisia ryhmiä muodostetaan, koska hallitus ei toimi – tai vielä pahempaa, hallitus aktiivisesti yrittää hyödyntää alkuperäiskansojen maita”, Survival Internationalin kampanjakoordinaattori Sarah Shenker sanoo.
Partioiden työ on ollut tuloksellista, mutta se on johtanut myös yhteisön jäsenten uhkailuun, kimppuun käymiseen ja tappamiseen.
Metsän soturit
Tämän partion jäsenet eivät kutsu itseään vartijoiksi, vaan sotureiksi (Guerreiras da floresta portugaliksi). Heillä on toinenkin huomattava ero muihin partioihin: he ovat kaikki naisia.
Monin tavoin he ruumiillistavat sitä, mitä toimintaohjelmien suunnittelijat, poliitikot ja tutkijat sanovat välttämättömäksi siirtymäksi kohti sukupuolten tasa-arvoa ympäristöliikkeissä.
”Miksi me lähdimme tähän? Koska olemme äitejä. Jos me emme toimi, ei kohta ole koko metsää”, metsän soturien jäsen Paula Guajajara on sanonut.
Naiset antavat partiointiin enemmän kuin vain naisenergiaa. He auttavat monipuolistamaan toimintatapoja ja solmimaan uusia kumppanuuksia.
Tulokset puhuvat puolestaan
Naissoturit järjestäytyivät kuusi vuotta sitten. Alkusysäyksenä oli ympäristöministeriön yhdessä alkuperäiskansojen järjestöjen kanssa kehittelemä toimintaohjelma alkuperäiskansojen kulttuurin ja alueen suojan parantamiseksi, Projeto Demonstrativo de Povos Indigenas (PDPI).
Tuohon aikaan etupäässä miespuoliset metsänvartijat yrittivät lopettaa laittoman puunhakkuun ja puun myynnin alueeltaan. Tehtävä osoittautui äärimmäisen vaikeaksi. Naiset tarttuivat toimeen ja muodostivat oman ryhmänsä, joka alun perin koostui 32 naisesta.
”Etsiessämme kumppaneita me kävelimme, puhuimme, nukuimme lattialla – kaikki vain yhteisömme parhaaksi”, Paula Guajajara muistelee. Oli vaikeaa tulla kuulluksi ja vakavasti otetuksi.
Kärsivällisyys kannatti, ja nyt naisilla on miespuolisten metsän vartijoiden tuki. ”Nykyään meillä on naissotureita, jotka työskentelevät yhdessä metsän vartijoiden kanssa. Olemme karkottaneet jo paljon metsureita. Jos me emme olisi toimineet, metsää ei enää olisi”, Paula Guajajara sanoo.
Tulokset puhuvat puolestaan. Metsäkato oli korkeimmillaan vuonna 2016, jolloin se oli 2 000 hehtaaria. Vain kahta vuotta myöhemmin se oli pudonnut 63 hehtaariin. Puunkaatajat ovat sittemmin lähes kadonneet ja puun myynti melkein loppunut.
Linkki englanninkieliseen alkuperäisartikkeliin
lehti 