Turve ja uhanalaiset lajit ovat nousseet puheenaiheiksi viime viikkoina. Somen kanavat ovat täyttyneet turvetta ja uhanalaisia lajeja koskevien kansalaisaloitteiden vuoksi. Uutiskynnykset ylittyivät, kun molemmat aloitteet keräsivät eduskuntakäsittelyyn etenemiseen vaadittavat 50 000 allekirjoitusta.
Tämä onkin yksi kansalaisaloitteen vaikutustapa – luoda keskustelua ja saada mediahuomiota. Aloitteet tähtäävät lakimuutoksiin, mutta harvoin saavuttavat tavoitettaan, mitä on kritisoitu.
Turpeen polton puolittamista on suunniteltu vuodelle 2030. Aloite vaatii sen lopettamista vuonna 2025. Perustelut ovat päästöissä. Turve kattaa vain neljä prosenttia energiantuotannosta, mutta vastaa 40 prosenttia päästötavoitteestamme.
Turpeenpoltto saastuttaa enemmän kuin kivihiili, ja siitä pitää pyrkiä eroon mahdollisimman pian.
Ruandassa on rakennettu yksityinen turvevoimala, jota Suomen edellinen hallitus on tukenut. Päätökset on tehty hiljaisuudessa ja rakentaminen on aloitettu 2017.
Tämä asia on otsikoissa nyt ja todennäköisesti kansalaisaloitteen johdosta. Aloite auraa tietä tiedolle ja tietoisuudelle päästöistä, energiapolitiikasta, ilmastonmuutoksesta, luonnon monimuotoisuudesta ja globaalin kaupan vastuusta. Mitä useampi seuraa valppaasti, sitä paremmin yhteisö voi puuttua moraalisesti väärien toimien rahalliseen tukemiseen.
Uhanalaisten lajien metsästämisen kieltäminen saa lukijan havahtumaan kysymykseen: No, eikö se ole kiellettyä?
Kuitenkin 17:ta uhanalaista lajia saa metsästää. Kansalaisaloitteessa ehdotetaan, että metsästyslakiin lisättäisiin uhanalaisten lajien suojelun tehostamiseksi kirjaus, jonka mukaan Suomessa, Euroopassa tai maailmanlaajuisesti uhanalainen laji säädetään valtioneuvoston asetuksella aina rauhoitetuksi, jollei lajia ole muutoin lailla rauhoitettu.
Luonnon monimuotoisuutta uhkaavat monet tekijät, joista monokulttuuri on pahin. Kun esimerkiksi metsälintujen kannat ovat moninaisista syistä romahtaneet puoleen viimeisten vuosikymmenten aikana tuntuu lähtökohtaisesti absurdilta, että uhanalaisia lajeja saa vielä ampua lisäksi.
Ensimmäinen kosketukseni kansalaisaloitteisiin oli, kun ystäväni Marion Routti pyysi minua kanssaan tekemään aloitteen mikromuovien kieltämisestä kosmetiikassa.
Alkuun aloite keräsi paljon nimiä, mutta sitten allekirjoitukset jähmettyivät. Kun lomilta tullessani kurkkasin tilannetta huomasin kauhukseni, että aikaa oli jäljellä kolme viikkoa ja allekirjoituksista puuttui vielä puolet. Siitä alkoi hurja loppukiri, joka vei aloitteen eduskuntaan.
Täysistunnossa koettiin harvinainen tilanne, sillä kaikki puolueet olivat yksimielisesti aloitteen takana. Sain kutsun asiantuntijaksi valiokuntakuulemiseen. Käytävällä minulle selvisi yllättäen, että ympäristö- ja sosiaali- ja terveysministeriöiden edustajien viesti olikin päinvastainen.
He eivät tukeneet aloitetta, sillä EU-tasolla oltiin tekemässä rinnakkaista lakia. EU-lain voimaantuloajat eivät kuitenkaan miellyttäneet meitä. Itse kuulemisessa huomasin, miten laaja tietopohjani olikaan ja onnistuin puolustamaan aloitetta, mutta tästä huolimatta tilanne oli aloitettamme vastaan.
Menikö kaikki vaiva hukkaan? Ei, sillä kuulin myös ministeriön edustajalta, että aloitteemme oli saanut kansainvälistä huomiota ja vauhditti EU-lain suunnittelua.
Myös tietoisuus mikromuovista oli kampanjamme myötä levinnyt silloin vielä melko tuntemattomasta ilmiöstä kaikille tutuksi ympäristöongelmaksi.
Seuraava aloite, jonka tiimissä vaikutin aloittajan roolissa oli Koti2019. Aloite vaati asunnottomuuteen ratkaisuja. Siihen meillä oli erinomainen tiimi, mutta silti nimet kertyivät hitaasti.
Jostain syystä aloite ei sytyttänyt tarvetta kannanottoon. Oliko tällä kertaa työ turhaa? Ei suinkaan, sillä aloitteestamme poimittiin kohtia uuteen hallitusohjelmaan ja hallitus lupasikin puolittaa asunnottomuuden kautensa aikana ja tämä tavoite on nyt aika lailla saavutettu.
Olen ollut mukana aloittajana kolmessa ja aktiiviryhmässä seitsemässä kansalaisaloitteessa, joista seitsemän on kerännyt vaadittavat 50 000 allekirjoitusta.
Kansalaisaloite on muutakin kuin lakialoite. Se on keskustelun nostattaja, yhteinen foorumi tuoda julki kannanotto. 50 000 henkilön mielenilmaus ei voi jäädä huomioimatta medialta ja eduskunnan käsittelyyn se tulee joka tapauksessa.
Olen ollut mukana aloittajana kolmessa ja aktiiviryhmässä seitsemässä kansalaisaloitteessa, joista seitsemän on kerännyt vaadittavat 50 000 allekirjoitusta. Yhtä aikaa ympäristöaktivismi on verkostoitunut koko ajan paremmin ja olemme kaikki oppineet uutta vaikuttamisen mahdollisuuksista.
Itse laitan jokaiseen tärkeään vastaani tulevaan aloitteeseen nimen ja kaikkia hyvin perusteltuja ympäristöaloitteita haluan viedä aktiivisesti eteenpäin.
Kampanjointiin osallistumiseen ei tarvita lupia, sillä kuka tahansa voi vaikkapa twiittailemalla aiheesta viedä aloitetta eteenpäin. Kansalaisaloitteet ja adressit ovat tärkeä osa yksilön mahdollisuuksista vaikuttaa Suomessa päätettäviin lakeihin ja asioihin.
lehti 