Vielä puolitoista vuotta sitten viiden lapsen äiti Rani Akter työskenteli kotiapulaisena Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa. Kun koronapandemia puhkesi Bangladeshissa viime vuoden maaliskuussa, hänen työnantajansa kielsivät häntä enää tulemasta töihin.
– Menetin työni kolmessa taloudessa ja siitä tuli minulle painajainen. Rikkaat työnantajani eivät päästäneet minua koteihinsa pelosta, että toisin mukanani näkymättömän viruksen, Akter kertoo. Uusia työnantajia ei ole yrityksistä huolimatta löytynyt. Myös hänen miehensä menetti koronan takia työnsä.
– Meillä ei ole paikkaa, jonne palata. Aiemmin meillä oli koti rannikolla Mehendiganjissa, mutta joenpenkan eroosio nielaisi kotimme kahdeksan vuotta sitten. Siksi meidän on pakko pysyä kaupungissa, Akter selittää.
– Emme ole saaneet valtiolta mitään apua. Aluksi elimme säästöillämme, mutta kun ne ehtyivät, aloimme lainata sukulaisilta. Joka kuukausi meidän on pakko lainata sukulaisilta ja naapureilta ruokaa ja vuokraa varten 5 000–6 000 takaa (50–60 euroa). Tähän mennessä olemme lainanneet jo 40 000 takaa, Akter kertoo.
Monelle kerjääminen on ainoa vaihtoehto
Bangladeshin kotiapulaisten määrästä ei ole ajantasaista tilastotietoa. Vuonna 2006 kansainvälinen työjärjestö ILO arvioi, että kotiapulaisia olisi maassa neljä miljoonaa. Se kuitenkin tiedetään, että noin 95 prosenttia heistä on naisia ja tyttöjä.
Bangladeshin Kotiapulaisten kansallisen liiton tuoreen tutkimuksen mukaan noin 60 prosenttia kotiapulaisista asui omassa asunnossaan ja loput työnantajansa kotona. Arvioidaan, että maaliskuun 2020 jälkeen noin 1,2 miljoonaa omassa asunnossaan asunutta kotiapulaista jäi työttömäksi.
– Pandemian alettua monet menettivät työnsä ilman ennakkovaroitusta, eikä heille maksettu heille kuuluvia palkkoja. Monet häädettiin työnantajansa kodista, joten he menettivät myös asuntonsa. Monien oli pakko jättää Dhaka, liiton pääsihteeri Murshida Akter Nahar kertoo.
Kun pandemia hieman hellitti otettaan, monet Dhakasta lähteneet palasivat kaupunkiin toivoen saavansa takaisin entisen työpaikkansa. Useimmille se ei onnistunut. Ja kun koronan toinen aalto iski keväällä, työnsä takaisin saaneetkin menettivät sen jälleen.
– Koska valtio ei tarpeeksi tukenut heitä, monet siirtyivät kadulle kerjäämään. Kerjäläisten määrä onkin nopeasti kasvanut, Nahar sanoo.
uutiskirje 
