Marraskuussa tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun Etiopiassa alkoi verinen sota maan liittohallituksen ja pohjoisessa sijaitsevan Tigrayn osavaltion välillä.
Sodan aikana on kuollut tuhansia ihmisiä ja yli kaksi miljoonaa tigreä on joutunut jättämään kotinsa. Tigrayn naapuriosavaltiot ja rajan takana sijaitseva Eritrea ovat myös sotkeutuneet sotaan.
Riippumattoman kansanmurhista raportoivan Genocide Watch -järjestön mukaan sekä Etiopian liittohallituksen että naapurivaltion Eritrean joukot ovat kohdistaneet Tigrayn osavaltioon niin järjestelmällistä väkivaltaa, että voidaan jo puhua kansanmurhan tavoittelusta. Samaa viestitti Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto, kun hän viime kesäkuussa kertoi joidenkin Etiopian johtajien halusta ”hävittää tigret maan tasalle sadaksi vuodeksi”.
Mediassa tunteet läikkyvät ja sota näyttäytyy mustavalkoisena. Toisille hallituksen toiminta on oikeutettua, kun se hakee demokraattista muutosta nujertamalla vanhan tigreläisen autoritaarisen eliitin. Toiset taas näkevät hallituksessa – ja etenkin pääministerissä – despootin, joka on tarpeettomasti hyökännyt altavastaajan eli tigrekansan kimppuun.
Mistä kaikki vihanpito johtuu? Miksi Etiopian liittohallitusta johtava pääministeri ja rauhannobelisti Abiy Ahmed on tuhonnut kansainvälisen maineensa ja kiihottaa kannattajiaan niin, että Facebook poistaa hänen päivityksiään?
– Etiopiaa voi ymmärtää vain katsomalla maan historiaa, sanoo Pohjoismaisessa Afrikka-instituutissa työskentelevä vanhempi tutkija Redie Bereketeab.
– Yksi suurimmista syistä konfliktin takana on se, että vuonna 2018 pääministeriksi valittu Abiy Ahmed on vienyt tigrekansalta valtaa. Eikä Tigrayssa olla vielä hyväksytty menetystä.
Tigrekansalla on ollut kokoonsa nähden suhteellisen suuri edustus maan johdossa. Noin kuuden miljoonan asukkaan väestöstä ponnistanut eliitti piti valtaa kolmen vuosikymmenen ajan kymmenien eri kansojen muodostamassa, nyt jo yli sadan miljoonan ihmisen maassa.
Tigrayn johtamat kapinallisjoukot nousivat koko maassa kansansuosioon, kun ne vuonna 1991 kukistivat maata hallinneen sosialistisen Derg-juntan ja sen voimamiehen Mengistu Haile Mariamin.
Vallanvaihtoa edeltänyt tilanne 1980-luvulla muistutti nykyistä konfliktia. Derg eli keskusvalta kamppaili Tigrayn johtamia kapinallisia vastaan, ja se oli estänyt ruoka- ja lääkekuljetuksia pohjoiseen, jossa sadattuhannet ihmiset näkivät nälkää.
Derg-juntan aiheuttama nälänhätä laukaisi jättimäiset rahankeräyskampanjat Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Bob Geldofin ideoimissa Live Aid -konserteissa nähtiin maailman huippuartisteja, ja Band Aid -singlellä laulettiin ”Do They Know It’s Christmas”.
Dergin aiheuttamasta hätätilasta päästiin pian eroon, kun Tigrayn johtama koalitio otti vallan ja synnytti maahan liittovaltion. Uuden perustuslain mukaan Etiopia koostui yhdeksästä etnisestä osavaltiosta ja kahdesta erillishallintokaupungista, Addis Abebasta ja Dire Dawasta.
Köyhyys puolittui
Tigreläisen pääministerin Meles Zenawin aikana Etiopia otti suuria kehitysloikkia. Hallitus sijoitti teihin, parempiin siemeniin, köyhyydenvähentämisohjelmiin, sosiaaliohjelmiin ja hätäapuun.
Vuoden 2000 jälkeen keskimääräinen vuotuinen talouskasvu nousi yli kymmeneen prosenttiin. Kasvun luomassa myötätuulessa äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä puolittui vuosien 1995 ja 2015 välisenä aikana.
Kehityspanostusten rinnalla Tigrayn johtama koalitio alkoi myös käyttää valtaansa väärin.
Oregonin valtionyliopiston apulaisprofessori Kassahun Melasse kuvailee Foreign Policy -lehdelle, kuinka tigreläinen eliitti ryhtyi valvomaan kehitysyhteistyön rahavirtoja ja ottamaan miljardilainoja, etenkin Kiinalta.
Kiinan suuntaan maan johto oli alkanut kallistua sen jälkeen, kun länsimaat ja kansainvälinen avunantajayhteisö olivat syyttäneet sitä vaalivilpistä vuonna 2005.
Epärehellisiä vaaleja seuranneiden levottomuuksien jälkeen hallitus alkoi järjestelmällisesti estää kansalaisjärjestöjen, poliittisten puolueiden ja vapaan median toimintaa. Seuraavia, vuoden 2010 vaaleja Human Rights Watch -järjestö kutsui ”yksipuoluevaltion järjestämäksi monipuolueteatteriksi”.
Myös ote rahavirroista tiukkeni. Hallitus esimerkiksi vuokrasi valtion maita ulkomaisille sijoittajille. Vuoteen 2011 mennessä järjestelyn piirissä oli jo Alankomaiden pinta-alan verran maata.
Tigret pääsivät myös kiinni valtionyritysten tuottoihin. Eliitti johti yrityksiä, joihin se junaili lainoja valtion omistamista pankeista.
Hallintomalli muuttui yhä enemmän kiinalaistyyppiseksi autoritaariseksi byrokratiaksi, jonka vallan viime kädessä takasi tigrejohtoinen armeija.
Valtioiden liitto vai liittovaltio?
Vuonna 2015 valtakoalitio voitti vaaleissa kaikki parlamenttipaikat. Etiopialaisten mitta alkoi olla täynnä.
Vilpillisten vaalien jälkeen alkoivat mielenosoitukset, jotka huipentuivat vuonna 2018. Etenkin suurimmalla etnisellä ryhmällä oromoilla oli vahva kokemus siitä, että valta oli maassa jaettu väärin. Mielenosoittajat vaativat muun muassa lisää itsehallintoa ja tasa-arvoisempaa maanjakopolitiikkaa.
Oromokapinoita tutkinut Gutu Wayessa näkee, että pinnan alla kytevät itsehallintovaatimukset ovat osa suurempaa kysymystä siitä, miten koko valtion toiminta järjestetään.
– Loppujen lopuksi Etiopian kriisissä on kyse siitä, halutaanko maan olevan keskusjohtoinen vai löyhä autonomisten valtioiden liitto.
Tigrevetoisesti kirjoitettu nykyinen perustuslaki antaa mahdollisuuden löyhään valtioliittoon, josta on myös mahdollisuus irrottautua.
Keskusjohtoisuutta ovat perinteisesti edustaneet toiseksi suurin etninen ryhmä amharat ja heidän liittolaisensa. Vastassaan amharoilla on ollut vahvaa autonomiaa haluava tigrekansa ja suurin osa etelän osavaltioista.
Abiy Ahmed pääministeriksi
Vahva liittovaltio tuli askelen verran lähemmäksi vuonna 2018, kun hallituksen oli vastattava alati jatkuviin mielenosoituksiin.
Hallituskoalitiossa mukana olleet amhara- ja oromojohtajat päättivät syrjäyttää tigret ja nostaa pääministeriksi Abiy Ahmedin. Vaikka Abiy on syntyperäinen oromo, hän kannattaa amharoiden tapaan vahvaa keskushallintoa.
Vallanvaihto tuli tigreille yllätyksenä. Syrjäytysoperaatio vietiin myöhemmin loppuun, kun Abiy perusti uuden valtapuolueen Prosperity Partyn ilman Tigrayn johtajia.
Uusi pääministeri nousi nopeasti kansainvälisen yhteisön suosioon. Hän vapautti edellisen hallituksen vangitsemia poliittisia vankeja, laillisti aiemmin kielletyt oppositioryhmät, poisti mediasensuurin ja neuvotteli rauhansopimuksen Eritrean kanssa. Näistä ansioista hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2019.
Oromiassa epäonnistuneet vaalit
Myös Etiopian sisällä odotettiin muutosten jatkuvan. Abiyn hallitus salli vanhojen, aiemmin maasta karkotettujen oppositiojohtajien paluun päivänpolitiikkaan. Käytännössä tämä lisäsi poliittista keskustelua, mutta toi pinnalle myös hallituksenvastaista populistista etnonationalismia.
Tunnetun oromomuusikon Hachalu Hundessan murha kesäkuussa 2020 laukaisi suuren mielenosoitusten aallon ympäri maan. Liittovaltion poliisi ja turvajoukot vastasivat levottomuuksiin kovalla kädellä ja muun muassa sulkivat internetin koko maasta.
– Oromojohtajia pidätettiin, ja poliittista toimintaa vaikeutettiin, Wayessa sanoo.
Koronapandemian viivästyttämissä, kesällä 2021 järjestetyissä vaaleissa Oromian kaksi suurinta oppositiopuoluetta vetäytyivät pois listoilta, koska niiden johtajia oli vangittu etnisen väkivallan levittäjinä. Käytännössä äänestäjille jäi vain Abiyn puolue.
Läntisessä ja eteläisessä Oromiassa kapinalliset hyökkäsivät äänestyspaikoille ja turvajoukot kohdistivat väkivaltaa siviileihin. Euroopan unioni ei pystynyt lähettämään vaalitarkkailijoitaan paikan päälle, koska byrokraattiset esteet olivat liian suuria.
Abiyn puolue sai lopulta 94 prosenttia parlamenttipaikoista vaaleissa. Ongelmista huolimatta Afrikan unionin mukaan vaalit onnistuivat paremmin kuin edellisellä kierroksella vuonna 2015.
Tigrayn konflikti
Vaaleista alkoi myös sodan alkusoitto Tigrayssa.
Tigrayssa ei jääty odottamaan koronapandemian siirtämiä vaaleja, vaan osavaltiossa järjestettiin omat paikallisvaalit syyskuussa 2020 hallituksen esittämistä vastalauseista huolimatta. Marraskuun alussa Tigrayn joukot valtasivat liittovaltion armeijan tukikohtia alueellaan, mikä lopulta laukaisi konfliktin.
Kolmen viikon taistelujen jälkeen sota näytti jo päättyvän. Etiopian armeija oli liittolaisineen vallannut Tigrayn pääkaupungin Mekellen, ja pääministeri Abiy Ahmed oli julistanut liittovaltion voittajaksi.
Viime kesänä kaikki kuitenkin jälleen muuttui.
Kapinallisjoukot valtasivat Mekellen takaisin itselleen kesäkuun lopulla. Etiopian armeija ei ryhtynyt vastaiskuun vaan julisti yksipuolisen tulitauon. Viikko viikolta Tigrayn armeija otti kaupunkeja ja kyliä takaisin haltuunsa puolikkaan Lapin läänin kokoisen osavaltion alueella.
Tigrekansan vapautusrintama TPLF sai tukea muilta keskushallintoa vastustavilta joukoilta, ja yhdessä etenkin Oromojen vapautusarmeijan OLAn kanssa sen joukot etenivät etelään, päivän ajomatkan päähän Etiopian pääkaupungista Addis Abebasta.
Sen jälkeen konflikti on keskittynyt Tigrayn naapuriosavaltioiden alueelle.
”Maassa on rauhallista”
Suuri osa länsimaalaisista on jättänyt pääkaupunki Addis Abeban. Kaupungissa asuva, nimettömänä esiintyvä ulkomaalainen työntekijä kertoi puhelimessa, että esimerkiksi kaikki ulkomaalaistaustaiset opettajat ovat poistuneet maasta. Toisaalta ympäri maata kiertäessään hän ei ole nähnyt mitään konfliktiin viittaavaa.
– Yleisilme maassa on rauhallinen, eikä sota näyttäisi olevan leviämässä. Korkeintaan 20 prosenttia maasta on sota-aluetta.
Ulkomainen työntekijä pitää Abiyn kannatusta vahvana, eikä näe, että tigrejohtoinen koalitio pystyisi esimerkiksi valtaamaan pääkaupunkia.
Korkeintaan 20 prosenttia maasta on sota-aluetta.
Samaa mieltä on vanhempi tutkija Redie Bereketeab.
– Kyse on voimasta ja kyvystä. Kuuden miljoonan ihmisen on vaikea voittaa sataa miljoonaa. Eikä tigreillä ole riittävän vahvoja liittolaisia.
Bereketeabin mukaan avainkysymys on, mitkä ovat tigrejen tavoitteet. Haluavatko he itsenäisen valtion vai hallita koko Etiopiaa?
– Jos he haluavat palata liittovaltion johtoon, on vaikea nähdä, että kansa enää hyväksyisi heitä johtajikseen.
Etiopia on tärkeä liittolainen
Rauhannobelisti Abiyn toiminta on laajalti tuomittu länsimaiden hallituksissa, kansainvälisessä mediassa ja järjestöissä.
Etiopialla on kaiken kaikkiaan suuri merkitys länsimaille. Maa sijaitsee strategisesti tärkeän Punaisen meren ja Suezin kanavan läpi kulkevan kansainvälisen kauppareitin läheisyydessä. Osa sen naapurimaista on hyvin hauraita ja konfliktiherkkiä valtioita, kuten Etelä-Sudan, Sudan ja Somalia.
Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin tavoitteena on ollut pitää Etiopia mahdollisimman vakaana. Nykyistä syvempi kaaos lisäisi niiden näkökulmasta myös kansainvälisen terrorismin vaaraa, kun alueella toimivat terroristiryhmittymät hyötyisivät kasvavista pakolaisaalloista ja yleistyvästä epävarmuudesta. Etenkin Yhdysvallat on pyrkinyt pitämään Etiopiaa liittolaisenaan terrorismin vastaisessa sodassa ja katsonut sormien läpi maan korruptiota ja ihmisoikeusrikkomuksia.
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken, Euroopan unionin ulkopoliittinen korkea edustaja Josep Borrell, ja Afrikan unionin itäisen Afrikan korkea edustaja Olusegun Obasanjo ovat käyttäneet diplomaattisia keinojaan konfliktin lopettamiseksi, mutta ilman läpimurtoa.
Etiopian suurin velkoja Kiina on puolestaan pitänyt matalaa profiilia konfliktin suhteen. Se vastustaa länsimaiden suunnittelemia, Etiopian hallitukseen kohdistuvia pakotteita ja vetoaa vanhaan ”kukin huolehtikoon omista asioistaan” -periaatteeseensa.
Ideologinen konflikti
Europarlamentti syytti lokakuussa avoimesti kumpaakin osapuolta sotarikoksista, mutta tarkensi, että suurimpiin rikkomuksiin ovat syyllistyneet Etiopian armeija ja Eritrean joukot. Parlamentti vaati kaikkia osapuolia lopettamaan taistelun ja hallitusta päästämään humanitaarisen avun läpi Tigrayn alueelle.
Gutu Wayessan mielestä konflikti ei kuitenkaan ratkea tulitauon ja humanitaarisen avun sallimisen kautta.
– Etiopian konflikti on ideologinen. Sota ei lopu, ellei saada rauhaa, jossa kaikkien osapuolten toiveita kunnioitetaan.
”Vaarana on, että Etiopia alkaa muistuttaa Ruandaa juuri ennen kansanmurhaa.”
Wayessan mukaan hallitus ei ole puuttunut viime vuosien mielenosoitusten perussyihin. Se ei ole esittänyt oromoille tapoja, joilla osavaltion kykyä päättää omista asioistaan kasvatettaisiin.
– Nyt tuntuu siltä, että vihapuhe vain yltyy. Vaarana on, että Etiopia alkaa muistuttaa Ruandaa juuri ennen kansanmurhaa.
Toiset eivät näe tilannetta yhtä pelottavana, mutta kukaan ei usko, että pohjoisessakaan rauha syntyisi helposti.
– Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Abiy ei voi alkaa neuvotella Tigrayn kanssa. Se olisi hänelle poliittinen itsemurha, Bereketeab sanoo.
uutiskirje 
