Helsingin kaupungin sosiaaliviraston alaisuudessa toimivassa Pakilan työkeskuksessa on noin 100 työntekijää, joista 65 on sosiaalihuoltolain mukaisesti työllistettyjä. Loput ovat palkkatuella palkattuja henkilöitä, työharjoittelijoita ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevia. Osa työntekijöistä on jo taloon tullessaan huonekalualan ammattilaisia ja loput koulutetaan alan osaajiksi.
Työkeskusta ylläpitämällä pääkaupunki vastaa tarjoamalla työsuhteista työtä tukityöllistämisvelvoitteista, joita sille työllisyyslain mukaan kuuluu. Lisäksi työkeskus tarjoaa mahdollisuuden työkokeiluun, kuntouttavaan työtoimintaan, työharjoitteluun ja yhdyskuntapalveluun.
Työntekijät ovat yösuhteessa Helsingin kaupunkiin. Sosiaalihuoltolain mukaisessa työsuhteessa työsopimus tehdään ensi määräaikaisena korkeintaan 12 kuukaudeksi. Aikaa voidaan jatkaa. Määräaikaisessa työsuhteessa palkkatuella oleva henkilö voidaan palkata kahdeksaksi kuukaudeksi.
Perustuntipalkka vaihtelee keskuksessa viime vuoden tietojen mukaan 6,44 ja 9,53 euron välillä. Palkkaus perustuu työntekijän ammattitaitoon, aikaisempaan työkokemukseen ja työn tulokseen. (KU)