Euroehdokkaat vastustavat uutta ydinreaktoria
Vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaat Jussi Saramo, Pentti Tiusanen ja Sari Virta vaativat Loviisaan tuulivoimaa sen sijaan, että kaupunkiin rakennettaisiin uusi ydinreaktori.
Ehdokkaat tapasivat maanantaina Loviisassa ydinvoimaa vastustavan Loviisa-liikkeen jäseniä ja muita kaupunkilaisia. Saramo, Tiusanen ja Virta tukevat yhdessä Uudenmaan Vasemmistoliiton kanssa Loviisa-liikettä ja haluavat torjua uusien ydinreaktoreiden rakentamisen Ruotsinpyhtäälle ja koko Suomeen. Loviisan kaupunginvaltuusto ottaa kantaa ydinvoiman lisärakentamiseen keskiviikkona.
Ehdokkaat tarjoavat vaihtoehdoksi ydinvoimalle esimerkiksi tuulivoimaa.
– Jo nykyisellään on tarvittavaa tekniikkaa jopa 10 megavatin tuulivoimaloiden tekemiseksi. Näin tehokkaista voimaloista ei tarvitse rakentaa massiivisia tuulivoimalapuistoja esimerkiksi saaristoon.
He muistuttavat, että vanha voimala ei ole tuonut Loviisaan tuhansia työpaikkoja, kuten luvattiin voimalaa ajettaessa. Kerrannaisvaikutuksineen voimala työllistää 1 500–2 000 ihmistä.
– Nykyään uusia työpaikkoja voisi syntyä, jos kaupunki ei karkottaisi esimerkiksi tuulivoimainvestointeja muihin kaupunkeihin, kuten kävi Winwindin kohdalla, ehdokkaat toteavat yhteisessä kannanotossaan.
He arvioivat, että uutta ydinsähköä ei tarvita Suomen omiin tarpeisiin.
– On päivänselvää, että uusilla reaktoreilla tuotettu ydinsähkö kaupattaisiin muualle Eurooppaan.
Ehdokkaat kysyvät, onko Suomesta näin tulossa Euroopan ydinvoimareservaatti. He muistuttavat myös siitä, että ydinvoima ei ole päästötön energiamuoto.
– Ympäristötuhoja syntyy jo uraania louhittaessa. Ydinvoimatuotanto jättää jälkeensä myös ydinjätteen.
Ehdokkaat ihmettelevät lisäksi sitä, ettei uutta reaktoria ajavan Fennovoiman tarvitse esittää suunnitelmaa ydinjätteen loppusijoituspaikasta ennen hankkeen mahdollista hyväksymistä. (KU)