Vasemmistoliito on valmis yhtymään SDP:n välikysymykseen työllisyysrahoista, jos se tehdään. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen vaati tiistaina Porissa hallitukselta nopeasti 200 miljoonan työllisyyslisäbudjettia. Jos hallitus ei ryhdy toimiin viikossa, SDP aikoo Urpilaisen mukaan esittää hallitukselle välikysymyksen.
Urpilainen arvioi asiasta kertoneen Satakunnan Kansan mukaan, että nyt ei voida odottaa syksyyn.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie sanoo myös ryhmänsä olevan huolestunut työttömyyden hurjasta kasvusta.
– Työttömyys kasvaa ja työttömyyskorvausten saamista joutuu odottamaan kohtuuttoman pitkään, mutta hallitus ei tee mitään. Ihmisen tilanne käy kestämättömäksi, kun rahaa ei tule mistään. Onkin tärkeää saada hallitus vastuuseen toimettomuudestaan, Lapintie tulkitsi Vasemmistoliiton tunnelmia.
– Ilman muuta lähdemme mukaan välikysymykseen.
Hän sanoo käyneensä asiasta epävirallisia keskusteluja SDP:n ryhmyrin Tarja Filatovin kanssa, mutta ei arvaile, koska välikysymys jätetään.
– Tässä on tämä Urpilaisen asettama aikarajakin.