Kyösti Suokas ei hae valtakunnansovittelijaksi
Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Kyösti Suokas (vas.) olisi erittäin pätevä valtakunnansovittelija, kuten SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola (vas.) totesi keskiviikkona.
Suokas ilmoitti torstaina KU:lle, että hän ei kuitenkaan virkaa hae.
Suokas muistuttaa, että virka käytännössä täytetään siten, että palkansaaja- tai työnantajajärjestöt vuorollaan pyytävät jotain henkilöä tehtävään ja tämä sitten nimitetään.
Suokkaan mukana ongelma on siinä, että hän on Vasemmistoliiton jäsen.
– Vasemmistoliittolaiset on olleet tässä yhteiskunnassa käytännössä yli 20 vuotta virkakiellossa.
– Johannes Virolainen aikoinaan sanoi, että kokoomuksen pääsyn hallitukseen estävät ”yleiset syyt.” Vasemmistoliittolaisten pääsyn virkoihin estävät myös ”yleiset syyt”, vaikka kukaan ei sano sitä ääneen.
– Koska olen vasemmistoliittolainen, niin minua ei tulla koskaan esittämään tähän virkaan. Sen takia en sitä hae. Mitä minä turhaan lähtisin pelleilemään.
– Minulla pitäisi olla siihen SAK:n tuki, mutta sitä en voi saada, koska en ole sosialidemokraattisen puolueen jäsen, sanoo Suokas.
Suokkaan pätevyys
on kiistaton
50-vuotias Kyösti Suokas olisi kokemukseltaan ylivertainen julkisuudessa esillä olleista ehdokkaista. Hän on työskennellyt Rakennusliiton lakimiehenä vuodesta 1987 ja kirjoittanut satoja sivuja työehtosopimustekstejä. Hän on SAK:n oikeudellisen valiokunnan puheenjohtaja ja toiminut vuosia työtuomioistuimen jäsenenä.
Julkisuudessa virkaa on kaupattu Työttömyysvakuutusrahaston toimitusjohtajalle Heikki Pohjalle, 57, (sd.), jonka työmarkkinakokemukset ovat kuitenkin parin vuosikymmenen takaisia.
Hän toimi aikoinaan Kemianliiton puheenjohtajana ja palkansaajajärjestöjen Brysselin toimiston päällikkönä.
Esillä on ollut myös Akavan eläkkeelle siirtyvän edunvalvontajohtajan Markku Lemmetyn, 60, nimi.
Valtakunnansovittelijan virka on muodollisesti avoimessa haussa ja hakuaika päättyy maanantaina 25. toukokuuta. Tällä kertaa sovittelija tulee palkansaajapuolelta, mutta hänen täytyy nauttia myös työnantajapuolen luottamusta. Tämäkään ei helpota vasemmistoliittolaisen valintaa tehtävään.
– Meillä on laillinen ja hyvämaineinen puolue, mutta jostain syystä meitä ei valita koskaan minnekään. Sanokaa yksikin vasemmistoliittolainen 20 vuoden ajalta, joka on valittu johonkin merkittävään virkaan, sanoo Suokas.