Eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen raportti:
Vaikka Euroopan unioni yhtäältä avustaa köyhiä maita, sen politiikka vaikeuttaa samaan aikaan niiden kehitystä, eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen Concord-yhteenliittymän tuore raportti kertoo.
EU ilmoittaa ottavansa kehitystavoitteet huomioon kaikessa politiikassaan, mutta esimerkiksi kauppa on jäänyt pois painopistealueiden listalta.
EU on maksanut vientitukia naudan- ja sianlihan sekä meijerituotteiden viennille Afrikkaan. Samalla on ajettu perikatoon alueen oman tuotanto, jota toinen EU-rahasto on tukenut.
Arvostelua saa myös kehitysavun kasvava käyttö siirtolaisvirtojen patoamiseen. EU on rahoittanut esimerkiksi ”siirtolaisuuden hallintaa” Mauritaniassa, sillä seurauksella että tuhansia Kanariansaarille pyrkineitä afrikkalaisia on pidätetty ja palautettu väkisin Maliin tai Senegaliin.
Raportti muistuttaa, että muuttoliike Afrikasta on paljolti Euroopan politiikan seurausta. EU:n kauppa-, maatalous- ja kalastuspolitiikka ajaa muuttomatkalle ihmisiä, jotka eivät olisi muuten koskaan harkinneet lähtöä, raportti arvioi.