Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus järjestää torstaina seminaarin, jossa maaseutua kutsutaan maaseuduksi ja maataloutta maataloudeksi.
AgriRural -seminaarissa pohditaan, mikä on maatalouden ja maaseudun kehityksen välinen suhde Suomessa. Samalla ihmetellään myös maaseudun kehittämiseen suunnattuja tukia.
Seminaarikutsun mukaan maatalouden kehitys ja maaseudun kehitys ovat erkaantuneet toisistaan.
EU:n ohjelmakaudella 2000-2006 merkittävin osa maaseudun kehittämistuista kohdentui Etelä- ja Länsi-Suomeen, koska näillä alueilla sijaitsee valtaosa Suomen maatiloista. Suurimmat aluekehittämisen haasteet ovat kuitenkin harvaan asutuilla Itä- ja Pohjois-Suomen maaseutualueilla.
Tutkimustulokset puoltavat maatalouspolitiikan nykyistä tarkempaa räätälöimistä alueittain. Maatalous elinkeinona erilaistuu alueellisesti yhä voimakkaammin, minkä takia maatalouden tukivälineitä pitäisi tarkastella uudelleen.
– Jos tavoitteena on maaseudun kokonaisvaltainen kehittäminen, tukien jakoperusteena pitäisi olla koko maaseudun kehityspotentiaali, joka tunnistaisi maaseudun mahdollisuuksien alueellisen vaihtelun, huomauttaa professori Hilkka Vihinen MTT:stä.