Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori tuomitsee jyrkästi Lahden kaupungin omistaman LK Kiinteistöpalvelut Oy:n työnantajaliiton vaihdosoperaation, joka johtaa yhtiön noin 120 työntekijän työehtojen selvään heikkenemiseen.
Kyse on hänen mukaansa työehtokeinottelusta, jossa yhtiö hakee kilpailuetua työntekijöiden työehtoja heikentämällä.
Vastalauseena näille toimille JHL:n Lahden yhteisjärjestö järjesti Lahden kaupungin henkilöstön ulosmarssin torstaina iltapäivällä.
Kiinteistöpalvelut Oy:n hallitus on päättänyt siirtyä jäseneksi Kiinteistöpalvelut ry:hyn 1.3. alkaen. Lahden kaupunginhallitus tyytyi vain suosittelemaan Palvelualan työnantajayhdistystä PTY:tä, jonka sopimus olisi taannut nykyisten työehtojen säilymisen. Tämä ei yhtiölle kelvannut.
LK Kiinteistöpalvelut ei vastannut myöskään työntekijöiden neuvotteluehdotuksiin.
Pienipalkkaiset saavat kärsiä
JHL pitää työnantajan ja Lahden kaupungin menettelyä täysin vastuuttomana ja tuomittavana.
Näillä päätöksillä heikennetään Santamäki-Vuoren mukaan pienipalkkaisten siivoojien ja kiinteistönhoitajien asemaa.
– Työntekijöiden palkkojen ja lomaoikeuksien heikennykset merkitsevät työntekijöille satojen eurojen menetyksiä kuukaudessa.
Kaupungin omistama yritys
LK Kiinteistöpalvelut on sataprosenttisesti kaupungin omistama yritys ja kaupungilla olisi halutessaan ollut mahdollisuus katkaista kierre palkkojen ja työehtojen heikentämiseksi. Nyt kaupunginhallitus vain suositti PTY-vaihtoehtoa, mutta käytännössä se hiljaisesti siunasi työntekijöidensä työehtojen polkemisen.
Lahti on Santamäki-Vuoren mukaan nyt tietoisesti poikkeamassa Suomen Kuntaliiton ja Kunnallisen työmarkkinalaitoksen suosituksesta, jonka mukaan kuntakonsernin tytäryhtiöt tai säätiöt liittyisivät Palvelulaitosten työnantajayhdistyksen jäseniksi
– Tapahtuma raunioittaa kuvan Lahden kaupungista hyvänä työnantajana. Poliittisten päättäjien tuleekin nopeasti arvioida uudestaan Lahden henkilöstöpolitiikka ja työntekijöilleen antamansa sitoumukset.