Minun tämänvuotinen joulukirjani oli lentokentältä matkalukemiseksi ostettu pokkari, jossa yhdysvaltalainen geopolitiikan tutkija George Friedman ennustaa maailmanpolitiikan tulevia käänteitä tämän vuosisadan loppuun asti.
Friedman on strategisiin ennusteisiin erikoistuneen Stratfor-tutkimuskeskuksen johtaja. The Next 100 Years -kirja ilmestyi vuonna 2009, pian sen jälkeen kun Barack Obama oli valittu Yhdysvaltojen presidentiksi.
Syksyllä julkaistussa pokkaripainoksessa Friedman toteaa, että ulkopolitiikassa Obama on seurannut pitkälti edeltäjiensä jalanjälkiä. Friedmanin teesinä on, että yksittäisillä mailla ja niiden päättäjillä ei ole juuri liikkumavaraa. Obama on joutunut keskelle käynnissä olevaa geopoliittista shakkipeliä, jossa järkevien siirtojen määrä on rajoitettu.
Vuoteen 2030 mennessä maailmassa on kolme uutta suurvaltaa: Japani, Turkki ja Puola.
”Presidentit tulevat ja menevät, mutta elämäämme todella muuttavat pidempiaikaiset prosessit jäävät”, Friedman kirjoittaa.
George Friedman osoittaa muutamalla historian esimerkillä, miten hankalaa tulevaisuuden ennustaminen on.
Kuvitellaan maailma kesällä 1900. Lontoo on maailman ehdoton pääkaupunki. Eurooppa kukoistaa ja hallitsee koko maailmaa.
Kuvitellaan maailma sitten 20 vuotta myöhemmin, kesällä 1920. Eurooppa on tuhottu ensimmäisessä maailmansodassa, jossa kuoli miljoonia ihmisiä. Sota päättyi Yhdysvaltojen väliintuloon. Venäjällä kommunistit ovat tulleet valtaan, mutta tuskin pitkäksi aikaa. Varmaa on vain se, että Saksa ei tule enää nousemaan.
Kesä 1940. Saksa on valloittanut Ranskan ja hallitsee lähes koko Eurooppaa – liittoutuneena kommunistisen Neuvostoliiton kanssa.
20 vuotta myöhemmin, kesällä 1960, Saksa on tuhottu sodassa ja hajotettu kahtia. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ovat miehittäneet lähes koko Euroopan. Puhutaan kylmästä sodasta, mutta todellisuudessa Yhdysvallat on ydinaseineen ylivoimainen suurvalta.
Kesä 1980. Yhdysvallat on hävinnyt pitkän sodan, ei Neuvostoliittoa vaan pikkuista Pohjois-Vietnamia vastaan. Sen jälkeen se on ajettu pois Iranista. Kyetäkseen vastustamaan Neuvostoliiton nousua Yhdysvallat lähestyy Kiinaa.
Kesällä 2000 Neuvostoliitto on aikaa sitten hajonnut. Kiina on kapitalistinen, Eurooppa on yhdentynyt EU:ksi, ja Nato on laajentunut Itä-Eurooppaan. Sodasta ei ole enää tietoa kuin yksittäisissä kriisipesäkkeissä, kuten Kosovossa tai Kongossa.
Syyskuun 11. päivä 2001 käänsi kaiken taas päälaelleen.
Tällä vuosisadalla Yhdysvallat on Friedmanin mukaan maailman ainoa johtava suurvalta. Sillä on ylivoimaisesti suurin talous, suurin teollisuus, ja mittavasta öljyntuonnistaan huolimatta Yhdysvallat on edelleen maailman kolmanneksi suurin öljyn tuottaja. Sillä on otollinen sijainti kahden tärkeimmän valtameren välissä. Aseellisesti Yhdysvallat on täysin ylivoimainen. Sen laivasto hallitsee kaikkia maailman meriä ja sen myötä maailmankauppaa.
Toinen tämän vuosisadan merkittävä ilmiö tulee olemaan väestönkasvun pysähtyminen kaikkialla maailmassa. Euroopassa väkiluku vähenee YK:n mukaan 728 miljoonasta asukkaasta reiluun 500 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä. Kaikissa teollisuusmaissa väkiluvun väheneminen ja ikääntyneen väestön osuuden kasvu johtaa jo lähivuosina työvoimapulaan. Valtiot tulevat maksamaan rahaa houkutellakseen kehitysmaista maahanmuuttajia täyttämään työpaikkoja teollisuudessa ja hoiva-alalla.
Öljyn huvetessa kaikkialla maailmassa on ruvettava käyttämään uusiutuvaa energiaa. Tärkeimmäksi energialähteeksi tulee aurinkovoima. Friedman uskoo, että vuosisadan puolivälin jälkeen aurinkovoimaa otetaan talteen avaruuteen kuljetetuilla aurinkokennoilla.
Friedman omistaa suurimman osan kirjastaan spekulaatioille maailmanpolitiikan mahdollisista käänteistä. Sota islamisteja vastaan on hänen mukaansa ohimenevä ilmiö, joka tullaan muistamaan historiankirjoissa suunnilleen yhtä merkittävänä tapahtumana kuin Espanjan ja Yhdysvaltojen sota reilu sata vuotta sitten.
Yhdysvallat haluaa ennen muuta turvata merten ja maailmankaupan herruuden. Sen ei tarvitse voittaa sotia eikä luoda vakautta. Päinvastoin, epävakaus on sille eduksi, sillä se ei halua kilpailevaa suurvaltaa ainakaan Eurooppaan tai Aasiaan.
Kiina on Friedmanin mielestä paperitiikeri, joka on täysin riippuvainen tuotteidensa kysynnästä ulkomailla. Friedman ennustaa, että Kiina hajoaa vuoteen 2020 mennessä, kun vauraan rannikon ja köyhän sisämaan intressit menevät ristiin.
Venäjä taas on Putinin aikana keskittynyt nimenomaan raaka-aineiden, öljyn, maakaasun ja mineraalien, vientiin. Kun Venäjän väkiluku pienenee rajusti, sen on suojattava rajansa etupiireillä. Tiedossa on Friedmanin mukaan miehityssotia Kaukasuksella ja uusia liittoumia Keski-Aasiassa, mutta kun Venäjä yrittää laajentua taas länteen, Yhdysvallat pistää hanttiin ja lopulta myös Venäjä hajoaa.
Vuoteen 2030 mennessä maailmassa on Friedmanin arvion mukaan kolme uutta suurvaltaa. Japani ottaa kaiken hyödyn irti Kiinan hajoamisesta. Turkki on maailman kymmenen suurimman talousmahdin joukossa jo vuoteen 2020 mennessä ja yhdistää keskenään riitaisat Lähi-idän muslimimaat. Puolasta tulee Yhdysvaltojen tuella Euroopan uusi keskusvalta.
Vuosisadan suuri sota käydään Japania ja Turkkia vastaan mannertenvälisillä yliääniohjuksilla. Yhdysvaltojen etuna ovat avaruuteen laukaistut vakoiluasemat, joiden avulla se pystyy tarkkailemaan vastustajien jokaista liikettä.
Yhdysvaltojen asemaa uhkaa Friedmanin skenaariossa yllättäen Meksiko. Työvoimapulan vuoksi Yhdysvallat on houkutellut maahan kymmeniä miljoonia siirtolaisia, ja Teksasissa, Arizonassa ja Kaliforniassa väestön enemmistö on meksikolaisia. Vuosisadan lopulla monet heistä haluavat liittää osavaltiot vanhaan kotimaahansa, josta on kehittynyt vauras talousjätti.
uutiskirje 
