Työtuomioistuin on määrännyt valtion luotsausliikelaitoksen seuraajan Finnpilot Pilotage Oy:n maksamaan kahdelle luotsille tuntuvat korvaukset perusteettomista palkkaeroista vanhempiin luotseihin nähden.
Finnpilot joutuu maksamaan luotseille takautuvasti kaikkiaan noin 130 000 euroa. Samanlaisessa tilanteessa on lisäksi 40–50 luotsia, joiden osalta Luotsiliiton näkemyksen mukaan pitää toimia Työtuomioistuimen päätöksen mukaisesti.
Luotsiliiton arvioima kokonaissumma takautuvista saatavista on noin kaksi miljoonaa euroa. Jatkossa luotsien palkkojen eriarvoisuuden korjaus aiheuttaa liiton arvion mukaan noin 400 000 euron vuosikustannukset.
Työtuomioistuimen yksimielisessä ratkaisussa on katsottu, ettei työnantajalla ole ollut hyväksyttävää syytä maksaa pienempää palkkaa samasta työstä kuin niin sanottua satamaluotsauskompensaatiota saaville luotseille. Palkkaerot ovat syntyneet 1990-luvun lopulta lähtien, kun aikaisemmin sivutyönä tehty satamaluotsaus siirrettiin luotsien virkatyöhön kuuluvaksi.
Jostain syystä kompensaatiojärjestelmään haluttiin sisällyttää kuuden vuoden siirtymäkausi, joka päättyi 1.3.2005. Työtuomioistuin toteaa, että sopimusmääräykset, joista palkkaero on johtunut, on työsopimuslain edellyttämän työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vastaisia.
Finnpilotilla on lisäksi vastattavanaan kanteita laittomista irtisanomisista ja yhteistoimintalain rikkomuksista korvausvaatimuksineen. Luotsiliiton saamien tietojen mukaan myös kilpailuvirasto tutkii parhaillaan Finnpilotille säädettyjen monopolimääräysten rikkomisista toiminnassaan.