Vasemmistonuorten Ilmianna pomosi -kampanjalla saatiin maaliskuussa yhdeksälle työntekijälle yli 10 000 euron edestä palkkasaatavia. Suuressa kioskiketjussa työskenteleville nuorille työntekijöille oli maksettu palkkaa selvästi alle yleissitovan työehtosopimuksen. Osa puuttuvista palkoista on nyt maksettu, jonka takia yrityksen nimeä ei toistaiseksi julkaista.
– Monet työnantajat eivät ole lainkaan perehtyneitä tai kiinnostuneita velvollisuuksistaan, ja he maksavat alle työehtosopimuksen mukaista eli laittoman alhaista palkkaa. Etenkin nuoret kohtaavat työelämässä todella härskiä vedätystä, sanoo Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Koivulaakso.
Ilmiannetussa työpaikassa työskentelee ainoastaan nuoria ja monelle työpaikka on ensimmäinen. Työntekijät ottivat yhteyttä Ilmianna pomosi -kampanjan aktiiveihin saatuaan selville, että heille oli maksettu työstään liian pientä palkkaa.
Aktiivit ovat auttaneet työntekijöitä palkkasaatavien perimisessä. Palkkasaatavia voi vaatia kaksi vuotta työsopimuksen päättymisen jälkeen tai viisi vuotta myöhemmin, jos työsuhde on yhä voimassa.
Työntekijöiden mukaan heillä yksistään ei olisi ollut tarpeeksi uskallusta lähteä vaatimaan oikeuksiaan. Henkilökohtainen kokemus epäkohdista työpaikalla onkin muuttanut työntekijöiden suhtautumista työelämään.
– Kaikkien työntekijöiden osallistuminen antoi voimaa viedä asioita eteenpäin. Yksin olisi ollut vaikeaa. Nyt on paljon kivempaa olla töissä, kun tietää, että palkkaus on mitä sen kuuluukin olla, eikä siitä vedetä välistä. Nykyään olemme paljon tarkempia työehdoista emmekä enää lähtökohtaisesti ajattele, että työpaikalla asiat hoituvat itsestään, kioskityöntekijät pohtivat.