Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka arvioi, että porvarihallituksella on kova hinku jatkaa nykyisellä kokoonpanolla.
– Mutta näyttää siltä, että vaalitulos luo paineen vaihtaa vihreät perussuomalaisiin, hän sanoo.
– Vaikka Soinin lausunnot ovat antaneet ymmärtää tuollaisen koalition olevan mahdoton, vaalien jälkeen takit sovitellaan siihen asentoon, että perussuomalaiset voivat olla hallituksessa kokoomuksen ja keskustan kanssa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinille ei anneta mahdollisuutta kävellä marttyyrina ulos hallitusneuvotteluista oppositioon keräämään lisää nostetta.
Soini vapautti konservatismin
Kävi, miten kävi, vaikutukset näkyvät pitkään.
– Nämä ovat murrosvaalit eikä perussuomalaisten nousun vaikutus mene ohi jälkiä jättämättä, vaikka se vaaleissa putoaisi huomattavastikin kyselykannatuksesta, Puhakka sanoo. Hän viittaa siihen, että suurimmat puolueet peesaavat perussuomalaisten luomaa arvokeskustelua.
– Maahanmuuttokriittisyys on niissä vahvistunut ja konservatiivisuus leimaa yhteiskunnallista keskustelua. On esimerkiksi äärimmäisen hämmästyttävää, että 2000-luvulla edes aletaan keskustella aborttioikeudesta.
Muutos vaatii vasemmistoa
Vaalitulos voi tuoda yllättäviäkin ratkaisuja
– Olen tyytyväinen siitä, että demarit ovat piristyneet. Jotta saadaan positiivinen muutos, ihmisten pitää oivaltaa, että muutos tehdään vahvistamalla koko vasemmistoa, äänestämällä Vasemmistoliittoa ja demareita. Perussuomalaisten tuoma muutos tarkoittaisi konservatiivisia arvoja ja epävarmuutta politiikassa.
Jotkut ennustavat perussuomalaisten olevan ohi menevä kupla, mutta Puhakka on eri mieltä ja perustaa kantansa yleiseurooppalaiseen kehitykseen, jopa rantautui Suomeen viiveellä.
– Se näkyy perussuomalaisen itsetunnon kasvussa. Ihmiset identifioituvat puolueeseen hyvinkin vahvasti, hän arvioi.
Mutta Perussuomalaiset voi pilkkoutua.
– Soini on kuin Troijan hevonen, josta voi purkautua monenlaista joukkoa. Kehitys riippuu siitä, millaisia kansanedustajia puolueesta arpoutuu eduskuntaan.
Eurooppalaisessa kehityksessä oikeistopopulistien nousua on seurannut Vasemmistoliiton kaltaisten puolueiden nousu.
– Mutta se ei todellakaan tule ilman rankkaa työtä. Niinpä viikonloppuna pitää tehdä vaalityötä viime minuutille, jotta kasvu realisoituu meilläkin.