”Osoitus täydellisestä idiotismista”, lausui Yhdysvaltain kongressin raportti tiistaina alkoholi-, tupakka-, tuliase- ja räjähdeviraston (ATF) epäonnistuneesta operaatiosta.
Joku ATF:ssä oli keksinyt, että välttämällä pidättämästä salakuljettajia, jotka vievät Texasissa ja Arizonassa myytyjä tuliaseita Meksikoon, päästään isojen huumekartellien jäljille.
No, näinhän ei tietenkään käynyt. Sen sijaan Meksikon huumekartellit saivat käyttöönsä 2 000 asetta, joista edelleen 1 500 on kateissa. Erilaisilta rikospaikoilta on löytynyt 122 asetta, etupäässä rynnäkkö- ja tarkkuuskiväärejä.
Kaksi ATF:n läpi päästämistä aseista löytyi joulukuussa surmatun amerikkalaisen rajavartijan Brian Terryn ruumiin vierestä.
Pimitettiin kaikilta
ATF toteutti operaationsa ”Fast and Furious” vuosina 2009–2010 vastoin kenttäagenttiensa ja Meksikon-edustajansa kantaa. Meksikon hallitukselle tai Yhdysvaltain Meksikon-lähetystölle operaatiosta ei kerrottu mitään.
Jutun mentyä mönkään ATF yritti peitellä, että mitään tällaista operaatiota olisi koskaan ollutkaan.
Meksikon hallitus on esittänyt kiukkuisen vastalauseensa siltä pimitetystä operaatiosta.
Meksikon arvion mukaan 90 prosenttia maan huumesodassa myydyistä aseista on peräisin löysien aselakien Texasista ja Arizonasta. Huumesodassa on kuollut 40 000 ihmistä viiden vuoden aikana.