Kehitysavussa raha palaa rikkaisiin maihin, koska hankkeiden toteuttajista kaksi kolmasosaa tulee niistä, tuore tutkimus kertoo.
Eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen Eurodad-verkosto tutki tilannetta Namibiassa, Ghanassa, Ugandassa, Bangladeshissa, Nicaraguassa ja Boliviassa.
– Havaitsimme, että valtaosa avusta ei koskaan päädy kehitysmaan talouteen, raporttia kaksi vuotta valmistellut Bodo Ellmers sanoo.
OECD:n tilaston mukaan maailmassa annettiin vuonna 2009 virallista kehitysapua 92 miljardia euroa. Ellmersin mukaan siitä kaksi kolmannesta meni rikkaiden maiden yrityksille.
OECD hyväksyi jo vuonna 2001 sopimuksen, jonka oli määrä lopettaa avun sitominen hankintoihin antajamaasta. Tutkimuksen mukaan viidennes kahdenvälisestä avusta on edelleen sidottua. Lisäksi useimmat sitomattomatkin sopimukset menevät rikkaiden maiden yrityksille.
Maailmanpankin rahoittamista hankkeista puolet meni viime vuosikymmenellä rikkaiden maiden firmoille, joiden osuus kasvoi suhteessa hankkeiden kokoon. Vuonna 2008 kaikista Maailmanpankin hankkeista 67 prosenttia meni kymmenessä maassa toimiville yrityksille.
Ellmersin mukaan Maailmanpankin tuen ehtona on usein se, että kehitysmaa päästää ylikansalliset yritykset kilpailemaan sopimuksista. Ne päihittävät helposti paikalliset kilpailijat.
Eurodad vaatii muutosta.
– Tien rakentaminen Ghanaan pitäisi antaa ghanalaiselle yritykselle. Sen hyöty on kaksinkertainen: tien lisäksi saadaan työpaikkoja, tuloja ja lisää osaamista, Ellmers tähdentää.
lehti 