Jäähyväiset sivistykselle 1/12
Sivistyksen synnytystuskat vaativat ykstotisen keskiajan jälkeen ”moskaa” 1400-luvun hovikulttuureissa.
Keskiajalla kehittynyt maineen ja kunnianhimon tavoittelu arvostivat ivaa ja leikinlaskua sukkeluuksien muodossa. Vihollisjoukot ja toisilleen vihamieliset ruhtinaat ja suurmiehet ärsyttivät toisiaan vertauskuvallista pilkkaa käyttäen.
Jacob Burkhardt (1818–97) toteaa teoksessaan Italian renessanssin sivistys, miten kansanomainen nauru oli säilynyt, mutta sen raiku ei kuulunut linnojen ja luostarimuurien läpi hienostuneempiin ja hurskaimpiin korviin saakka.
Antiikin puhetaito ja kirjallinen tyyli ilmaantuivat myös jumaluusoppineiden väittelyihin. Provencen runous kehitti erikoisen uhma- ja pilkkalaulun.
Itsenäiseksi kulttuurilajiksi leikinlasku kehittyi saadessaan uhrikseen kehittyneen yksilön persoonallisine vaatimuksineen.
Leikinlasku, tuo vastakohtaisuuksien kasvatti ylsi ilveilyllä ja kepposilla (burle ja beffe) korkeammalle kuin pelkkä kekseliäs kasku tai juttu. Dante esitti halveksumista komiikan avulla. Petrarca julkaisi sukkeluuskokoelmia, joiden esikuvana oli Plutharkhos.
Franco Sacchetti esitti novelleissaan sukkeluuksia, sopivalla hetkellä annettuja vastauksia, hirvittäviä typeryyksiä, joita puolihullut ihmiset, hovinarrit, veijarit ja irstaat naiset olivat lausuneet. Komiikka syntyi typeryyden ja yleisten olojen ja siveyskäsitteiden välisestä kuilusta.
Asiat kääntyivät nurinniskoin. Usein sukkeluuden sijalle tuli pelkkä röyhkeä hävyttömyys, törkeä petos, herjaus tai säädyttömyys. Komiikka sai voimia toisen nujertamisen aiheuttamasta hillittömästä ilosta.
Arvokkaampaa sukkeluuksien laskettelijaa pidettiin hupaisana ihmisenä, huonompaa kehnona kuokkavieraana, joka saapui häihin tai pitoihin päätellen: ”Ellei minua ole kutsuttu, niin se ei ole minun syyni.”
Italiasta muodostui 1500-luvulla häväistysjuttujen koulu, jollaista ei sen jälkeen nähty edes Voltairen Ranskassa:
”Yleinen sivistystaso oli kehittänyt pelottavan sukupolven epäonnistuneita neroja, synnynnäisiä panettelijoita, joiden kateus kaipasi suurta teurasuhria. Lisäksi asiaan vaikutti kuuluisuuksien keskinäinen kateus. Käytösoppaiden laatijat vaativat, että kaikenlaisessa leikinlaskussa hylättäisiin kokonaan toisten kustannuksella pilaileminen.”
Burkhardtin mielestä Firenzen suuret kuuluisuuden markkinat olivat kaikista muista kaupungeista edellä. Firenzeläisten tuntomerkkejä olivat tarkat silmät ja terävä kieli. Kevyt ivallisuus kaikkea ja kaikkia kohtaan sulostutti jokapäiväistä elämää.
Roomasta kehkeytyi hurjien häväistyskirjoitusten ja harkitun satiirin tyyssija. Vatikaanin liepeille kerääntyi pettyneitä paikan tavoittelijoita, paavin suosikkien vihamiehiä ja siveettömiä pappeja ja juomaveikkoja:
”Kun vielä ottaa huomioon, mitä tämän lisäksi vaikutti yleinen vastenmielisyys pappisvaltaa kohtaan ja rahvaan tunnettu halu sepittää rikkaista ja mahtavista mitä hirvittävimpiä juttuja, niin ymmärtää, että siitä kerääntyi rannaton häväistysten meri”, Burkhardt kirjoittaa.
Artikkeli on 1. osa 12-osaisesta Verkkolehden sarjasta ”Jäähyväiset sivistykselle”. Jutuissa on esimerkkejä keskiajalta tähän päivään erilaisista kulttuurin ilmiöistä.
lehti 