Tapaninpäivän ja sen jälkeiset myrskyt ovat riepotelleet Suomea ehkä laajemmin kuin koskaan sinä aikana, kun tilastoja on pidetty. Myrskyt osoittivat, kuinka haavoittuvainen sähkön käyttöön perustuva yhteiskuntamme on.
Jokainen ymmärtää, ettei kaikkia vikoja voi korjata yhtä aikaa ja työt on pantava tärkeysjärjestykseen. Pelastuslaitokset joutuivatkin kovan paineen alle. Myös hätäkeskukset ruuhkautuivat. Korjausmiehiä tai pelastuslaitosten henkilöstä ei pidäkään syyllistää. He ovat tehneet sen, mikä inhimillisesti on ollut mahdollista. Kyse on systeemin vioista, jotka voidaan myös korjata, jos niin halutaan
Monen on vaikea ymmärtää, että sähköttömyys voi jatkua useita vuorokausia. Se on kansalaisten kannalta yksinkertaisesti kohtuutonta ja kertoo siitä, että yhteiskunnan varautumisjärjestelmät eivät sittenkään ole ajan tasalla.
Yhteiskunnan varautumisjärjestelmät eivät sittenkään ole ajan tasalla.
Ehkä oli onni, että joulun seutu oli tänä vuonna lumeton ja leuto. Kova pakkanen myrskyn jälkeen olisi merkinnyt suoranaista katastrofia tuhansissa sähköttömissä kodeissa.
Myrskyihin oli toki nytkin varauduttu. Niiden tuhovoima kuitenkin yllätti. Aiemminkin on ollut kovia myrskyjä ja niistä on yritetty ottaa oppia. Paperille on piirusteltu runsaasti varautumissuunnitelmia. Osaa näistä suunnitelmista testattiin nyt käytännössä. Ilman tätä tilanne olisi todennäköisesti ollut selvästi huonompi.
Muun muassa matkapuhelinten vaikeneminen laajasti yllätti ennakoijat. Eihän tällaista pitäisi tapahtua. Kun tukiasemat jäivät ilman sähköä, niin matkapuhelinverkkoon ei voinutkaan enää päästä.
Suuret sähköyhtiöt – ennen muuta Fortum ja Vattenfall – ovat joutuneet kovan kritiikin kohteeksi. Pelastuslaitoksetkin ovat arvostelleet sähköyhtiöitä siitä, että niiltä on ollut paikoin ongelmia saada tietoa. Vikojen korjaustöissä nämä suuryritykset ovat todennäköisesti toimineet tehottomammin kuin pienemmät sähkölaitokset, joiden henkilöstö tuntee tarkasti oman alueensa sähköverkon ja sen ongelmakohdat.
Yhteiskunnan pitäisi panostaa varautumiseen, siirtää siihen voimavaroja ja tehdä velvoitteista tiukkoja määräyksiä lainsäädäntöön.
Vahinkoja voidaan välttää ennakolta. Ilmalangoista voidaan luopua ja kaivaa sähkökaapelit maahan. Sähkölinjoilta voidaan kaataa niitä uhkaavat puut pois jne.
Sähköyhtiöiden vastuulla on 140 000 kilometriä keskijänniteverkkoa ja noin 235 000 kilometriä pienjänniteverkkoa. Keskijännitteisestä verkosta 12 prosenttia ja pienjännitteisestä verkosta 36 prosenttia on kaapeloitu. Koko jänniteverkon kaapeloinnin arvioidaan maksavan 10–20 miljardia euroa, joten ihan halpaa puuhaa se ei ole.
Olemme hyvin riippuvaisia yksityisistä sähköyhtiöistä, joiden pääintressi on tehdä rahaa. Ne pyrkivätkin säästämään kaikissa kuluissaan ja siirtävät myös laskun velvoitteista kuluttajille – kenelle muullekaan.
uutiskirje 
