Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) jatkaa blogissaan Finnairin myymisen perustelua. Hänen mukaansa yhtiön tilanne alkaa käymään kestämättömäksi enemmistöomistajan kannalta. Hän toteaa, että toimivat yhteydet ulkomaailmaan ovat suomalaisen elinkeinoelämän ja kansantalouden elinehto.
– Valtio ei kuitenkaan voi loputtomasti tukea budjettivaroin tappiollista, yksityisillä markkinoilla kilpailevaa yhtiötä, Hautala kirjoittaa.
Hautala on aiemmin arvioinut, että valtio voisi luopua enemmistöomistuksesta lentoyhtiö Finnairissa ja tyytyä niin sanottuun ankkuriomistukseen, joka tarkoittaisi noin 20 – 30 prosentin osuutta.
Ministeri korostaa, että valtion omistusosuuden pienentämisessä kyse ei ole kansallisomaisuuden hävittämisestä ja osakkeiden myynnistä vaan Finnairin ja suomalaisten lentoyhteyksien pelastamisesta.
Hän toteaa yhtiön menestyvän Aasian-lentojen markkinoilla, kun lentomatkustus Aasiasta Eurooppaan yhä kasvaa ja maantieteellisesti parhaat reitit kulkevat Helsinki-Vantaan lentokentän kautta.
– Omistusosuuttaan pienentämällä valtio takaisi sen, että Finnair voisi hakea itselleen kumppaneita ja osallistua yhtiön elinkelpoisuuden kannalta välttämättömiin toimialajärjestelyihin, Hautala päättelee.
– Käytännössä kyse voisi olla esimerkiksi uudesta yhtiöstä, joka hoitaisi Aasian-lentojen syöttöliikenteen Euroopasta Suomeen.