Keskusta ja vihreät nousussa, lähes kaikki muut miinuksella. Siinä pähkinänkuoressa Yle Uutisten helmikuun puoluekannatustutkimuksen tulokset.
Taloustutkimuksen tekemässä mittauksessa suurin muutos on keskustan yli kahden prosenttiyksikön loikka tammikuusta. 17,7 prosentin kannatuksellaan se ohitti jo selvästi perussuomalaiset, joiden alamäki näkyi jo viime kuun tutkimuksessa. Nyt kannatuksesta ropisi 1,3 prosenttiyksikköä lisää. Perussuomalaiset on noin 16 prosentin kannatuksellaan käytännössä tasoissa myös alamäessä olevan SDP:n kanssa.
Kokoomus jatkaa suurimpana puolueena 22,1 prosentilla, mutta myös se tuli prosenttiyksikön verran alaspäin.
Keskisuurten sarjassa vihreät repii kaulaa Vasemmistoliittoon nähden. Vihreiden kannatus nousi 11,4:ään, Vasemmistoliitto taantui alle eduskuntavaalien tuloksen 7,9 prosenttiin. Kuukaudessa kannatusta katosi 1,1 prosenttiyksikköä.
Yli 37 prosenttia kyselyyn vastanneista ei halunnut kertoa kantaansa, mikä on poikkeuksellisen paljon.