Kaivosteollisuus on viime vuosien aikana elpynyt varsinkin Pohjois-Suomessa. Uusia kaivoksia on avattu ja joitakin ollaan avaamassa. Pohjois-Suomessa halutaankin panostaa kaivostoimintaan, sillä se tuo työtä ja toimeentuloa muuten taantuvan talouden alueella.
Kaivostoiminta aiheuttaa samalla väistämättä myös ympäristöongelmia. Rajatulla alueella luonto tuhoutuu pysyvästi, mutta seurannaisvaikeuksia voi olla laajemminkin muun muassa jätevesien ja ilman pilaantumisen takia.
Tällä viikolla silmätikuksi on joutunut ennen muuta Sotkamossa sijaitseva Talvivaaran kaivos sen aiheuttamien ympäristöongelmien takia. Kaivoksen saastuttamien lähijärvien vesiä on esitetty vaihdettavaksi, mutta kaivosyhtiö ei ole siihen valmis – ainakaan toistaiseksi.
Alueella on muitakin ympäristöongelmia ja muun muassa osa paikallisväestöstä sekä eräät luontojärjestöt ovat vaatineet Talvivaaran kaivoksen toiminnan keskeyttämistä, kunnes kaivosyhtiö on osoittanut kykenevänsä vastaamaan aiheuttamistaan ympäristövahingoista.
Ongelmallinen ympäristön kannalta on myös valtioneuvoston periaatepäätös myöntää kaivosyhtiölle lupa laajamittaiseen uraanin rikastamiseen, vaikka kaivoksen ympäristölupaa haettaessa ei ollut mitään mainintaa uraanista. Kainuulainen ministeri Merja Kyllönen on hallituksessa vastustanut luvan myöntämistä.ja hänen kannalleen äänestyksessä asettuivat myös vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, vihreiden ministerit sekä SDP:stä Maria Guzenina-Richardson ja Jukka Gustafsson.
Varsin kummallista on, että periaatelupa uraanin rikastamiseen on annettu tilanteessa, jossa edes kaivoksen nykyinen toiminta ei noudata riittävällä tavalla sille asetettuja ympäristöluvan ehtoja ja uusi lupa on vasta käsittelyn alla.
Kaivostoiminta on suuri mahdollisuus laajalla alueella pohjoisessa Suomessa. Siksi myös tähän toimintaan liittyviin lupiin pitää suhtautua erityisen huolellisesti. Myös kaivosyhtiön itsensä on tehtävä kaikki voitavansa ympäristöhaittojen minimoimiseksi – ja ehkä vähän enemmänkin. Kokonaanhan ympäristöongelmilta ei kaivostoiminnassa voida välttyä.