Yksi gallup, jonka muutokset mahtuvat virhemarginaaliin. Uskokoon ken tahtoo, että tämä oli syy Mari Kiviniemen pikapäätökselle olla pyrkimättä toiselle kaudelle keskustan johdossa.
Kiviniemestä tulee keskustan historiassa poikkeuksellinen pätkäjohtaja, koska häneltä puuttuivat puoluejohtajan taidot. Sen vuoksi saamatta jäi myös kenttäväen tuki.
Mari Kiviniemi pääsi vuoden takaisiin eduskuntavaaleihin paalupaikalta. Pääministerinä hyvin pärjänneellä Kiviniemellä oli käytettävissään kaikki mahdollinen tieto vaalikeskusteluita varten, mutta ei taitoa hyödyntää sitä. Pääministeri jättäytyi oma-aloitteisesti statistiksi.
Edellinen vaalikausi oli keskustan osalta painajaismainen eikä sitä olisi pelastanut tappiolta mikään. Rehvakkaampi puheenjohtaja olisi kuitenkin minimoinut vahinkoa.
Pääministeristä Kiviniemi putosi pienimmän oppositiopuolueen puheenjohtajaksi. Se rooli sopi hänelle vielä vähemmän. Kiviniemi pärjää asiakeskustelussa, mutta muutamat yritykset esiintyä oppositioterrierinä olivat nolostuttavaa katsottavaa.
Keskustan puoluekokous pääsee ensi kesänä valitsemaan vanhojen herrojen ja suurelle yleisölle tuntemattomien ehdokkaitten joukosta. Paavo Väyrysen hyvän presidenttikampanjan jälkeen käänteinen sukupolvenvaihdos ei olisi suuri yllätys.