Sumuista. Muuta ei tavallinen tallaaja osaa päätellä talouden kehityksestä. Niin ristiriitaisia ovat ennusteet.
Vain viikko sitten Pellervon taloustutkimus ennakoi Suomen ajautuvan vuoden kestävään taantumaan. BKT alenee tänä vuonna 0,9 prosenttia ja nousee ensi vuonna 2,3 prosenttia, ennusti PTT.
Palkansaajien tutkimuslaitos latasi tiistaina pöytään aivan toisenlaiset luvut. Talous kasvaa tänä vuonna 1,9 prosenttia yksityisen kulutuksen ansiosta. Notkahdusta ei ole myöhemminkään näköpiirissä, koska kansainvälinen talous elpyy.
Ensi viikolla on vuorossa tasavallan virallisen synkistelijän valtiovarainministeriön arvio.
Sitä odotellessa ja ristiriitaisia ennusteita sulatellessa jokaisen on viisainta huolehtia omasta likviditeetistään. Se on ainoa, johon pieni ihminen voi näinä myrskyisinä aikoina varmasti vaikuttaa.